Helsingin Sanomat nosti tämän teeman taas esille alkuviikosta. Vaikken varsinaisesti ole erikoistunut tämänkaltaisiin tapauksiin, ne kuuluu kuitenkin omankin firman palettiin tarvittaessa. Viimevuotinen Koti kuntoon-kampanjamme yritti hiukan nostaa teemaa esille.
Perusongelma näissä tapauksissahan on se että kuka auttaa, niinkuin artikkelikin kysyy. Artikkeli sivuuttaa taas sen että jos ei rahaa ole, kukaan ei auta. Jos voisin tehdä turvallisuustyötä laskuttamatta, tekisin. Jos olisi kehykset joiden puitteissa voisi auttaa ihmisiä ilman rahantarvetta, tekisin turvallisuustyötä sillä tavoin. Mutta ikävä kyllä niin ei ole.
Minulta kysyttiin joskus että eikö tällaiset työt pitäisi olla valtion ja yhteiskunnan etupeltoa. Ehkä pitäisikin. Tilanne tällä hetkellä on kuitenkin se että paitsi että poliisiviranomaisilta ja sosiaaliviranomaisilta puuttuu resursseja, julkisella puolella ei myöskään ole sitä spesifistä tietotaitoa joka tarvittaisiin. Sitä ongelmaa minä en osaa ratkaista.
Siihen asti kunnes julkisen sektorin resurssiongelmat korjataan, totuus on se että rahaton vainon uhri jää ilman apua. Eikä siihen auta turvatalojen toiminnan lopettaminen.
torstai 13. joulukuuta 2012
tiistai 20. marraskuuta 2012
Julkisuus, kuvaaminen ja kuvaamisen kieltäminen
Sosiaalisessa mediassa on taas herättänyt keskustelua julkisella paikalla kuvaaminen.
Saatan jossain vaiheessa kirjoittaa tästä enemmänkin, mutta tässä spesifinen tapaus koskee Turun kaupunginvaltuuston kokouksia. Kaupunginvaltuusto on nojannut siihen että säännöt kieltävät kuvaamisen, mutta se tuntuisi olevan pahasti ristiriidassa nykyisen lainsäädännön kanssa.
Kuntalaki nimittäin sanoo näin:
Yleisöllä on oltava kokouspaikalla mahdollisuus seurata
toimielimen julkista kokousta myös siltä osin kuin kokoukseen
osallistutaan videoneuvotteluyhteyden avulla. Jos toimielimen jäsen
osallistuu julkiseen kokoukseen videoneuvotteluyhteyden avulla kunnan
osoittamissa tiloissa, kunta voi hallintosäännössä määrätä, että
yleisöllä on myös vastaava mahdollisuus seurata kokousta.
Jostain kumman syystä julkisella tilassa kuvaamista on jatkuvasti yritetty rajoittaa, vaikkei laki siihen mahdollisuuksia anna. Huvittavin tapaus tästä on luontaistuotekauppa jonka ikkunassa oli lappu että heidän näyteikkunaansa ei saa kuvata. Eräs sukulaiseni taas oli joskus Turun satamassa kohdannut jonkun virkamiehen joka sanoi että kauppalaivoja ei saa kuvata, koska turvallisuusmääräykset.
Peukalosääntö jota on hyvä noudattaa on se että jos yleisöllä on jonnekin pääsy, kuvaamista ei saa kieltää. Tämä kattaa aika hyvin kaikki tavanomaiset paikat mihin ihmisellä yleensäkin on asiaa: kaupat, pankit, postit, baarit, kahvilat, ostoskeskukset, kadut ja torit.
Turvallisuusalan kannalta on tärkeää muistaa se että mies tekee ja mies vastaa: jos ryhtyy toimenpiteisiin kuvaamisen tähden, joutuu itse vastaamaan pahimmillaan oikeudessa siitä että toimenpiteelle ei löytynytkään laillista perustetta. Vartiointipuolella on onneksi herätty jo siihen että tällaiset kuvauskiellot eivät käytännössä koskaan ole laillisia ja kiellon olemassaolo ei anna minkään maailman toimivaltaa vartijalle.
Kaupunginvaltuuston tapauksessa tietty herättää kysymyksiä että mitä siellä oikein sitten tehdään joka on niin salaista ettei kansalainen saa sitä taltioida?
P.S. Pikainen muokkaus, eli kannattaa lukea tämä.
Saatan jossain vaiheessa kirjoittaa tästä enemmänkin, mutta tässä spesifinen tapaus koskee Turun kaupunginvaltuuston kokouksia. Kaupunginvaltuusto on nojannut siihen että säännöt kieltävät kuvaamisen, mutta se tuntuisi olevan pahasti ristiriidassa nykyisen lainsäädännön kanssa.
Kuntalaki nimittäin sanoo näin:
57 § (21.5.1999/622)
Kokouksen julkisuus
Valtuuston kokoukset ovat julkisia, jollei kokouksessa
käsitellä asiaa tai asiakirjaa, joka on lailla säädetty salassa
pidettäväksi tai jollei valtuusto muuten painavan syyn vuoksi jossakin
asiassa toisin päätä.
Valtuuston suljetussa istunnossa esitetyt ja siinä
käydystä keskustelusta laaditut asiakirjat ovat salassa pidettäviä, jos
niin laissa säädetään.
Muun toimielimen kuin valtuuston kokoukset ovat julkisia
vain, jos niissä ei käsitellä asiaa tai asiakirjaa, joka on lailla
säädetty salassa pidettäväksi, ja jos toimielin niin päättää.
Jostain kumman syystä julkisella tilassa kuvaamista on jatkuvasti yritetty rajoittaa, vaikkei laki siihen mahdollisuuksia anna. Huvittavin tapaus tästä on luontaistuotekauppa jonka ikkunassa oli lappu että heidän näyteikkunaansa ei saa kuvata. Eräs sukulaiseni taas oli joskus Turun satamassa kohdannut jonkun virkamiehen joka sanoi että kauppalaivoja ei saa kuvata, koska turvallisuusmääräykset.
Peukalosääntö jota on hyvä noudattaa on se että jos yleisöllä on jonnekin pääsy, kuvaamista ei saa kieltää. Tämä kattaa aika hyvin kaikki tavanomaiset paikat mihin ihmisellä yleensäkin on asiaa: kaupat, pankit, postit, baarit, kahvilat, ostoskeskukset, kadut ja torit.
Turvallisuusalan kannalta on tärkeää muistaa se että mies tekee ja mies vastaa: jos ryhtyy toimenpiteisiin kuvaamisen tähden, joutuu itse vastaamaan pahimmillaan oikeudessa siitä että toimenpiteelle ei löytynytkään laillista perustetta. Vartiointipuolella on onneksi herätty jo siihen että tällaiset kuvauskiellot eivät käytännössä koskaan ole laillisia ja kiellon olemassaolo ei anna minkään maailman toimivaltaa vartijalle.
Kaupunginvaltuuston tapauksessa tietty herättää kysymyksiä että mitä siellä oikein sitten tehdään joka on niin salaista ettei kansalainen saa sitä taltioida?
P.S. Pikainen muokkaus, eli kannattaa lukea tämä.
maanantai 5. marraskuuta 2012
Äärioikeisto Suomessa-kirja julkaistu
Olen pariin otteeseen kirjoitellut äärioikeistosta tässä blogissa, ja ne kirjoitukset löytyvätkin täältä ja täältä.
Mikael Brunila, Li Andersson ja Dan Koivulaakso kirjoittivat tänä vuonna kirjan Äärioikeisto Suomessa, joka toimii kohtuullisen hyvänä katsauksena niihin liikkeisiin joista olen kirjoitellut itsekin. Tiedän että monet yrittävät leimata kirjoittajia jonkinlaisiksi äärivasemmistolaisiksi jotka pyrkivät mustamaalaamaan vastustajiaan mutta lyhyesti sanottuna, näin ei ole. Olenkin jo törmännyt äärioikeistolaisiin jotka yrittävät kieltää kirjan väitteet tällä tekosyyllä. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.
Kirjan viite- ja lähdeluettelot ovat moittimattoman tarkkoja ja se ei sisällä mitään löysää spekulaatiota vaan hyvin kaunistelemattoman kuvan Suomen äärioikeistosta. Suomen Vastarintaliike, joka on omasta mielestäni merkittävin turvallisuusuhka poliittisen väkivallan saralla, on kirjassa käsitelty äärimmäisen hyvin ja kattavasti. En ala toistamaan itseäni sen enempää mitä Vastarintaliikkeeseen tulee.
Eräs uusista liikkeistä joka kirjassa esitellään on nimeltään Finnish Defense League. FDL yrittää kopioida brittiläisen English Defense Leaguen toimintamalleja, mutta näyttäisi lähinnä siltä että liikkeen toiminta on jäänyt sille tasolle että se keskittyy äpyttämään Facebookissa vasemmistoliittolaisille ja tappelemaan muun laitapopulistiskenen kanssa.
Jos aihe kiinnostaa, niin suosittelen tutustumaan tähän kirjaan. Turvallisuusalallekin sillä on oma käyttönsä: kannattaa tuntea vastapuoli.
Mikael Brunila, Li Andersson ja Dan Koivulaakso kirjoittivat tänä vuonna kirjan Äärioikeisto Suomessa, joka toimii kohtuullisen hyvänä katsauksena niihin liikkeisiin joista olen kirjoitellut itsekin. Tiedän että monet yrittävät leimata kirjoittajia jonkinlaisiksi äärivasemmistolaisiksi jotka pyrkivät mustamaalaamaan vastustajiaan mutta lyhyesti sanottuna, näin ei ole. Olenkin jo törmännyt äärioikeistolaisiin jotka yrittävät kieltää kirjan väitteet tällä tekosyyllä. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.
Kirjan viite- ja lähdeluettelot ovat moittimattoman tarkkoja ja se ei sisällä mitään löysää spekulaatiota vaan hyvin kaunistelemattoman kuvan Suomen äärioikeistosta. Suomen Vastarintaliike, joka on omasta mielestäni merkittävin turvallisuusuhka poliittisen väkivallan saralla, on kirjassa käsitelty äärimmäisen hyvin ja kattavasti. En ala toistamaan itseäni sen enempää mitä Vastarintaliikkeeseen tulee.
Eräs uusista liikkeistä joka kirjassa esitellään on nimeltään Finnish Defense League. FDL yrittää kopioida brittiläisen English Defense Leaguen toimintamalleja, mutta näyttäisi lähinnä siltä että liikkeen toiminta on jäänyt sille tasolle että se keskittyy äpyttämään Facebookissa vasemmistoliittolaisille ja tappelemaan muun laitapopulistiskenen kanssa.
Jos aihe kiinnostaa, niin suosittelen tutustumaan tähän kirjaan. Turvallisuusalallekin sillä on oma käyttönsä: kannattaa tuntea vastapuoli.
tiistai 30. lokakuuta 2012
Helppoa ja halpaa varautumista
Kielessämme on sellainen rajoite että on vain yksi sana, turvallisuus. Se on aina välistä hämäävää, koska englannissa on käytössä safety ja security, joilla on jokseenkin erilainen konnotaatio. Tässä postauksessa puhutaan turvallisuudesta sanan safety puitteissa.
Olen seuraillut mielenkiinnolla Sandy-hirmumyrskyn saapumista Yhdysvaltojen itärannikolle koska muutama tuttava ja yhteistyökumppani sattuu asumaan juurikin vaaravyöhykkeellä. Aika merkittävä osa ihmisistä ei ole varautunut myrskyihin juuri mitenkään, vaikka asuukin alueella missä ne eivät ole tavattomia.
Suomessa meillä harvemmin on suuria luonnonmullistuksia ja siksi satunnaiset sellaiset aiheuttavatkin suhteettoman paljon päänvaivaa ihmisille. Esimerkiksi myrskyt viime talvena tulivat monille täytenä yllätyksenä ja aiheuttivat hankaluuksia, koska sähköt ja puhelinverkot olivat paikoitellen poissa pitkäänkin.
Millaisella kokoonpanolla sitten kannattaa lähteä varautumaan tuollaisiin satunnaisiin kriiseihin? Itse sanoisin että miltei tärkeintä olisi se että osaa varata ruokaa, juomaa ja valaistusta muutaman päivän tarpeisiin, erityisesti jos asuu haja-asutusalueella, kaupunkioloissa se nyt ei ole ihan niin tarkkaa. Taskulamppuja ja kynttilöitä on hyvä olla että saa valaistusta vaikka sähköt olisikin poissa. Veden suhteen riittää se että pitää saatavilla pulloja, vateja tai kattiloita. Ne voi täyttää sitten kun näyttää siltä että vedenjakelu saattaa keskeytyä.
Jos omistaisin esimerkiksi kesämökin, kasaisin sinne pikkuhiljaa hieman kotivaraa siltä varalta, että vaikka myrsky tai tulva katkoo kulkuyhteydet. Purkkiruoka, kuivatavara ja sen sellainen kuitenkin säilyy ja sitä voi käyttää muuten vaan pois parasta ennen-päivän lähestyessä.
