Kylmät metsät, kylmä jälki

Aloitin tämän nimenomaisen jutun kirjoittamisen jo marraskuun puolella viime vuonna, mutta en tullut viimeistelleeksi sitä tuolloin. Yksityiskohtia ja totuutta on tässä kirjoituksessa muuteltu, joten esimerkit eivät ole elävästä elämästä.

Juhannuksena kysyttiin että mitkä on yksityisetsivälle hankalimmat jutut. Murhia en ole tutkinut ainakaan vielä, joten niistä en osaa sanoa. Jotkut varkausjutut on hankalia selvitellä kun ne usein tulee minulle tutkittavaksi aivan liian myöhään. Huoltajuuskiistat on usein rankkoja juttuja. Uhkailu- ja kiusaamistapaukset myös.

Eniten kuitenkin mietityttää katoamistapaukset. Näistä voidaan toki unohtaa merkittävä osa suoralta kädeltä, koska suurin osa katoamistapauksista kyllä selviää tavalla tai toisella. Yleensä siten että ihminen itse sattuu ilmestymään takaisin ihmisten ilmoille. Vaikka ihminen ei ilmaantuisi oma-aloitteisesti kotiin, on monesti hyvin selkeää että ihminen on kadonnut omasta tahdostaan.

Velkaantuneet ja muuten vain ongelmaiset herkästi tuppaavat tekemään sellaista. Uusi aloitus jossain ulkomailla voi olla houkutteleva jos maa polttaa jalkojen alla. Sitten on toki neljänkympin kriisit ja viidenkympin villitykset, joissa yhtäkkiä jätetään perhe Suomeen ja lähdetään itse Pattayalle tai Malagaan. Nämä on ihan selvitettävissä olevia juttuja.

Mutta entäs ne kummallisemmat jutut, ne jotka eivät koskaan ratkea? Ne, joissa ei ole ilmeistä selitystä? Perheenisä lähtee hakemaan tupakkaa kioskilta ja katoaa sillä matkalla. Ravintolasta kotiin lähtenyt nähdään viimeksi huoltoasemalla ja sen jälkeen ei enää koskaan. Joku lähtee aamulla töihin eikä koskaan saavu työpaikalleen. Aikaa kuluu, kadonnut ei löydy, jäljet kylmenevät, media unohtaa jutun.

Näitä juttuja jää vuositasolla koko maassa auki noin parisenkymmentä. Katoamisia vuositasolla on 1500-2000, suurinpiirtein. Ei siis ihan kauhean yleinen juttu. Mutta jos se sattuu omalle kohdalle, se voi olla avoin haava koko loppuelämän.

Yksi tuttava ilmaisi sen tunteen jokseenkin niin että tuntuu siltä kuin kylmä metsä olisi syönyt läheisen. Kun mistään ei voi olla varma.