Olennainen juttu mitä monilla ei enää nykyään ole, on paristotoiminen radio. Vaikkapa myrskyn sattuessa kännykkäyhteydet saattaa katketa ja kännykästäkin saattaa akku loppua, joten perinteinen matkaradio on erinomaisen hyvä olla kaiken varalta.
Eikä unohdeta kotieläimiä! Lemmikeillekin on hyvä olla ruokaa kaapissa juuri muutamaksi päiväksi siltä varalta että jotain sattuu.
Jos on riskinä se että lämmitys katkeaa, kannattaa pitää varalla isoa pinoa lämpimiä huopia, ellei jopa ihan lämpimiä vaatteita. On parempi olla kun ei tarvitse palella.
Lyhyesti: ruoka, vesi, valonlähde, radio ja lämpimiä huopia. Joku saattaisi vielä lisätä tähän ensiaputarvikkeet, eikä niistä tietysti haittaakaan ole. Tällaisen varautumisen etu on se että se ei ole erityisen raskasta tai kallista mutta se voi säästää valtavan määrän harmia jos onnettomuus sattuu kohdalle.
Olen seuraillut mielenkiinnolla Sandy-hirmumyrskyn saapumista Yhdysvaltojen itärannikolle koska muutama tuttava ja yhteistyökumppani sattuu asumaan juurikin vaaravyöhykkeellä. Aika merkittävä osa ihmisistä ei ole varautunut myrskyihin juuri mitenkään, vaikka asuukin alueella missä ne eivät ole tavattomia.
Suomessa meillä harvemmin on suuria luonnonmullistuksia ja siksi satunnaiset sellaiset aiheuttavatkin suhteettoman paljon päänvaivaa ihmisille. Esimerkiksi myrskyt viime talvena tulivat monille täytenä yllätyksenä ja aiheuttivat hankaluuksia, koska sähköt ja puhelinverkot olivat paikoitellen poissa pitkäänkin.
Millaisella kokoonpanolla sitten kannattaa lähteä varautumaan tuollaisiin satunnaisiin kriiseihin? Itse sanoisin että miltei tärkeintä olisi se että osaa varata ruokaa, juomaa ja valaistusta muutaman päivän tarpeisiin, erityisesti jos asuu haja-asutusalueella, kaupunkioloissa se nyt ei ole ihan niin tarkkaa. Taskulamppuja ja kynttilöitä on hyvä olla että saa valaistusta vaikka sähköt olisikin poissa. Veden suhteen riittää se että pitää saatavilla pulloja, vateja tai kattiloita. Ne voi täyttää sitten kun näyttää siltä että vedenjakelu saattaa keskeytyä.
Jos omistaisin esimerkiksi kesämökin, kasaisin sinne pikkuhiljaa hieman kotivaraa siltä varalta, että vaikka myrsky tai tulva katkoo kulkuyhteydet. Purkkiruoka, kuivatavara ja sen sellainen kuitenkin säilyy ja sitä voi käyttää muuten vaan pois parasta ennen-päivän lähestyessä.
Olennainen juttu mitä monilla ei enää nykyään ole, on paristotoiminen radio. Vaikkapa myrskyn sattuessa kännykkäyhteydet saattaa katketa ja kännykästäkin saattaa akku loppua, joten perinteinen matkaradio on erinomaisen hyvä olla kaiken varalta.
Eikä unohdeta kotieläimiä! Lemmikeillekin on hyvä olla ruokaa kaapissa juuri muutamaksi päiväksi siltä varalta että jotain sattuu.
Jos on riskinä se että lämmitys katkeaa, kannattaa pitää varalla isoa pinoa lämpimiä huopia, ellei jopa ihan lämpimiä vaatteita. On parempi olla kun ei tarvitse palella.
Lyhyesti: ruoka, vesi, valonlähde, radio ja lämpimiä huopia. Joku saattaisi vielä lisätä tähän ensiaputarvikkeet, eikä niistä tietysti haittaakaan ole. Tällaisen varautumisen etu on se että se ei ole erityisen raskasta tai kallista mutta se voi säästää valtavan määrän harmia jos onnettomuus sattuu kohdalle.
keskiviikko 24. lokakuuta 2012
Jyrki Katainen, puukkomies ja turvallisuus
Ajattelin alunperin etten kirjoittaisi koko aiheesta mitään koska käytännössä tuo parin päivän takainen juttu siitä miten Kataista uhattiin veitsellä ei ole kauhean kiinnostava, erityisesti nyt kun näyttäisi siltä että kyseessä oli enemmänkin jonkinasteinen protesti kuin todellinen yritys väkivaltaan.
Olen ilahtunut siitä, miten sekä Katainen että Valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Härkönen ovat reagoineet aika lailla asianmukaisella tavalla. Jos pitäisin esitelmää aiheesta, sanoisin että aikuisella tavalla toimittu: ei ylireagoida, ei alireagoida.
Härkösen kommenteista näkyy myös tietty tyytyväisyys siitä että turvamiehet hoiti hommansa ja se hänelle sallittakoon. Turhan usein näkyy äkkitilanteissa sitä että turvahenkilökunta hyytyy totaalisesti. Itse olin sellaista todistamassa viime kesän Helsinki Priden aikaan, missä vapaaehtoinen järjestyksenvalvoja oli ilmeisesti jäätynyt täysin kun joku satunnainen natsi ryhtyi heittelemään munia. Securitaksen järjestyksenvalvojat hoitivatkin kiinnioton ja järjestyshäiriö oli ohi hyvin nopeasti. Härkösellä on siis syytä olla tyytyväinen siihen että järjestelyt toimivat.
Tapahtuma olikin siis epätapahtuma: todennäköisesti mitään todellista uhkaa ei oikeastaan ollutkaan, turvamiehet hoiti hommansa, Katainen ei säikkynyt kovinkaan vakavasti ja tilanne oli ohi nopeasti. Mitä me tästä sitten opimme?
Pari yhteiskunnallista pointtia ensin ja sitten turvallisuuspointti. Jotkut on jeesustelleet sillä että miten tällaista voi Suomessa tapahtua ja voi oi niin kauheeta ja kyllä puhumalla pitää selvittää asiat. No, yhteiskunnallista pahoinvointia on ja sitä on paljon, silloin tällaista kerta kaikkiaan nyt vaan tapahtuu.
On äärimmäisen hyvä että tavallinen kansa pääsee pääministerin lähelle, vaikka siinä aina riskinsä onkin. Amerikkalaismallinen puolihysteerinen Secret Service ei ole sitä mitä Suomeen halutaan. Ehkäpä jopa se että poliitikkojen kanssa pääsee puheisiin ehkäisee sitä että herää halut tehdä väkivaltaa?
Turvallisuuspointti viimeiseksi koska sehän on minun alaani ainakin viimeksi kun tarkistin. Olen huomannut että muutama kontrollialalla toimiva on miettinyt että miten vaarallinen tilanne olisi voinut olla kyseessä ja plaa plaa plaa. Pelon lietsominen kannattaa ainoastaan silloin jos on myyntimies, tavallisen kenttätyöntekijän ei kannata sitä tehdä. Ja jos nyt kuitenkin jätettäisiin pelon lietsominen väliin, koska se on järjetöntä ja haitallista.
Sillä ei ole mitään väliä että miten vaarallinen tilanne olisi voinut olla kyseessä, koska turvamies olisi toiminut täysin samoin riippumatta tekijän todellisista aikeista. Turvallisuuspuoli toimi.
P.S. Pitäisi ryhtyä kuvittamaan blogia enemmän, nämä tekstiseinät on vähän tylsiä.
Olen ilahtunut siitä, miten sekä Katainen että Valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Härkönen ovat reagoineet aika lailla asianmukaisella tavalla. Jos pitäisin esitelmää aiheesta, sanoisin että aikuisella tavalla toimittu: ei ylireagoida, ei alireagoida.
Härkösen kommenteista näkyy myös tietty tyytyväisyys siitä että turvamiehet hoiti hommansa ja se hänelle sallittakoon. Turhan usein näkyy äkkitilanteissa sitä että turvahenkilökunta hyytyy totaalisesti. Itse olin sellaista todistamassa viime kesän Helsinki Priden aikaan, missä vapaaehtoinen järjestyksenvalvoja oli ilmeisesti jäätynyt täysin kun joku satunnainen natsi ryhtyi heittelemään munia. Securitaksen järjestyksenvalvojat hoitivatkin kiinnioton ja järjestyshäiriö oli ohi hyvin nopeasti. Härkösellä on siis syytä olla tyytyväinen siihen että järjestelyt toimivat.
Tapahtuma olikin siis epätapahtuma: todennäköisesti mitään todellista uhkaa ei oikeastaan ollutkaan, turvamiehet hoiti hommansa, Katainen ei säikkynyt kovinkaan vakavasti ja tilanne oli ohi nopeasti. Mitä me tästä sitten opimme?
Pari yhteiskunnallista pointtia ensin ja sitten turvallisuuspointti. Jotkut on jeesustelleet sillä että miten tällaista voi Suomessa tapahtua ja voi oi niin kauheeta ja kyllä puhumalla pitää selvittää asiat. No, yhteiskunnallista pahoinvointia on ja sitä on paljon, silloin tällaista kerta kaikkiaan nyt vaan tapahtuu.
On äärimmäisen hyvä että tavallinen kansa pääsee pääministerin lähelle, vaikka siinä aina riskinsä onkin. Amerikkalaismallinen puolihysteerinen Secret Service ei ole sitä mitä Suomeen halutaan. Ehkäpä jopa se että poliitikkojen kanssa pääsee puheisiin ehkäisee sitä että herää halut tehdä väkivaltaa?
Turvallisuuspointti viimeiseksi koska sehän on minun alaani ainakin viimeksi kun tarkistin. Olen huomannut että muutama kontrollialalla toimiva on miettinyt että miten vaarallinen tilanne olisi voinut olla kyseessä ja plaa plaa plaa. Pelon lietsominen kannattaa ainoastaan silloin jos on myyntimies, tavallisen kenttätyöntekijän ei kannata sitä tehdä. Ja jos nyt kuitenkin jätettäisiin pelon lietsominen väliin, koska se on järjetöntä ja haitallista.
Sillä ei ole mitään väliä että miten vaarallinen tilanne olisi voinut olla kyseessä, koska turvamies olisi toiminut täysin samoin riippumatta tekijän todellisista aikeista. Turvallisuuspuoli toimi.
P.S. Pitäisi ryhtyä kuvittamaan blogia enemmän, nämä tekstiseinät on vähän tylsiä.
maanantai 22. lokakuuta 2012
Väärät paperit, miten tunnistaa?
Kontrolli-lehden foorumilla on käyty keskustelua henkilöpaperiväärennöksistä ja ajattelinpa jakaa niistä muutaman perustiedon. Lähinnä siitä miten ne tunnistaa helposti ja miten niitä käytetään, tekovinkkejä en anna.
Normaalioloissa voidaan olettaa että suomalainen ajokortti, henkilökortti tai passi eivät ole väärennettyjä, koska niiden uskottava väärentäminen on hankalaa. Vanhoja sinikantisia passeja on tietääkseni väärennetty, mutta harvoinpa kukaan enää niitä näkee. Peukalosääntö tässä on että paksummat kortit ovat yleensä vaikeasti väärennettävissä koska niiden turvallisuuteen on panostettu.
Sitten on vino pino erilaisia kortteja jotka eivät ole suoranaisesti henkilöllisyystodistuksia eivätkä useimmissa paikoissa sellaisiksi kelpaa. Opiskelijakortit, vartijakortit ja muut vastaavat. Näiden väärentäminen on taas äärimmäisen helppoa ihmiselle jolla on edes hiukan osaamista ja laminointikone käytössä.
Karkeita väärennöksiä henkilökorteista ja ajokorteista voi tehdä, mutta harvalla riittää osaaminen siihen että sellainen kortti kestäisi tarkempaa syyniä. Tekniikasta sen verran että yleensä näissä liimataan jonkin muun kortin päälle paperille tehty replika henkilökortista tai ajokortista.
Pankit ja kaupat ovat ajat sitten lakanneet hyväksymästä satunnaisia kortteja henkilöllisyyden todistamiseen. Mitä sitten väärennetyillä henkilöpapereilla tehdään, paitsi että saattaa alaikäisenä päästä baariin? Erilaisia petoksia, esimerkiksi.
Jos siis joku tarjoaa jotain outoa korttia työpaikalla, kannattaa olla tarkkana. Papereita tarkistaessa kortti kannattaa aina pyytää omaan käteen eikä tyytyä siihen että se on jonkin lompakon korttilokerossa muovin takana. Kannattaa tarkistaa kortin laminointi ja että kortin toisella puolellakin näkyy muuta kuin valkoinen pahvi. Kortit myös on harvemmin täysin jäykkiä materiaaliltaan joten niiden pitäisi taipua jonkin verran. Lähtökohtaisesti oudon näköinen kortti kaipaa tarkempaa syyniä, koska suurimmalla osalla aikuisista on kuitenkin jonkinlaiset henkilöpaperit.
Kannattaa myös ottaa huomioon se että netistä saa täysin vaivattomasti tilattua kaiken maailman feikkihenkilöpapereita jotka eivät ole mitään oikeita asiakirjoja, joten oudon näköiset ulkomaiset paperit Suomen kansalaisella voivat myös olla epäilyttäviä.
Tietenkin perinteisin tapa hankkia väärä henkilöllisyys on käyttää jonkun muun papereita. Joten sitä valokuvaa kannattaa katsoa vähän tarkemmin.
Normaalioloissa voidaan olettaa että suomalainen ajokortti, henkilökortti tai passi eivät ole väärennettyjä, koska niiden uskottava väärentäminen on hankalaa. Vanhoja sinikantisia passeja on tietääkseni väärennetty, mutta harvoinpa kukaan enää niitä näkee. Peukalosääntö tässä on että paksummat kortit ovat yleensä vaikeasti väärennettävissä koska niiden turvallisuuteen on panostettu.
Sitten on vino pino erilaisia kortteja jotka eivät ole suoranaisesti henkilöllisyystodistuksia eivätkä useimmissa paikoissa sellaisiksi kelpaa. Opiskelijakortit, vartijakortit ja muut vastaavat. Näiden väärentäminen on taas äärimmäisen helppoa ihmiselle jolla on edes hiukan osaamista ja laminointikone käytössä.
Karkeita väärennöksiä henkilökorteista ja ajokorteista voi tehdä, mutta harvalla riittää osaaminen siihen että sellainen kortti kestäisi tarkempaa syyniä. Tekniikasta sen verran että yleensä näissä liimataan jonkin muun kortin päälle paperille tehty replika henkilökortista tai ajokortista.
Pankit ja kaupat ovat ajat sitten lakanneet hyväksymästä satunnaisia kortteja henkilöllisyyden todistamiseen. Mitä sitten väärennetyillä henkilöpapereilla tehdään, paitsi että saattaa alaikäisenä päästä baariin? Erilaisia petoksia, esimerkiksi.
Jos siis joku tarjoaa jotain outoa korttia työpaikalla, kannattaa olla tarkkana. Papereita tarkistaessa kortti kannattaa aina pyytää omaan käteen eikä tyytyä siihen että se on jonkin lompakon korttilokerossa muovin takana. Kannattaa tarkistaa kortin laminointi ja että kortin toisella puolellakin näkyy muuta kuin valkoinen pahvi. Kortit myös on harvemmin täysin jäykkiä materiaaliltaan joten niiden pitäisi taipua jonkin verran. Lähtökohtaisesti oudon näköinen kortti kaipaa tarkempaa syyniä, koska suurimmalla osalla aikuisista on kuitenkin jonkinlaiset henkilöpaperit.
Kannattaa myös ottaa huomioon se että netistä saa täysin vaivattomasti tilattua kaiken maailman feikkihenkilöpapereita jotka eivät ole mitään oikeita asiakirjoja, joten oudon näköiset ulkomaiset paperit Suomen kansalaisella voivat myös olla epäilyttäviä.
Tietenkin perinteisin tapa hankkia väärä henkilöllisyys on käyttää jonkun muun papereita. Joten sitä valokuvaa kannattaa katsoa vähän tarkemmin.
tiistai 21. elokuuta 2012
Turvamyyjät ja mukamasturvallisuus
Tässä taas viime viikon puolella on noussut tapetille tämä turvamyyjäkonsepti. Eli kauppoihin turvallisuuden asiantuntijoita myyjiksi niin on turvallisempaa. Toimiiko tämä? No ei tietenkään.
Konseptia on kokeiltu aiemminkin Suomessa ilman sen suurempaa menestystä. Miksi se ei toimi? Turvamyyjillä ei ole mitään sen merkittävämpää turvallisuusalan koulutusta ja johtuen työn luonteesta, siihen päätyy paljon esimerkiksi opiskelijoita tienaamaan vähän ylimääräistä. Vaikken haluakaan sanoa rumasti, osa-aikaisten työntekijöiden valmius oikeasti tehdä turvallisuustyötä on lievästi sanoen vaihteleva.
Myymäläturvallisuuden puolella on pitkään testatut perusmallit olleet voimassa vuosikausia, eli vartija suorittaa näkyvää turvallisuustyötä olemalla paikalla myymälässä ja näin luo myyjille paremman työympäristön. Pointtihan ei ole varsinaisesti koskaan ollut estää näpistäjiä viemästä karkkia ja makkaraa, vaan se että myymälävarkaat mieluummin menevät kauppaan jossa ei ole vartijaa ollenkaan. Näpistäjien varsinaiseen kiinniottamiseen on sitten muut keinot. Vartija myös parantaa myymälän varsinaisten työntekijöiden turvallisuutta läsnäolollaan.
Absurdeinta koko turvamyyjäkonseptissa tuntuisi olevan se että siinä jotenkin oletetaan että näpistelijä tai häirikkö ei osaa lukea lehtiä tai avata nettiselainta. Kaikenlaisia toohottajia minäkin olen kyllä urani aikana nähnyt, mutta myymälävaras ei ole sen tyhmempi kuin keskivertokansalainenkaan. Kyllä varas tajuaa että turvamyyjä ei ole mitään muuta kuin tavallinen myyjä jolla on erilaiset vaatteet päällä. Ja ihan samalla tavalla kuin tavallinen myyjä, turvamyyjä on kaupan asiakaspalvelun ja muun työn kanssa jumissa ison osaa ajasta. Ei turvallisuustyötä voi tehdä niin.
Veikkaukseni on että turvamyyjät katoavat kaupoista taas piakkoin vähin äänin, koska tämä on ihan puhtaasti kuolleena syntynyt konsepti. Toivottavaa olisi että niin tapahtuisi ennenkuin kenellekään käy huonosti, koska turvallisuustyön tekeminen ilman todellisia rahkeita, koulutusta tai välineistöä on melkoisen riskialtista, vaikka työ olisikin sataprosenttisen kosmeettista.
Konseptia on kokeiltu aiemminkin Suomessa ilman sen suurempaa menestystä. Miksi se ei toimi? Turvamyyjillä ei ole mitään sen merkittävämpää turvallisuusalan koulutusta ja johtuen työn luonteesta, siihen päätyy paljon esimerkiksi opiskelijoita tienaamaan vähän ylimääräistä. Vaikken haluakaan sanoa rumasti, osa-aikaisten työntekijöiden valmius oikeasti tehdä turvallisuustyötä on lievästi sanoen vaihteleva.
Myymäläturvallisuuden puolella on pitkään testatut perusmallit olleet voimassa vuosikausia, eli vartija suorittaa näkyvää turvallisuustyötä olemalla paikalla myymälässä ja näin luo myyjille paremman työympäristön. Pointtihan ei ole varsinaisesti koskaan ollut estää näpistäjiä viemästä karkkia ja makkaraa, vaan se että myymälävarkaat mieluummin menevät kauppaan jossa ei ole vartijaa ollenkaan. Näpistäjien varsinaiseen kiinniottamiseen on sitten muut keinot. Vartija myös parantaa myymälän varsinaisten työntekijöiden turvallisuutta läsnäolollaan.
Absurdeinta koko turvamyyjäkonseptissa tuntuisi olevan se että siinä jotenkin oletetaan että näpistelijä tai häirikkö ei osaa lukea lehtiä tai avata nettiselainta. Kaikenlaisia toohottajia minäkin olen kyllä urani aikana nähnyt, mutta myymälävaras ei ole sen tyhmempi kuin keskivertokansalainenkaan. Kyllä varas tajuaa että turvamyyjä ei ole mitään muuta kuin tavallinen myyjä jolla on erilaiset vaatteet päällä. Ja ihan samalla tavalla kuin tavallinen myyjä, turvamyyjä on kaupan asiakaspalvelun ja muun työn kanssa jumissa ison osaa ajasta. Ei turvallisuustyötä voi tehdä niin.
Veikkaukseni on että turvamyyjät katoavat kaupoista taas piakkoin vähin äänin, koska tämä on ihan puhtaasti kuolleena syntynyt konsepti. Toivottavaa olisi että niin tapahtuisi ennenkuin kenellekään käy huonosti, koska turvallisuustyön tekeminen ilman todellisia rahkeita, koulutusta tai välineistöä on melkoisen riskialtista, vaikka työ olisikin sataprosenttisen kosmeettista.
maanantai 6. elokuuta 2012
Yksityisetsiväkoulutusta
Olen tässä jonkin aikaa lomaillessani miettinyt että pitäisiköhän ryhtyä järjestämään yksityisetsiväkoulutusta pikkuhiljaa, koska kiinnostusta sille alalle tuntuisi jatkuvasti löytyvän, ja kukaan muu ei tuntuisi sitä Suomessa järjestävän paitsi korkeintaan satunnaisesti.
Aiempina vuosina on tullut järjestettyä kaikenmaailman esitelmää ääriliikkeistä ja niiden toimintamalleista niin luennointi ei ole minulle varsinaisesti vierastakaan ja olisi itsellenikin mielenkiintoista päästä jakamaan tietotaitoa alasta.
Jos kiinnostusta löytyy, niin minulle voi lähettää sähköpostia osoitteeseen november@november.fi.
Päivitys:
Tuli kysymys että mitä tällaisessa koulutuksessa sitten käsiteltäisiin. Seuraa lyhyt lista aiheista jotka on käsittelemisen arvoisia. Niitä on toki lisääkin, mutta tässä jonkin verran aiheita.
Aiempina vuosina on tullut järjestettyä kaikenmaailman esitelmää ääriliikkeistä ja niiden toimintamalleista niin luennointi ei ole minulle varsinaisesti vierastakaan ja olisi itsellenikin mielenkiintoista päästä jakamaan tietotaitoa alasta.
Jos kiinnostusta löytyy, niin minulle voi lähettää sähköpostia osoitteeseen november@november.fi.
Päivitys:
Tuli kysymys että mitä tällaisessa koulutuksessa sitten käsiteltäisiin. Seuraa lyhyt lista aiheista jotka on käsittelemisen arvoisia. Niitä on toki lisääkin, mutta tässä jonkin verran aiheita.
- Tiedonhaku julkisista lähteistä
- Tiedonhaku ei-julkisista lähteistä
- Erityisasiantuntijoiden käyttäminen toimeksiannoissa
- Tyypillisimmät toimeksiantotyypit ja niiden erityispiirteet
- Tarut vs. todellisuus
- Alan historia Suomessa
- Seurantataktiikka (jalan ja autolla)
- Käytännön lakiosaaminen
keskiviikko 1. elokuuta 2012
Turvallisuuspäällikköasiaa, lyhyesti
Tsekkailin tässä aikani kuluksi että yksi luetuimmista bloggauksista on tämä lyhyt juttu turvallisuuspäälliköistä ja niiden tarpeesta. Se on mielestäni jossain määrin kiehtovaa, että turvallisuuspäälliköistä haetaan jatkuvasti tietoa, liekö se sitten seksikäs titteli tai jotain.
Mutta: jos nimenomaan haet turvallisuuspäällikköaiheista tietoa täältä. kerro ihmeessä että mikä askarruttaa. Saatan vastata joskus kommentilla tai joskus ihan uudella blogauksella.
Mutta: jos nimenomaan haet turvallisuuspäällikköaiheista tietoa täältä. kerro ihmeessä että mikä askarruttaa. Saatan vastata joskus kommentilla tai joskus ihan uudella blogauksella.
tiistai 31. heinäkuuta 2012
Yöhiippari Turussa
Viime yönä oli nähty hieman draamaa. Perheenisä jahtaa murtomiestä pitkin kaupunkia, melkein kuin elokuvista, suorastaan.
Koska minä nyt teen sitä mitä teen niin minulta on kysäisty että miten se ylipäätään on mahdollista että joku noin vaan tunkeutuu toisten asuntoihin. Pitää toki myöntää ettei minulla tästä ole sen kummempaa tietoa kuin se mitä olen lehdistä lukenut, mutta valistuneen arvauksen voin aina tehdä.
1: Huono avainturvallisuus. Jos asut vuokralla, vaihda lukot. Jos taloyhtiöllä on avain, vaihda lukot. Jos huoltoyhtiöllä on avain, vaihda lukot. Älä luota siihen että joku muu pitää avaimen hyvin tallessa.
2: Perustason Abloy-käyttölukko ei nyt kertakaikkiaan vain ole erityisen turvallinen. Kadunmies muistaa aina mainita että Abloyta ei voi tiirikoida (vaikka se nyt on tiirikoitu jo noin 30 vuotta sitten) mutta tiirikointisuoja on oikeasti yhtä tyhjän kanssa, kun normaali ulko-ovi aukeaa ihan yksinkertaisillakin työkaluilla ilman tiirikointia.
Ratkaisuksi tarjoan sitä että hankkii sen turvalukon ja käyttää sitä. Tai jos on pihi, hankkii oveen telkisuojaraudan ja lukon avaamisnupin suojaavan kupin. Tai sitten kunnolla asennetun varmuusketjun. Sitten voi nukkua yönsä rauhassa hiippareilta.
Koska minä nyt teen sitä mitä teen niin minulta on kysäisty että miten se ylipäätään on mahdollista että joku noin vaan tunkeutuu toisten asuntoihin. Pitää toki myöntää ettei minulla tästä ole sen kummempaa tietoa kuin se mitä olen lehdistä lukenut, mutta valistuneen arvauksen voin aina tehdä.
1: Huono avainturvallisuus. Jos asut vuokralla, vaihda lukot. Jos taloyhtiöllä on avain, vaihda lukot. Jos huoltoyhtiöllä on avain, vaihda lukot. Älä luota siihen että joku muu pitää avaimen hyvin tallessa.
2: Perustason Abloy-käyttölukko ei nyt kertakaikkiaan vain ole erityisen turvallinen. Kadunmies muistaa aina mainita että Abloyta ei voi tiirikoida (vaikka se nyt on tiirikoitu jo noin 30 vuotta sitten) mutta tiirikointisuoja on oikeasti yhtä tyhjän kanssa, kun normaali ulko-ovi aukeaa ihan yksinkertaisillakin työkaluilla ilman tiirikointia.
Ratkaisuksi tarjoan sitä että hankkii sen turvalukon ja käyttää sitä. Tai jos on pihi, hankkii oveen telkisuojaraudan ja lukon avaamisnupin suojaavan kupin. Tai sitten kunnolla asennetun varmuusketjun. Sitten voi nukkua yönsä rauhassa hiippareilta.
perjantai 20. heinäkuuta 2012
Äärioikeisto turvallisuusuhkana, redux
Uusi hyökkäys, tällä kertaa Oulussa. Uhrina oli vasemmistopoliitikko Dan Koivulaakso, joka on kohtuullisen paljon ollut julkisuudessa nimenomaan äärioikeiston vastaisen työn puitteissa.
Kirjoitin viime vuonna blogitekstin äärioikeistosta turvallisuusuhkana, ja ajattelin nyt nostaa esille muutaman pointin jotka ovat jääneet vähemmälle huomiolle.
Niinkuin vuoden 2010 Helsinki Pridessa, tekovälineeksi valittiin sumutin, ja koska poliisin tiedot sanovat että kyseessä ei ole OC- eli pippurisumutin, kyseessä on todennäköisesti jonkinlainen kyynelkaasu. Miksi näin? No, ensinnäkin siitä rankaistaan kohtuullisen kevyesti. Pride-kaasuttajat eivät saaneet erityisen tuntuvia tuomioita vaikka uhreja oli monta kymmentä. Erilaisia sumuttimia on lisäksi helppo saada laittomasti ja ne ovat halpoja.
Odotettava kevyt tuomio helpottaa myös tekijöiden hankkimista iskuja varten.
Mihin tälläisella toiminnalla sitten pyritään? Kyseessä on interdiktiotaktiikka, eli yritetään estää "vastapuolta" harjoittamasta poliittisia oikeuksiaan ja estämään näin yhteiskuntavaikuttaminen. Tällaisten tekojen suunnittelijoiden perspektiivistä on lähestulkoon sama että ammutaanko vastustaja vai pelotellaanko tämä niihin pahasti että tämä pysyy jatkossa kotona ja poissa yhteiskuntavaikuttamista. Tulos on sama, mutta vankilatuomion pituudella on olennainen ero. Pari kuukautta vs. elinkautinen.
(Henkilökohtaisena huomiona mainittakoon että Dan Koivulaakso tuskin jää politiikasta pois tällaisen takia, joten siinä mielessä valitsivat huonon kohteen)
Entä jos saattaa olla tällaisten äärioikeistohöyrypäiden maalitauluna? Ei paniikkia. Tässä kohtaa on tärkeää muistaa se, että tärkein ase heille on pelko. Turvallisuustoiminnan näkökulmasta taas kyse on aivan uudenlaisesta haasteesta: miten kehittää vastauksia näihin uhkiin ja samalla säilytetään täydellinen toimintavapaus poliittisella tasolla sille taholle, joka turvallisuutta kaipaa.
Kirjoitin viime vuonna blogitekstin äärioikeistosta turvallisuusuhkana, ja ajattelin nyt nostaa esille muutaman pointin jotka ovat jääneet vähemmälle huomiolle.
Niinkuin vuoden 2010 Helsinki Pridessa, tekovälineeksi valittiin sumutin, ja koska poliisin tiedot sanovat että kyseessä ei ole OC- eli pippurisumutin, kyseessä on todennäköisesti jonkinlainen kyynelkaasu. Miksi näin? No, ensinnäkin siitä rankaistaan kohtuullisen kevyesti. Pride-kaasuttajat eivät saaneet erityisen tuntuvia tuomioita vaikka uhreja oli monta kymmentä. Erilaisia sumuttimia on lisäksi helppo saada laittomasti ja ne ovat halpoja.
Odotettava kevyt tuomio helpottaa myös tekijöiden hankkimista iskuja varten.
Mihin tälläisella toiminnalla sitten pyritään? Kyseessä on interdiktiotaktiikka, eli yritetään estää "vastapuolta" harjoittamasta poliittisia oikeuksiaan ja estämään näin yhteiskuntavaikuttaminen. Tällaisten tekojen suunnittelijoiden perspektiivistä on lähestulkoon sama että ammutaanko vastustaja vai pelotellaanko tämä niihin pahasti että tämä pysyy jatkossa kotona ja poissa yhteiskuntavaikuttamista. Tulos on sama, mutta vankilatuomion pituudella on olennainen ero. Pari kuukautta vs. elinkautinen.
(Henkilökohtaisena huomiona mainittakoon että Dan Koivulaakso tuskin jää politiikasta pois tällaisen takia, joten siinä mielessä valitsivat huonon kohteen)
Entä jos saattaa olla tällaisten äärioikeistohöyrypäiden maalitauluna? Ei paniikkia. Tässä kohtaa on tärkeää muistaa se, että tärkein ase heille on pelko. Turvallisuustoiminnan näkökulmasta taas kyse on aivan uudenlaisesta haasteesta: miten kehittää vastauksia näihin uhkiin ja samalla säilytetään täydellinen toimintavapaus poliittisella tasolla sille taholle, joka turvallisuutta kaipaa.
perjantai 13. heinäkuuta 2012
"Haluan suojella sinua"
Satuinpa eilen viettämään muutaman ystävän kanssa hieman vapaa-aikaa ja päädyin kuulemaan kohtuullisen järkyttävän tarinan. Tarina on järkyttävä koska se on niin yleinen kokemus monelle naiselle.
Nuori nainen oli viettänyt ystäviensä kanssa aikaa, ja seurueeseen kuului naisen ystävä Janne (nimi muutettu). Janne oli ilmeisesti ihastunut tähän naiseen mutta vastakaikua ei löytynyt. Janne jossain vaiheessa ahdisti tämän naisen nurkkaan ja aloitti monologin jonka pääpointti oli siinä että naisen elämäntavat (jotka, käsittääkseni, eivät poikkea niin sanotusta normaalielämästä lainkaan) tulevat johtamaan väistämättä siihen että hän joutuu raiskatuksi ja murhatuksi. "Ja hei, sanon tämän niinkuin ystävänä."
Loppukaneettina Janne totesi että koska tämä nainen on pieni ja heikko, hän ei pystyisi tekemään mitään jos Janne nyt päättäisi raiskata hänet. Nainen protestoi tässä kohtaa, ymmärrettävästi. Janne sitten ottaa hiukan takapakkia ja päättää taas muistuttaa että koko pointti on siinä miten nainen tarvitsee suojelua. Samalla Janne ryhtyy lähentelemään itse naista ja tulee taas torjutuksi. Mikä ei ollut ainutlaatuinen tapahtuma näiden kahden välillä.
Sanon ihan suoraan, että iljettävää.
Olen tuossa viimevuotisen Slutwalk-keskustelun päätynyt miettimään monesti sitä, miten oma ammattikunta ja ala asemoituu, kun puhutaan raiskauksista ja naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Aina välillä joku pyytää turvallisuusvinkkejä, ja miten antaa niitä ilman että syyllistää rikoksen uhria. Se ei ole ihan yksinkertaista. Oma tämänhetkinen ajatukseni on että voidaan antaa sellaista yleistä uhkatilanteiden välttämiseen tähtäävää koulutusta mikä todennäköisesti on hyödyllistä. Ainakin itselleni siitä on ollut hyötyä (eli kiitos Turun Krav Maga-porukat!)
Koulutusta sinne ja tänne, mutta ongelman ytimeen sillä ei päästä. Hyvin harvoin raiskaaja on se varjohahmo Kaisaniemen puiston pensaikossa tai lenkkipolun varressa. Yleisimmin se on läheinen ystävä. Se Janne. Siihen harvemmin auttaa mitkään vinkit että kannattaa yöllä kulkiessa pitää avaimia kädessä tai aina liikkua jonkun tutun ihmisen kanssa.
Koska todennäköisin raiskaaja on se Janne itse.
Nuori nainen oli viettänyt ystäviensä kanssa aikaa, ja seurueeseen kuului naisen ystävä Janne (nimi muutettu). Janne oli ilmeisesti ihastunut tähän naiseen mutta vastakaikua ei löytynyt. Janne jossain vaiheessa ahdisti tämän naisen nurkkaan ja aloitti monologin jonka pääpointti oli siinä että naisen elämäntavat (jotka, käsittääkseni, eivät poikkea niin sanotusta normaalielämästä lainkaan) tulevat johtamaan väistämättä siihen että hän joutuu raiskatuksi ja murhatuksi. "Ja hei, sanon tämän niinkuin ystävänä."
Loppukaneettina Janne totesi että koska tämä nainen on pieni ja heikko, hän ei pystyisi tekemään mitään jos Janne nyt päättäisi raiskata hänet. Nainen protestoi tässä kohtaa, ymmärrettävästi. Janne sitten ottaa hiukan takapakkia ja päättää taas muistuttaa että koko pointti on siinä miten nainen tarvitsee suojelua. Samalla Janne ryhtyy lähentelemään itse naista ja tulee taas torjutuksi. Mikä ei ollut ainutlaatuinen tapahtuma näiden kahden välillä.
Sanon ihan suoraan, että iljettävää.
Olen tuossa viimevuotisen Slutwalk-keskustelun päätynyt miettimään monesti sitä, miten oma ammattikunta ja ala asemoituu, kun puhutaan raiskauksista ja naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Aina välillä joku pyytää turvallisuusvinkkejä, ja miten antaa niitä ilman että syyllistää rikoksen uhria. Se ei ole ihan yksinkertaista. Oma tämänhetkinen ajatukseni on että voidaan antaa sellaista yleistä uhkatilanteiden välttämiseen tähtäävää koulutusta mikä todennäköisesti on hyödyllistä. Ainakin itselleni siitä on ollut hyötyä (eli kiitos Turun Krav Maga-porukat!)
Koulutusta sinne ja tänne, mutta ongelman ytimeen sillä ei päästä. Hyvin harvoin raiskaaja on se varjohahmo Kaisaniemen puiston pensaikossa tai lenkkipolun varressa. Yleisimmin se on läheinen ystävä. Se Janne. Siihen harvemmin auttaa mitkään vinkit että kannattaa yöllä kulkiessa pitää avaimia kädessä tai aina liikkua jonkun tutun ihmisen kanssa.
Koska todennäköisin raiskaaja on se Janne itse.
torstai 12. heinäkuuta 2012
Myytinmurtajat: Erityisturvallisuus ja alan erikoismiehet
Joskus joku kysäisi jossain minulta että mitä pirua se erityisturvallisuus oikein on. Yritän siis tässä antaa kysymykseen jonkinlaisen vastauksen.
Joskus se on itsensätehostamista. Puhutaan erityisturvallisuudesta että oltaisiin vähän erikoisempia ja vähän kovempia kundeja, riippumatta siitä että millaista keikkaa heittää. Se on karu totuus.
Joskus se on sitä että löytyy valmiuksia hankalampiinkin toimeksiantoihin. Tällaisia firmoja on Suomessa suhteellisen harvassa, mutta niitä on. Esimerkkinä voidaan mainita vaikka Barbwire Oy Turusta.
Joskus se tarkoittaa sitä että firmassa on sattumalta erityisosaamista, vaikkapa yksityisen sektorin talousrikostutkintaan.
Mitä se sitten minulle Novemberissä tarkoittaa? No, oma taustani on ennen kaikkea yksityisetsivähommissa. Se on perinteisesti tarkoittanut että ollaan vähän niinkuin turvallisuusalan sekatyömiehiä, vaikka varsinaisesti yksityisetsivätoimeksiannot ovat lähinnä tangentiaalisesti turvallisuusalan hommia. On tarvinnut opetella kaikenlaista, tehdä kaikenlaista ja siinä on sitten kertynyt nippu valmiuksia erilaisiin tehtäviin. Vaikka uhkakuva-analyysi voisi olla hyvä esimerkki. Se ei ole varsinaisesti mitään rakettitiedettä, mutta siinä pitää olla jonkinlaiset pohjatiedot että osaa rakentaa asiakkaalle esitelmän siitä että mihin pitäisi varautua. Niinkuin laulussa sanotaan, sinun täytyy tietää kaikki. On tarvinnut lukea rikos- ja prosessioikeutta jonkun verran, on pitänyt perehtyä siihen että mistä tietoa saa ja on tarvinnut opetella pysymään hereillä pitkillä työkeikoilla.
Olen viime aikoina jopa joutunut tutustumaan henkivartiointityöhön, mikä on olennaisesti vähemmän loistokasta kuin mitä luulisi. Dyneemaliivit hiostaa, tylsyys on murskaava ja kahvi pistää vatsan sekaisin. Plus jos sanoo tekevänsä henkivartijan töitä, kaikki pitää joko hulluna tai muuten vaan tyhmänä. Alalla ei taida olla kauhean hyvää mainetta.
Mutta, ei se että minä teen erityisturvallisuustöitä tee minusta sen kovempaa jätkää. Se on aika tärkeä pitää mielessä. Ei minua erota päivittäistavarakaupan iltavuoron vartijasta mikään muu kuin se että uhkatilanteet töissä on vähemmän todennäköisiä, noin keskimäärin.
Joskus se on itsensätehostamista. Puhutaan erityisturvallisuudesta että oltaisiin vähän erikoisempia ja vähän kovempia kundeja, riippumatta siitä että millaista keikkaa heittää. Se on karu totuus.
Joskus se on sitä että löytyy valmiuksia hankalampiinkin toimeksiantoihin. Tällaisia firmoja on Suomessa suhteellisen harvassa, mutta niitä on. Esimerkkinä voidaan mainita vaikka Barbwire Oy Turusta.
Joskus se tarkoittaa sitä että firmassa on sattumalta erityisosaamista, vaikkapa yksityisen sektorin talousrikostutkintaan.
Mitä se sitten minulle Novemberissä tarkoittaa? No, oma taustani on ennen kaikkea yksityisetsivähommissa. Se on perinteisesti tarkoittanut että ollaan vähän niinkuin turvallisuusalan sekatyömiehiä, vaikka varsinaisesti yksityisetsivätoimeksiannot ovat lähinnä tangentiaalisesti turvallisuusalan hommia. On tarvinnut opetella kaikenlaista, tehdä kaikenlaista ja siinä on sitten kertynyt nippu valmiuksia erilaisiin tehtäviin. Vaikka uhkakuva-analyysi voisi olla hyvä esimerkki. Se ei ole varsinaisesti mitään rakettitiedettä, mutta siinä pitää olla jonkinlaiset pohjatiedot että osaa rakentaa asiakkaalle esitelmän siitä että mihin pitäisi varautua. Niinkuin laulussa sanotaan, sinun täytyy tietää kaikki. On tarvinnut lukea rikos- ja prosessioikeutta jonkun verran, on pitänyt perehtyä siihen että mistä tietoa saa ja on tarvinnut opetella pysymään hereillä pitkillä työkeikoilla.
Olen viime aikoina jopa joutunut tutustumaan henkivartiointityöhön, mikä on olennaisesti vähemmän loistokasta kuin mitä luulisi. Dyneemaliivit hiostaa, tylsyys on murskaava ja kahvi pistää vatsan sekaisin. Plus jos sanoo tekevänsä henkivartijan töitä, kaikki pitää joko hulluna tai muuten vaan tyhmänä. Alalla ei taida olla kauhean hyvää mainetta.
Mutta, ei se että minä teen erityisturvallisuustöitä tee minusta sen kovempaa jätkää. Se on aika tärkeä pitää mielessä. Ei minua erota päivittäistavarakaupan iltavuoron vartijasta mikään muu kuin se että uhkatilanteet töissä on vähemmän todennäköisiä, noin keskimäärin.
perjantai 29. kesäkuuta 2012
HS.fi esittelee häätökartan
Helsingin sanomat lykkäsi ilmoille tällaisen. Tutustukaa!
Koska olen ihan jo työn puolesta kiinnostunut julkisen tilan käyttöön liittyviin kysymyksiin, niin minua aina jonkin verran kiinnostaa että millaiseksi vartiointi koetaan. Häätökartta on aika näppärä tapa saada ihmisiltä kokemuksia ja mielipiteitä.
Jos tästä nousee jotain isompaa kirjoiteltavaa, saatan kirjoittaa myöhemmin enemmän aiheesta tai sitten en.
Koska olen ihan jo työn puolesta kiinnostunut julkisen tilan käyttöön liittyviin kysymyksiin, niin minua aina jonkin verran kiinnostaa että millaiseksi vartiointi koetaan. Häätökartta on aika näppärä tapa saada ihmisiltä kokemuksia ja mielipiteitä.
Jos tästä nousee jotain isompaa kirjoiteltavaa, saatan kirjoittaa myöhemmin enemmän aiheesta tai sitten en.
keskiviikko 27. kesäkuuta 2012
Yksityisetsivätoiminnan harmaat alueet, ja turvallisuusalankin
Nyt ei varsinaisesti puhuta laittomuuksista, vaan lainmuutoksen jättämästä harmaasta alueesta.
Vuodesta 1944 vuoteen 2002 yksityisetsivätoimintaa sääteli asetus yksityisetsivätoiminnasta. Sinä aikana käytännössä kuka tahansa pystyi hakemaan lääninhallitukselta luvan harjoittaa yksityisetsivän ammattia. Vuonna 2002 säädettiin laki yksityisistä turvallisuuspalveluista (eli LYTP), joka vuoden sisään pudotti yksityisetsivien lukumäärän maassa kahdestasadasta noin kahteenkymmeneen, missä se on sitten pysynytkin siitä lähtien. Itsehän olen sen verran nuori etten ole koskaan vanhan lain alla töitä tehnytkään.
Lainsäädännössä on kuitenkin yksi ongelma tällä hetkellä. LYTP ei nimittäin varsinaisesti säätele yksityisetsivätoimintaa sinänsä, vaan laissa käytetään ilmaisua "rikosten paljastustoiminta". Itse pidän enemmän termistä "yksityinen rikostutkinta", mutta kukin tyylillään.
Ongelman ydin on siinä että yksityisetsivät ovat aina tehneet paljonkin toimeksiantoja joissa ei ole kysymys mistään rikostenpaljastamistoiminnasta, vaan erilaisista taustaselvityksistä, uskottomuustutkimuksista ja muusta sellaisesta.
Voiko Suomessa siis kuka tahansa kutsua itseään yksityisetsiväksi ja harjoittaa ammattia ilman että hakee siihen minkään maailman lupia? En rehellisesti sanoen tiedä. Käsittääkseni yhtään luvatonta yksityisetsivää ei ole haastettu oikeuteen niin että syytenimikkeenä olisi vartioimisliikerikos, minkä alle se menisi jos se olisi laitonta. Poliisihallitus ja sen valvontayksikkö ei tietääkseni sen suuremmin ole kantaa ottanut asiaan.
Sitten on toki ollut sellaisia tapauksia, missä yritykset ovat tarjonneet ilman vartioimislupia henkivartijapalveluita sun muuta, mikä taas on ehdottoman lainvastaista.
Asiakasnäkökulmasta, aina kun palkkaa jonkun tekemään turvallisuusalan työtehtäviä, on tärkeää varmistua siitä että palvelun toimittajalla on voimassa olevat vaadittavat luvat.
Vuodesta 1944 vuoteen 2002 yksityisetsivätoimintaa sääteli asetus yksityisetsivätoiminnasta. Sinä aikana käytännössä kuka tahansa pystyi hakemaan lääninhallitukselta luvan harjoittaa yksityisetsivän ammattia. Vuonna 2002 säädettiin laki yksityisistä turvallisuuspalveluista (eli LYTP), joka vuoden sisään pudotti yksityisetsivien lukumäärän maassa kahdestasadasta noin kahteenkymmeneen, missä se on sitten pysynytkin siitä lähtien. Itsehän olen sen verran nuori etten ole koskaan vanhan lain alla töitä tehnytkään.
Lainsäädännössä on kuitenkin yksi ongelma tällä hetkellä. LYTP ei nimittäin varsinaisesti säätele yksityisetsivätoimintaa sinänsä, vaan laissa käytetään ilmaisua "rikosten paljastustoiminta". Itse pidän enemmän termistä "yksityinen rikostutkinta", mutta kukin tyylillään.
Ongelman ydin on siinä että yksityisetsivät ovat aina tehneet paljonkin toimeksiantoja joissa ei ole kysymys mistään rikostenpaljastamistoiminnasta, vaan erilaisista taustaselvityksistä, uskottomuustutkimuksista ja muusta sellaisesta.
Voiko Suomessa siis kuka tahansa kutsua itseään yksityisetsiväksi ja harjoittaa ammattia ilman että hakee siihen minkään maailman lupia? En rehellisesti sanoen tiedä. Käsittääkseni yhtään luvatonta yksityisetsivää ei ole haastettu oikeuteen niin että syytenimikkeenä olisi vartioimisliikerikos, minkä alle se menisi jos se olisi laitonta. Poliisihallitus ja sen valvontayksikkö ei tietääkseni sen suuremmin ole kantaa ottanut asiaan.
Sitten on toki ollut sellaisia tapauksia, missä yritykset ovat tarjonneet ilman vartioimislupia henkivartijapalveluita sun muuta, mikä taas on ehdottoman lainvastaista.
Asiakasnäkökulmasta, aina kun palkkaa jonkun tekemään turvallisuusalan työtehtäviä, on tärkeää varmistua siitä että palvelun toimittajalla on voimassa olevat vaadittavat luvat.
tiistai 26. kesäkuuta 2012
Seksuaalinen ahdistelu messuilla ja coneissa
Olen muutaman päivän tässä seurannut keskustelua toisaalla netissä siitä mitkä on erityisiä turvallisuusongelmia messuilla ja coneissa. Perusongelmahan on se, että vieraalla paikkakunnalla tapahtuvia rikoksia ilmoitetaan harvemmin kuin kotipaikkakunnalla tapahtuvia, joten kaikki tämäntyyppiset massatapahtumat ovat erittäin alttiita kaikenlaiselle rikolliselle toiminnalle. What happens in Vegas, stays in Vegas, ja niin edelleen.
Yhdysvaltalaisten poliisiviranomaisten tilastoinnin mukaan vieraspaikkakuntalaiset ilmoittavat huomattavasti harvemmin rikoksia kuin kotipaikkakuntalaiset. Noin neljä rikosta viidestä jää ilmoittamatta, peukalosääntönä.
Erityistä huomiotani on kerännyt ihmisten keskustelu ja suhtautuminen seksuaalirikoksiin. Se on äärimmäisen ilmiselvää, että seksuaalirikoksiin ei näiden tapahtumien järjestäjien puolelta suhtauduta vakavasti. Poikkeuksia toki on ja hyvä niin.
Tyypillisesti voidaan sanoa, että kun tapahtumassa on paljon alaikäisiä ja nuoria, niin se on tältä kannalta katsottuna huomattavan tärkeää ryhtyä muuttamaan asenneilmastoa ja toimintamalleja. Esimerkkinä tällaisista tilaisuuksista voidaan mainita erilaiset pelitapahtumat ja animetapahtumat joita Suomessakin nykyään järjestetään. Olen jonkin verran ihmisten kanssa jotka näitä harrastavat jutellut aiheesta, ja kaksi aika ikävää faktaa on noussut pintaan.
Ensinnäkin, järjestäjäpuoli harvemmin tekee mitään jos joku ilmoittaa vaikka tulleensa kourituksi, tekijänä vieras tai järjestäjä. Mikä on vielä pahempaa, joskus järjestäjät ovat aktiivisesti suojelleet ahdistelijoita ja ilmoittaneet uhreille että "tämä kaveri nyt vaan on tälläinen ja deal with it." Suojellaan kaveria, vaikka kaveri olisi tunnettu ja tuomittu alaikäiseen sekaantumisesta.
En halua yleistää että kaikki tämäntyyppiset tilaisuudet olisi tällaisia, koska sitä en voi hyvällä omatunnolla tehdä. Sen sijaan haluaisin väittää että tällaiset jutut kertoo rakenteellisesta ongelmasta. Suojellaan kavereita, ei haluta aiheuttaa skandaalia tai negatiivista julkisuutta, ei yksinkertaisesta osata käsitellä tämänkaltaista turvallisuusongelmaa.
Tässä viisi pointtia jotka esitin toisaalla.
A: Turvallisuusvastuussa pitää olla osaavia ihmisiä. Vapaaehtoiset jotka on puoliväkisin pakotettu järjestyksenvalvojiksi ei kelpaa. Ihmisten pitää osata puuttua tilanteisiin nopeasti ja päättäväisesti. Optimaalisesti kannattaa ottaa mukaan asiantuntijoita ohjaamaan ja kouluttamaan vapaaehtoisia.
B: Turvallisuusvastaaville pitää tehdä selväksi että kaikenlainen ahdistelu pitää ottaa vakavasti. Siitä pitää myös raportoida eteenpäin.
C: On järjestyksen ja turvallisuuden kannalta paljon, paljon parempi poistaa joku potentiaalinen ahdistelija tilaisuudesta kuin olla ottamatta näitä asioita tosissaan.
D: Jos turvallisuusvastaavat eivät reagoi ilmoituksiin tai ota ilmoituksia tosissaan, heittäkää turvallisuusvastaavat ulos.
E: Jokainen tapaus pitää ilmoittaa poliisille. Jos syyllinen on saatu verekseltään kiinni, ottakaa kiinni ja luovuttakaa poliisille.
Yhdysvaltalaisten poliisiviranomaisten tilastoinnin mukaan vieraspaikkakuntalaiset ilmoittavat huomattavasti harvemmin rikoksia kuin kotipaikkakuntalaiset. Noin neljä rikosta viidestä jää ilmoittamatta, peukalosääntönä.
Erityistä huomiotani on kerännyt ihmisten keskustelu ja suhtautuminen seksuaalirikoksiin. Se on äärimmäisen ilmiselvää, että seksuaalirikoksiin ei näiden tapahtumien järjestäjien puolelta suhtauduta vakavasti. Poikkeuksia toki on ja hyvä niin.
Tyypillisesti voidaan sanoa, että kun tapahtumassa on paljon alaikäisiä ja nuoria, niin se on tältä kannalta katsottuna huomattavan tärkeää ryhtyä muuttamaan asenneilmastoa ja toimintamalleja. Esimerkkinä tällaisista tilaisuuksista voidaan mainita erilaiset pelitapahtumat ja animetapahtumat joita Suomessakin nykyään järjestetään. Olen jonkin verran ihmisten kanssa jotka näitä harrastavat jutellut aiheesta, ja kaksi aika ikävää faktaa on noussut pintaan.
Ensinnäkin, järjestäjäpuoli harvemmin tekee mitään jos joku ilmoittaa vaikka tulleensa kourituksi, tekijänä vieras tai järjestäjä. Mikä on vielä pahempaa, joskus järjestäjät ovat aktiivisesti suojelleet ahdistelijoita ja ilmoittaneet uhreille että "tämä kaveri nyt vaan on tälläinen ja deal with it." Suojellaan kaveria, vaikka kaveri olisi tunnettu ja tuomittu alaikäiseen sekaantumisesta.
En halua yleistää että kaikki tämäntyyppiset tilaisuudet olisi tällaisia, koska sitä en voi hyvällä omatunnolla tehdä. Sen sijaan haluaisin väittää että tällaiset jutut kertoo rakenteellisesta ongelmasta. Suojellaan kavereita, ei haluta aiheuttaa skandaalia tai negatiivista julkisuutta, ei yksinkertaisesta osata käsitellä tämänkaltaista turvallisuusongelmaa.
Tässä viisi pointtia jotka esitin toisaalla.
A: Turvallisuusvastuussa pitää olla osaavia ihmisiä. Vapaaehtoiset jotka on puoliväkisin pakotettu järjestyksenvalvojiksi ei kelpaa. Ihmisten pitää osata puuttua tilanteisiin nopeasti ja päättäväisesti. Optimaalisesti kannattaa ottaa mukaan asiantuntijoita ohjaamaan ja kouluttamaan vapaaehtoisia.
B: Turvallisuusvastaaville pitää tehdä selväksi että kaikenlainen ahdistelu pitää ottaa vakavasti. Siitä pitää myös raportoida eteenpäin.
C: On järjestyksen ja turvallisuuden kannalta paljon, paljon parempi poistaa joku potentiaalinen ahdistelija tilaisuudesta kuin olla ottamatta näitä asioita tosissaan.
D: Jos turvallisuusvastaavat eivät reagoi ilmoituksiin tai ota ilmoituksia tosissaan, heittäkää turvallisuusvastaavat ulos.
E: Jokainen tapaus pitää ilmoittaa poliisille. Jos syyllinen on saatu verekseltään kiinni, ottakaa kiinni ja luovuttakaa poliisille.
sunnuntai 24. kesäkuuta 2012
Kylmät metsät, kylmä jälki
Aloitin tämän nimenomaisen jutun kirjoittamisen jo marraskuun puolella viime vuonna, mutta en tullut viimeistelleeksi sitä tuolloin. Yksityiskohtia ja totuutta on tässä kirjoituksessa muuteltu, joten esimerkit eivät ole elävästä elämästä.
Juhannuksena kysyttiin että mitkä on yksityisetsivälle hankalimmat jutut. Murhia en ole tutkinut ainakaan vielä, joten niistä en osaa sanoa. Jotkut varkausjutut on hankalia selvitellä kun ne usein tulee minulle tutkittavaksi aivan liian myöhään. Huoltajuuskiistat on usein rankkoja juttuja. Uhkailu- ja kiusaamistapaukset myös.
Eniten kuitenkin mietityttää katoamistapaukset. Näistä voidaan toki unohtaa merkittävä osa suoralta kädeltä, koska suurin osa katoamistapauksista kyllä selviää tavalla tai toisella. Yleensä siten että ihminen itse sattuu ilmestymään takaisin ihmisten ilmoille. Vaikka ihminen ei ilmaantuisi oma-aloitteisesti kotiin, on monesti hyvin selkeää että ihminen on kadonnut omasta tahdostaan.
Velkaantuneet ja muuten vain ongelmaiset herkästi tuppaavat tekemään sellaista. Uusi aloitus jossain ulkomailla voi olla houkutteleva jos maa polttaa jalkojen alla. Sitten on toki neljänkympin kriisit ja viidenkympin villitykset, joissa yhtäkkiä jätetään perhe Suomeen ja lähdetään itse Pattayalle tai Malagaan. Nämä on ihan selvitettävissä olevia juttuja.
Mutta entäs ne kummallisemmat jutut, ne jotka eivät koskaan ratkea? Ne, joissa ei ole ilmeistä selitystä? Perheenisä lähtee hakemaan tupakkaa kioskilta ja katoaa sillä matkalla. Ravintolasta kotiin lähtenyt nähdään viimeksi huoltoasemalla ja sen jälkeen ei enää koskaan. Joku lähtee aamulla töihin eikä koskaan saavu työpaikalleen. Aikaa kuluu, kadonnut ei löydy, jäljet kylmenevät, media unohtaa jutun.
Näitä juttuja jää vuositasolla koko maassa auki noin parisenkymmentä. Katoamisia vuositasolla on 1500-2000, suurinpiirtein. Ei siis ihan kauhean yleinen juttu. Mutta jos se sattuu omalle kohdalle, se voi olla avoin haava koko loppuelämän.
Yksi tuttava ilmaisi sen tunteen jokseenkin niin että tuntuu siltä kuin kylmä metsä olisi syönyt läheisen. Kun mistään ei voi olla varma.
Juhannuksena kysyttiin että mitkä on yksityisetsivälle hankalimmat jutut. Murhia en ole tutkinut ainakaan vielä, joten niistä en osaa sanoa. Jotkut varkausjutut on hankalia selvitellä kun ne usein tulee minulle tutkittavaksi aivan liian myöhään. Huoltajuuskiistat on usein rankkoja juttuja. Uhkailu- ja kiusaamistapaukset myös.
Eniten kuitenkin mietityttää katoamistapaukset. Näistä voidaan toki unohtaa merkittävä osa suoralta kädeltä, koska suurin osa katoamistapauksista kyllä selviää tavalla tai toisella. Yleensä siten että ihminen itse sattuu ilmestymään takaisin ihmisten ilmoille. Vaikka ihminen ei ilmaantuisi oma-aloitteisesti kotiin, on monesti hyvin selkeää että ihminen on kadonnut omasta tahdostaan.
Velkaantuneet ja muuten vain ongelmaiset herkästi tuppaavat tekemään sellaista. Uusi aloitus jossain ulkomailla voi olla houkutteleva jos maa polttaa jalkojen alla. Sitten on toki neljänkympin kriisit ja viidenkympin villitykset, joissa yhtäkkiä jätetään perhe Suomeen ja lähdetään itse Pattayalle tai Malagaan. Nämä on ihan selvitettävissä olevia juttuja.
Mutta entäs ne kummallisemmat jutut, ne jotka eivät koskaan ratkea? Ne, joissa ei ole ilmeistä selitystä? Perheenisä lähtee hakemaan tupakkaa kioskilta ja katoaa sillä matkalla. Ravintolasta kotiin lähtenyt nähdään viimeksi huoltoasemalla ja sen jälkeen ei enää koskaan. Joku lähtee aamulla töihin eikä koskaan saavu työpaikalleen. Aikaa kuluu, kadonnut ei löydy, jäljet kylmenevät, media unohtaa jutun.
Näitä juttuja jää vuositasolla koko maassa auki noin parisenkymmentä. Katoamisia vuositasolla on 1500-2000, suurinpiirtein. Ei siis ihan kauhean yleinen juttu. Mutta jos se sattuu omalle kohdalle, se voi olla avoin haava koko loppuelämän.
Yksi tuttava ilmaisi sen tunteen jokseenkin niin että tuntuu siltä kuin kylmä metsä olisi syönyt läheisen. Kun mistään ei voi olla varma.
tiistai 19. kesäkuuta 2012
Turvallisuuden ja toimintavapauden suhde
Yksi asia johon olen törmännyt aina silloin tällöin kun puhutaan turvallisuudesta esimerkiksi poliittisessa toiminnassa, on se että aina toimeksiantajan ja turvallisuusammattilaisen näkemykset ei kohtaa. Nimittäin, kun vaikka poliittinen järjestö hankkii ulkopuoliselta turvallisuusosaamista, menee sukset monesti ristiin.
Turvallisuusihminen ajattelee vain turvallisuutta, ellei muuta käsketä ajattelemaan. Ja hyvä niin, koska siitähän turvallisuusihminen palkkansa saa. Ongelmaksi sitten muodostuu helposti se että järjestötoiminnassa on omat lainalaisuutensa koska poliittisen järjestön päätehtävä on yhteiskuntavaikuttaminen. Yhteiskuntavaikuttamista ei voi tehdä ilman toimintavapautta.
Turvallisuuskysymykset vaikuttavat aina toimintavapauteen tavalla tai toisella, koska riskien vähentäminen tarkoittaa aina sitä että jotkut vanhat tavat toimia jäävät pois käytöstä. Se voi olla niin yksinkertainen asia kuin että toimiston ovea ryhdytään päiväsaikaankin pitämään lukossa, mistä seuraa ylimääräistä juoksemista ja etukäteissuunnittelua vierailijoiden varalta. Tai että aiemmin avoimia tilaisuuksia järjestetäänkin nyt kutsuvieraspohjalta.
Turvallisuusasiantuntijan pitääkin osata tunnistaa että missä kohtaa pitää tehdä kompromisseja, jotta asiakastahon oma toiminta ei häiriinny turvallisuustoiminnan takia liikaa. Se vaatii ammattitaitoa, kykyä kuunnella asiakasta ja tehdä kompromisseja. Kenttätyön kannalta se vaatii kykyä ottaa huomioon muuttuvat tilanteet sekä paljon improvisointitaitoa.
Syy siihen, että miksi pitää olla valmis jopa laskemaan turvallisuustasoa, on yksinkertainen. Asiakkaan olemassaolo ei ole itsestäänselvyys: Asiakas haluaa tehdä jotain, kuten esimerkiksi yhteiskuntavaikuttamista. Yhteiskuntavaikuttamista ei voi tehdä sulkeutumalla lukittujen ovien, panssarilasien ja turvamiesten taakse. Poliittisen järjestön pitää säilyttää toiminnassaan tietty avoimuus ja lähestyttävyys. Turvallisuusasiantuntijan tarvitsee tuntea uhkakuvat ja nimenomaan ne todelliset uhkakuvat, että voidaan hakea ratkaisuja jotka tukee asiakkaan toimintaa eikä aiheuta asiakkaalle turhaa harmia.
Turvallisuusihminen ajattelee vain turvallisuutta, ellei muuta käsketä ajattelemaan. Ja hyvä niin, koska siitähän turvallisuusihminen palkkansa saa. Ongelmaksi sitten muodostuu helposti se että järjestötoiminnassa on omat lainalaisuutensa koska poliittisen järjestön päätehtävä on yhteiskuntavaikuttaminen. Yhteiskuntavaikuttamista ei voi tehdä ilman toimintavapautta.
Turvallisuuskysymykset vaikuttavat aina toimintavapauteen tavalla tai toisella, koska riskien vähentäminen tarkoittaa aina sitä että jotkut vanhat tavat toimia jäävät pois käytöstä. Se voi olla niin yksinkertainen asia kuin että toimiston ovea ryhdytään päiväsaikaankin pitämään lukossa, mistä seuraa ylimääräistä juoksemista ja etukäteissuunnittelua vierailijoiden varalta. Tai että aiemmin avoimia tilaisuuksia järjestetäänkin nyt kutsuvieraspohjalta.
Turvallisuusasiantuntijan pitääkin osata tunnistaa että missä kohtaa pitää tehdä kompromisseja, jotta asiakastahon oma toiminta ei häiriinny turvallisuustoiminnan takia liikaa. Se vaatii ammattitaitoa, kykyä kuunnella asiakasta ja tehdä kompromisseja. Kenttätyön kannalta se vaatii kykyä ottaa huomioon muuttuvat tilanteet sekä paljon improvisointitaitoa.
Syy siihen, että miksi pitää olla valmis jopa laskemaan turvallisuustasoa, on yksinkertainen. Asiakkaan olemassaolo ei ole itsestäänselvyys: Asiakas haluaa tehdä jotain, kuten esimerkiksi yhteiskuntavaikuttamista. Yhteiskuntavaikuttamista ei voi tehdä sulkeutumalla lukittujen ovien, panssarilasien ja turvamiesten taakse. Poliittisen järjestön pitää säilyttää toiminnassaan tietty avoimuus ja lähestyttävyys. Turvallisuusasiantuntijan tarvitsee tuntea uhkakuvat ja nimenomaan ne todelliset uhkakuvat, että voidaan hakea ratkaisuja jotka tukee asiakkaan toimintaa eikä aiheuta asiakkaalle turhaa harmia.
torstai 14. kesäkuuta 2012
Konkurssin ovelle kolkutellessa
Ikävä kyllä minä en oikein osaa auttaa konkurssiuhan alaisia yrityksiä, tämä teksti onkin enemmän suunnattu tahoille joille tulee konkurssipesä hoidettavaksi. Nokian tämänpäiväisten uutisten myötä asia saattaa taas tulla ajankohtaiseksi.
Mikä on kriittisin ja välittömin ongelma kun puhutaan konkurssipesän haltuunottamisesta? Turvallisuus! Nimittäin monilla aloilla joilla käytetään paljon alihankkijoita, yksi suuri ongelma konkurssipesän hoitamisessa on se että melko usein alihankkijat jää täysin tyhjän päälle yrityksen kaatuessa. Silloin kiusaus erilaiseen epärehellisyyteen on suuri. Rakennustyömaalla ja muussa teollisuudessa tämä käytännössä tarkoittaa sitä että kun ilmoitus konkurssista tulee, työmailla alkaa Hullut Päivät ja kaikki mikä irti lähtee ja kaikki millä on jonkinlainen myyntiarvo, lähtee alihankkijoiden matkaan niin kauan kun tilannetta ei voida mitenkään valvoa. Luonnollisesti konkurssin tullessa turvallisuushenkilötkin lähtevät kotiin niinkuin kaikki muutkin, koska ei turvallisuustyötä kukaan tee siksi että se on tosi kivaa vaan siksi että joku siitäkin maksaa palkkaa.
Alihankkijoiden ja vastaavien epärehellisyyden lisäksi konkurssipesän aiemmat osakkaat ja erityisesti siellä työtä tekevät osakkaat ovat riskitekijä konkurssipesän hoitamiselle. Alihankkija yrittää saada takaisin edes jotain omistaan, mutta epärehellinen konkurssin kärsinyt pyrkii lähinnä maksimoimaan oman hyötynsä tilanteesta. Sama periaate: kaikki mitä irti lähtee yritetään viedä, useimmiten jo ennen konkurssia, koska voudin lyödessä lukot oviin on jo liian myöhäistä.
Mitäs tälle voi tehdä? Ennakoida, luonnollisesti. Konkurssi harvoin tulee täysin yllättäen. Turvallisuusalalta löytyy osaamista tämänkaltaisten ilmiöiden ehkäisyyn ja epärehellisyyksien selvittelyyn. Hyvällä ennakoinnilla voidaan tehtaan portille saada vartijat estämään pääsy ulkopuolisilta samalla minuutilla kuin konkurssi muuttuu tosiasiaksi.
Yksityisetsivät voivat selvitellä muuta epärehellisyyttä ja väärinkäyttöjä jotka voivat liittyä aihepiiriin. Ennen kaikkea, kunnollinen turvallisuusajattelu helpottaa olennaisesti konkurssin hoitamista.
Mikä on kriittisin ja välittömin ongelma kun puhutaan konkurssipesän haltuunottamisesta? Turvallisuus! Nimittäin monilla aloilla joilla käytetään paljon alihankkijoita, yksi suuri ongelma konkurssipesän hoitamisessa on se että melko usein alihankkijat jää täysin tyhjän päälle yrityksen kaatuessa. Silloin kiusaus erilaiseen epärehellisyyteen on suuri. Rakennustyömaalla ja muussa teollisuudessa tämä käytännössä tarkoittaa sitä että kun ilmoitus konkurssista tulee, työmailla alkaa Hullut Päivät ja kaikki mikä irti lähtee ja kaikki millä on jonkinlainen myyntiarvo, lähtee alihankkijoiden matkaan niin kauan kun tilannetta ei voida mitenkään valvoa. Luonnollisesti konkurssin tullessa turvallisuushenkilötkin lähtevät kotiin niinkuin kaikki muutkin, koska ei turvallisuustyötä kukaan tee siksi että se on tosi kivaa vaan siksi että joku siitäkin maksaa palkkaa.
Alihankkijoiden ja vastaavien epärehellisyyden lisäksi konkurssipesän aiemmat osakkaat ja erityisesti siellä työtä tekevät osakkaat ovat riskitekijä konkurssipesän hoitamiselle. Alihankkija yrittää saada takaisin edes jotain omistaan, mutta epärehellinen konkurssin kärsinyt pyrkii lähinnä maksimoimaan oman hyötynsä tilanteesta. Sama periaate: kaikki mitä irti lähtee yritetään viedä, useimmiten jo ennen konkurssia, koska voudin lyödessä lukot oviin on jo liian myöhäistä.
Mitäs tälle voi tehdä? Ennakoida, luonnollisesti. Konkurssi harvoin tulee täysin yllättäen. Turvallisuusalalta löytyy osaamista tämänkaltaisten ilmiöiden ehkäisyyn ja epärehellisyyksien selvittelyyn. Hyvällä ennakoinnilla voidaan tehtaan portille saada vartijat estämään pääsy ulkopuolisilta samalla minuutilla kuin konkurssi muuttuu tosiasiaksi.
Yksityisetsivät voivat selvitellä muuta epärehellisyyttä ja väärinkäyttöjä jotka voivat liittyä aihepiiriin. Ennen kaikkea, kunnollinen turvallisuusajattelu helpottaa olennaisesti konkurssin hoitamista.
keskiviikko 13. kesäkuuta 2012
Avainasiaa
Fiksut amerikkalaiset ovat keksineet tavan kuvata avaimia matkan päästä ja tällä tavalla tehdä niistä kopioita. Tiedote on vuodelta 2008, mutta kuulin itse siitä vasta äskettäin tupakkapaikalla. Tupakkapaikallahan ne parhaat jutut ja tuoreimmat tiedot aina kuulee.
Olen yhdessä aiemmassa jutussani sivunnut avainasiaa jonkin verran. Noin niinkuin tiivistettynä amerikkalaisten keksinnöstä: en olisi kovinkaan huolissani. Avainten kuvaaminen ja kopiointi on aikamoista agenttitoimintaa vielä nykyään. Kyllä sitä ennenkin osattiin: jotkut vanhan ajan konnat osasivat kuulemma vankilassa ollessaan kopioida vartijoiden avaimia sen jälkeen kun olivat kerran ne nähneet. Ammattimiehiä!
Kodinturvallisuuden ja yritysturvallisuuden kannalta ehkä tärkeämpää on se että Abloy Execin mallisuoja päättyy ensi vuonna. Se on siis se pitkulainen Abloy-avain jossa on musta muoviperä, joiden kopiointi on hankalaa koska siihen tarvitsee Abloyn toimittaman läpyskän ja mallisuojan takia niitä ei ole voinut teettää millä tahansa pikasuutarilla. Ne on olleet turvallisuuden kannalta erinomaisia juuri siksi, koska käytännön tasolla, jos on luovuttanut avaimen eteenpäin joskus vaikkapa talonmiehelle tai huoltoyhtiölle, ei ole koskaan voinut tietää että tekeekö joku varmuuden vuoksi itselleen kopiot niistä.
Execillä tätä ei ole voinut ihan yksinkertaisesti tehdä. Olen kyllä kuullut, että Virossa ja Venäjällä niitä on voinut kopioida, mutta se taas ei ole sellainen perustavanlaatuinen riskitekijä jota tarvitsisi erikseen ottaa huomioon.
Miten sitten ensi vuodesta eteenpäin, jos kiinnostaa pitää avaimet hallussa? Yksinkertaista. Älä luovuta niitä ulkopuolisille ollenkaan, vaikka huoltoyhtiö tai taloyhtiö miten kärttäisi niitä. Saattaa joskus hankaloittaa elämää, mutta se on paras tapa varmistua siitä että kukaan ulkopuolinen ei itselleen niitä kopioi väärinkäyttöä varten.
Olen yhdessä aiemmassa jutussani sivunnut avainasiaa jonkin verran. Noin niinkuin tiivistettynä amerikkalaisten keksinnöstä: en olisi kovinkaan huolissani. Avainten kuvaaminen ja kopiointi on aikamoista agenttitoimintaa vielä nykyään. Kyllä sitä ennenkin osattiin: jotkut vanhan ajan konnat osasivat kuulemma vankilassa ollessaan kopioida vartijoiden avaimia sen jälkeen kun olivat kerran ne nähneet. Ammattimiehiä!
Kodinturvallisuuden ja yritysturvallisuuden kannalta ehkä tärkeämpää on se että Abloy Execin mallisuoja päättyy ensi vuonna. Se on siis se pitkulainen Abloy-avain jossa on musta muoviperä, joiden kopiointi on hankalaa koska siihen tarvitsee Abloyn toimittaman läpyskän ja mallisuojan takia niitä ei ole voinut teettää millä tahansa pikasuutarilla. Ne on olleet turvallisuuden kannalta erinomaisia juuri siksi, koska käytännön tasolla, jos on luovuttanut avaimen eteenpäin joskus vaikkapa talonmiehelle tai huoltoyhtiölle, ei ole koskaan voinut tietää että tekeekö joku varmuuden vuoksi itselleen kopiot niistä.
Execillä tätä ei ole voinut ihan yksinkertaisesti tehdä. Olen kyllä kuullut, että Virossa ja Venäjällä niitä on voinut kopioida, mutta se taas ei ole sellainen perustavanlaatuinen riskitekijä jota tarvitsisi erikseen ottaa huomioon.
Miten sitten ensi vuodesta eteenpäin, jos kiinnostaa pitää avaimet hallussa? Yksinkertaista. Älä luovuta niitä ulkopuolisille ollenkaan, vaikka huoltoyhtiö tai taloyhtiö miten kärttäisi niitä. Saattaa joskus hankaloittaa elämää, mutta se on paras tapa varmistua siitä että kukaan ulkopuolinen ei itselleen niitä kopioi väärinkäyttöä varten.
maanantai 11. kesäkuuta 2012
Repo Man, eli perintätoimi ja yksityisetsivät
Aina silloin tällöin puhelin soi ja meiltä pyydetään perintäpalveluita. Me emme tarjoa niitä koska se ei ole erityisalaamme ja toiseksi me emme ole perintätoimisto kaikkine asiaan liittyvine lupineen.Se saattaa ehkä yllättää jonkun lukijan että ensimmäinen kysymys jokaisesta potentiaalisesta toimeksiannosta on aina että "onko tämä toimeksianto lain kirjaimen ja hengen mukainen?" Voimme onnistuneesti suorittaa käytännössä minkä tahansa toimeksiannon, mutta lain väärälle puolelle emme ole menossa.
Se on se ammattitaitoisuusjuttu se.
Mutta perintäjutut, mitäpä niistä vielä? Olettaen että asiakas on täysin lain oikealla puolen, niin me voimme tehdä paljonkin asiakkaalle joka laillisesti harjoittaa perintätointa. Jos on esimerkiksi epäily siitä että velallinen on epärehellinen ja pimittää taihi hävittää omaisuuttaan, voimme auttaa omaisuuden jäljittämisessä. Voimme hankkia todisteet velallisen epärehellisyydestä, Se ei ole meille sen kummallisempi temppu kuin mikään muukaan mitä teemme. Niin kauan kuin toimeksiantosopimuksessa toimeksiantajana on luvan kanssa perintätointa harjoittava taho, meiltä löytyy osaamista tuohonkin.
Se on se ammattitaitoisuusjuttu se.
Mutta perintäjutut, mitäpä niistä vielä? Olettaen että asiakas on täysin lain oikealla puolen, niin me voimme tehdä paljonkin asiakkaalle joka laillisesti harjoittaa perintätointa. Jos on esimerkiksi epäily siitä että velallinen on epärehellinen ja pimittää taihi hävittää omaisuuttaan, voimme auttaa omaisuuden jäljittämisessä. Voimme hankkia todisteet velallisen epärehellisyydestä, Se ei ole meille sen kummallisempi temppu kuin mikään muukaan mitä teemme. Niin kauan kuin toimeksiantosopimuksessa toimeksiantajana on luvan kanssa perintätointa harjoittava taho, meiltä löytyy osaamista tuohonkin.
keskiviikko 30. toukokuuta 2012
Mökkikausi avattu
Ilmat ovat viime aikoina olleet erinomaisen hyvät ainakin täällä Turun suunnalla, ja mökkielämäkin alkaa olla ajankohtaista näin juhannuksen lähestyessä. Puhutaanpas siis hieman mökkimurroista ja niiden riskeistä ja niihin liittyvistä ongelmista.
Mökkeihin kohdistuvat murrot on jokavuotinen riesa monestakin syystä. Ehkä keskeisin syy siihen että miksi mökkimurtoja tapahtuu niin paljon, on se että mökit on murtovarkaille helppoja kohteita koska niissä harvoin on ympärivuotista asumista, monet sijaitsee kaukana sivistyksestä ja naapureitakaan harvemmin on ympäri vuoden. Lisäksi mökkimurtoa ei koeta yhtä pahana rikoksena kuin perinteistä asuntomurtoa, joten kynnys sen tekemiselle on olennaisesti matalampi.
Mökkimurtoja tehdään siksi että niitä on helppo tehdä. Paraskaan turvalukko ei auta kun murtomies saa työskennellä täysin rauhassa. Sorkkaraudalla sisään tai ikkuna rikki, homma on siinä. Parhaassa tapauksessa työkalutkin tälläiseen löytyy jostain lukitsemattomasta pihavajasta. Murtoja tekevät sekä ammattirikolliset että muuten lainkuuliainen nuoriso. Ja kaikki siltä väliltä.
Lukkoja tai hälyttimiä kauppaava harvemmin mainostaa sitä että lukot tai hälyttimet eivät estä murtoja. Mökkien tapauksessa asia on täsmälleen niin: siinä vaiheessa kun hälytykseen ehditään reagoida, vahinko on jo tapahtunut. Ilman hälytinlaitteistoa murtoa ei välttämättä huomata kuin vasta seuraavalla kerralla kun omistaja käy paikalla, mikä voi olla kaikkea päivistä kuukausiin.
Ei siis keskitytä murtojen estämiseen. Se on enemmän yhteiskunnan asia kuin mökinomistajan asia. Keskitytään siihen mitä voi tehdä ja miten se vaikuttaa, eli miten murron aiheuttama vaiva ja harmi saadaan pidettyä minimissä.
Peruslähtökohtana voidaan pitää sitä, että miten nopeasti murtoon päästään reagoimaan, on tärkeintä. Jos mökki on jo laitettu talvikuntoon syyskuussa ja murto tapahtuu lokakuun alusta mutta sitä ei huomata ennenkuin maaliskuussa, voi olla varma että esimerkiksi rikkinäisen ikkunan aiheuttamat säävauriot ja kosteusvauriot ylittää monenkertaisesti itse murron aiheuttaman suoran vahingon. Puhumattakaan siitä jos mökissä onkin ollut sen tyyppisiä murtautujia, että ovat asuneet siellä talven yli.
Ihan jo perusluokan rikosilmaisin- eli hälytinlaitteisto auttaa tässä, koska sellaiseen liitetyillä liiketunnistinilmaisimilla voidaan hyvin kattaa peruskokoinen mökki. Jos mökki on sellaisen matkan päässä, että sinne pitää ajaa useampi tunti hälytyksen tullessa, kannattaa myös miettiä vartiointiliikkeen kanssa sopimuksen tekemistä. Jos matka on sellainen, että voi itsekin käydä tarkistamassa hälytykset, sopimus vartiointiliikkeen kanssa ei ole välttämätön. Kannattaa toki pitää mielessä se oma turvallisuus jos itse käy tarkastamassa tilanteet.
Luonnollisesti kannattaa myös pitää mökillä mahdollisimman vähän arvotavaraa omien riskien minimoimiseksi. Ja mitään aseita ei koskaan pidä jättää mökille vaikka olisivat lukkojenkin takana, se on suorastaan vastuutonta.
Mökkeihin kohdistuvat murrot on jokavuotinen riesa monestakin syystä. Ehkä keskeisin syy siihen että miksi mökkimurtoja tapahtuu niin paljon, on se että mökit on murtovarkaille helppoja kohteita koska niissä harvoin on ympärivuotista asumista, monet sijaitsee kaukana sivistyksestä ja naapureitakaan harvemmin on ympäri vuoden. Lisäksi mökkimurtoa ei koeta yhtä pahana rikoksena kuin perinteistä asuntomurtoa, joten kynnys sen tekemiselle on olennaisesti matalampi.
Mökkimurtoja tehdään siksi että niitä on helppo tehdä. Paraskaan turvalukko ei auta kun murtomies saa työskennellä täysin rauhassa. Sorkkaraudalla sisään tai ikkuna rikki, homma on siinä. Parhaassa tapauksessa työkalutkin tälläiseen löytyy jostain lukitsemattomasta pihavajasta. Murtoja tekevät sekä ammattirikolliset että muuten lainkuuliainen nuoriso. Ja kaikki siltä väliltä.
Lukkoja tai hälyttimiä kauppaava harvemmin mainostaa sitä että lukot tai hälyttimet eivät estä murtoja. Mökkien tapauksessa asia on täsmälleen niin: siinä vaiheessa kun hälytykseen ehditään reagoida, vahinko on jo tapahtunut. Ilman hälytinlaitteistoa murtoa ei välttämättä huomata kuin vasta seuraavalla kerralla kun omistaja käy paikalla, mikä voi olla kaikkea päivistä kuukausiin.
Ei siis keskitytä murtojen estämiseen. Se on enemmän yhteiskunnan asia kuin mökinomistajan asia. Keskitytään siihen mitä voi tehdä ja miten se vaikuttaa, eli miten murron aiheuttama vaiva ja harmi saadaan pidettyä minimissä.
Peruslähtökohtana voidaan pitää sitä, että miten nopeasti murtoon päästään reagoimaan, on tärkeintä. Jos mökki on jo laitettu talvikuntoon syyskuussa ja murto tapahtuu lokakuun alusta mutta sitä ei huomata ennenkuin maaliskuussa, voi olla varma että esimerkiksi rikkinäisen ikkunan aiheuttamat säävauriot ja kosteusvauriot ylittää monenkertaisesti itse murron aiheuttaman suoran vahingon. Puhumattakaan siitä jos mökissä onkin ollut sen tyyppisiä murtautujia, että ovat asuneet siellä talven yli.
Ihan jo perusluokan rikosilmaisin- eli hälytinlaitteisto auttaa tässä, koska sellaiseen liitetyillä liiketunnistinilmaisimilla voidaan hyvin kattaa peruskokoinen mökki. Jos mökki on sellaisen matkan päässä, että sinne pitää ajaa useampi tunti hälytyksen tullessa, kannattaa myös miettiä vartiointiliikkeen kanssa sopimuksen tekemistä. Jos matka on sellainen, että voi itsekin käydä tarkistamassa hälytykset, sopimus vartiointiliikkeen kanssa ei ole välttämätön. Kannattaa toki pitää mielessä se oma turvallisuus jos itse käy tarkastamassa tilanteet.
Luonnollisesti kannattaa myös pitää mökillä mahdollisimman vähän arvotavaraa omien riskien minimoimiseksi. Ja mitään aseita ei koskaan pidä jättää mökille vaikka olisivat lukkojenkin takana, se on suorastaan vastuutonta.
torstai 15. maaliskuuta 2012
Yksityisyyden suoja ja sairausloma
Olen tietyllä mielenkiinnolla seurannut VR:n turvallisuusyksikön ympärillä pyörivää kohua.
Ja siis, mielenkiintoistahan tämä on. Jo tuossa aiemmin viime vuonna Turun Sanomat uutisoi siitä miten yksityisetsiviä on käytetty tarkkailemaan sairauslomalaisia, jos työnantaja on ollut siinä uskossa että työntekijä käyttää sairauslomaa väärin.
Ihmiset eivät pidä ajatuksesta että joku tarkkailee, se on luonnollisesti aina selvä asia. Lain puitteissakin tarkkailulla on rajansa. Jonkun ikkunanpesun kuvaaminen on selkeästi kiellettyä ja siihen ei missään olosuhteissa pidä ryhtyä, vaikka toimeksiantajan (eli työnantajan) mielestä se voisikin olla hyvä ajatus. Jos lehtijutussa kerrottu on totta, niin toiminta on ollut epäammattimaista ja moraalitonta, sen lisäksi että se on ehdottomasti laitonta.
Toimeksiantajan taloudellinen intressi ei koskaan saa mennä sen yli, että pysytään laillisella pohjalla toiminnan suhteen. Tuomioistuimetkaan eivät yleensä sen tyyppisiä ajatuksia ole oikein hyväksyneet.
Voiko silti olla tarvetta vastaavanlaiselle toiminnalle muissa olosuhteissa? Ehdottomasti, koska se ei ole varsinaisesti ennenkuulumatonta että sairauslomaa käytetään väärin sellaisessa mittakaavassa mikä menee pahasti ristiin keskivertoihmisen oikeustajun kanssa. Esimerkkinä voisin mainita vaikkapa tapaukset missä on otettu sairauslomaa jotta päästään viikoksi-pariksi tekemään kovapalkkaisia sivutöitä toiselle työnantajalle. Siinä täyttyy jo rikoksenkin tunnusmerkit.
tiistai 10. tammikuuta 2012
Muutama myytti yksityisetsivän ammatista
Kaikki yksityisetsivät on aina viinaanmeneviä
Ei pidä paikkaansa, elän itse häiritsevänkin raitista elämää. Lisäksi koska usein töiden puitteissa joutuu autoilemaankin, niin ei sitä oikein voi humalassa tai krapulassa tätä tehdä.
Yksityisetsivät lähinnä kyttäävät uskottomia puolisoita
Ei tämäkään varsinaisesti enää pidä paikkaansa. Avioeroja koskevat lait muuttuivat ajat sitten, ja avioeroa varten ei tarvita todisteita, joten kysyntää tällaiselle ei ole enää samalla tavalla kuin joskus yli 20 vuotta sitten. Joskus näitäkin tulee toki, mutta ne alkavat olla enemmänkin poikkeus kuin sääntö.
Yksityisetsivät kantavat asetta
Tämäkään ei ole ollut totta sitten sen jälkeen kun laki yksityisistä turvallisuuspalveluista tuli voimaan 2002, koska se rajoitti ampuma-aseiden kantamista ylipäätään vartioimistehtävissä ja käytännössä hyvin harvat yksityisetsivän työkenttään kuuluvat tehtävät sallivat aseen kantamista.
Yksityisetsivä tekee yhteistyötä poliisin kanssa
TV-sarjoissa yksityisetsivä saapuu aina samaan aikaan rikospaikalle poliisin kanssa ja tutkii samoja rikoksia kuin poliisi. Viime vuosien aikana olen tasan kerran ollut poliisin kanssa tekemisissä työn puitteissa, ja silloinkaan ei tehty varsinaisesti yhteistyötä, koska minulta ainoastaan tiedusteltiin tiettyjä pikkuseikkoja. Laki sanoo erikseen että vartioimistehtävissä toimiva ei saa mitenkään estää tai hankaloittaa poliisin työtä, joten paras politiikka on auttaa jos apua pyydetään ja muuten pysyä poissa tieltä. Jos joskus tulisi sellainen elokuvamainen hetki että olen samaan aikaan rikospaikalla kuin poliisi, vetäytyisin todennäköisesti takaovelle polttamaan tupakkaa kunnes poliisi on saanut omat tutkimuksen päätökseen.
Ei pidä paikkaansa, elän itse häiritsevänkin raitista elämää. Lisäksi koska usein töiden puitteissa joutuu autoilemaankin, niin ei sitä oikein voi humalassa tai krapulassa tätä tehdä.
Yksityisetsivät lähinnä kyttäävät uskottomia puolisoita
Ei tämäkään varsinaisesti enää pidä paikkaansa. Avioeroja koskevat lait muuttuivat ajat sitten, ja avioeroa varten ei tarvita todisteita, joten kysyntää tällaiselle ei ole enää samalla tavalla kuin joskus yli 20 vuotta sitten. Joskus näitäkin tulee toki, mutta ne alkavat olla enemmänkin poikkeus kuin sääntö.
Yksityisetsivät kantavat asetta
Tämäkään ei ole ollut totta sitten sen jälkeen kun laki yksityisistä turvallisuuspalveluista tuli voimaan 2002, koska se rajoitti ampuma-aseiden kantamista ylipäätään vartioimistehtävissä ja käytännössä hyvin harvat yksityisetsivän työkenttään kuuluvat tehtävät sallivat aseen kantamista.
Yksityisetsivä tekee yhteistyötä poliisin kanssa
TV-sarjoissa yksityisetsivä saapuu aina samaan aikaan rikospaikalle poliisin kanssa ja tutkii samoja rikoksia kuin poliisi. Viime vuosien aikana olen tasan kerran ollut poliisin kanssa tekemisissä työn puitteissa, ja silloinkaan ei tehty varsinaisesti yhteistyötä, koska minulta ainoastaan tiedusteltiin tiettyjä pikkuseikkoja. Laki sanoo erikseen että vartioimistehtävissä toimiva ei saa mitenkään estää tai hankaloittaa poliisin työtä, joten paras politiikka on auttaa jos apua pyydetään ja muuten pysyä poissa tieltä. Jos joskus tulisi sellainen elokuvamainen hetki että olen samaan aikaan rikospaikalla kuin poliisi, vetäytyisin todennäköisesti takaovelle polttamaan tupakkaa kunnes poliisi on saanut omat tutkimuksen päätökseen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)