Helsingin sanomat lykkäsi ilmoille tällaisen. Tutustukaa!
Koska olen ihan jo työn puolesta kiinnostunut julkisen tilan käyttöön liittyviin kysymyksiin, niin minua aina jonkin verran kiinnostaa että millaiseksi vartiointi koetaan. Häätökartta on aika näppärä tapa saada ihmisiltä kokemuksia ja mielipiteitä.
Jos tästä nousee jotain isompaa kirjoiteltavaa, saatan kirjoittaa myöhemmin enemmän aiheesta tai sitten en.
perjantai 29. kesäkuuta 2012
keskiviikko 27. kesäkuuta 2012
Yksityisetsivätoiminnan harmaat alueet, ja turvallisuusalankin
Nyt ei varsinaisesti puhuta laittomuuksista, vaan lainmuutoksen jättämästä harmaasta alueesta.
Vuodesta 1944 vuoteen 2002 yksityisetsivätoimintaa sääteli asetus yksityisetsivätoiminnasta. Sinä aikana käytännössä kuka tahansa pystyi hakemaan lääninhallitukselta luvan harjoittaa yksityisetsivän ammattia. Vuonna 2002 säädettiin laki yksityisistä turvallisuuspalveluista (eli LYTP), joka vuoden sisään pudotti yksityisetsivien lukumäärän maassa kahdestasadasta noin kahteenkymmeneen, missä se on sitten pysynytkin siitä lähtien. Itsehän olen sen verran nuori etten ole koskaan vanhan lain alla töitä tehnytkään.
Lainsäädännössä on kuitenkin yksi ongelma tällä hetkellä. LYTP ei nimittäin varsinaisesti säätele yksityisetsivätoimintaa sinänsä, vaan laissa käytetään ilmaisua "rikosten paljastustoiminta". Itse pidän enemmän termistä "yksityinen rikostutkinta", mutta kukin tyylillään.
Ongelman ydin on siinä että yksityisetsivät ovat aina tehneet paljonkin toimeksiantoja joissa ei ole kysymys mistään rikostenpaljastamistoiminnasta, vaan erilaisista taustaselvityksistä, uskottomuustutkimuksista ja muusta sellaisesta.
Voiko Suomessa siis kuka tahansa kutsua itseään yksityisetsiväksi ja harjoittaa ammattia ilman että hakee siihen minkään maailman lupia? En rehellisesti sanoen tiedä. Käsittääkseni yhtään luvatonta yksityisetsivää ei ole haastettu oikeuteen niin että syytenimikkeenä olisi vartioimisliikerikos, minkä alle se menisi jos se olisi laitonta. Poliisihallitus ja sen valvontayksikkö ei tietääkseni sen suuremmin ole kantaa ottanut asiaan.
Sitten on toki ollut sellaisia tapauksia, missä yritykset ovat tarjonneet ilman vartioimislupia henkivartijapalveluita sun muuta, mikä taas on ehdottoman lainvastaista.
Asiakasnäkökulmasta, aina kun palkkaa jonkun tekemään turvallisuusalan työtehtäviä, on tärkeää varmistua siitä että palvelun toimittajalla on voimassa olevat vaadittavat luvat.
Vuodesta 1944 vuoteen 2002 yksityisetsivätoimintaa sääteli asetus yksityisetsivätoiminnasta. Sinä aikana käytännössä kuka tahansa pystyi hakemaan lääninhallitukselta luvan harjoittaa yksityisetsivän ammattia. Vuonna 2002 säädettiin laki yksityisistä turvallisuuspalveluista (eli LYTP), joka vuoden sisään pudotti yksityisetsivien lukumäärän maassa kahdestasadasta noin kahteenkymmeneen, missä se on sitten pysynytkin siitä lähtien. Itsehän olen sen verran nuori etten ole koskaan vanhan lain alla töitä tehnytkään.
Lainsäädännössä on kuitenkin yksi ongelma tällä hetkellä. LYTP ei nimittäin varsinaisesti säätele yksityisetsivätoimintaa sinänsä, vaan laissa käytetään ilmaisua "rikosten paljastustoiminta". Itse pidän enemmän termistä "yksityinen rikostutkinta", mutta kukin tyylillään.
Ongelman ydin on siinä että yksityisetsivät ovat aina tehneet paljonkin toimeksiantoja joissa ei ole kysymys mistään rikostenpaljastamistoiminnasta, vaan erilaisista taustaselvityksistä, uskottomuustutkimuksista ja muusta sellaisesta.
Voiko Suomessa siis kuka tahansa kutsua itseään yksityisetsiväksi ja harjoittaa ammattia ilman että hakee siihen minkään maailman lupia? En rehellisesti sanoen tiedä. Käsittääkseni yhtään luvatonta yksityisetsivää ei ole haastettu oikeuteen niin että syytenimikkeenä olisi vartioimisliikerikos, minkä alle se menisi jos se olisi laitonta. Poliisihallitus ja sen valvontayksikkö ei tietääkseni sen suuremmin ole kantaa ottanut asiaan.
Sitten on toki ollut sellaisia tapauksia, missä yritykset ovat tarjonneet ilman vartioimislupia henkivartijapalveluita sun muuta, mikä taas on ehdottoman lainvastaista.
Asiakasnäkökulmasta, aina kun palkkaa jonkun tekemään turvallisuusalan työtehtäviä, on tärkeää varmistua siitä että palvelun toimittajalla on voimassa olevat vaadittavat luvat.
tiistai 26. kesäkuuta 2012
Seksuaalinen ahdistelu messuilla ja coneissa
Olen muutaman päivän tässä seurannut keskustelua toisaalla netissä siitä mitkä on erityisiä turvallisuusongelmia messuilla ja coneissa. Perusongelmahan on se, että vieraalla paikkakunnalla tapahtuvia rikoksia ilmoitetaan harvemmin kuin kotipaikkakunnalla tapahtuvia, joten kaikki tämäntyyppiset massatapahtumat ovat erittäin alttiita kaikenlaiselle rikolliselle toiminnalle. What happens in Vegas, stays in Vegas, ja niin edelleen.
Yhdysvaltalaisten poliisiviranomaisten tilastoinnin mukaan vieraspaikkakuntalaiset ilmoittavat huomattavasti harvemmin rikoksia kuin kotipaikkakuntalaiset. Noin neljä rikosta viidestä jää ilmoittamatta, peukalosääntönä.
Erityistä huomiotani on kerännyt ihmisten keskustelu ja suhtautuminen seksuaalirikoksiin. Se on äärimmäisen ilmiselvää, että seksuaalirikoksiin ei näiden tapahtumien järjestäjien puolelta suhtauduta vakavasti. Poikkeuksia toki on ja hyvä niin.
Tyypillisesti voidaan sanoa, että kun tapahtumassa on paljon alaikäisiä ja nuoria, niin se on tältä kannalta katsottuna huomattavan tärkeää ryhtyä muuttamaan asenneilmastoa ja toimintamalleja. Esimerkkinä tällaisista tilaisuuksista voidaan mainita erilaiset pelitapahtumat ja animetapahtumat joita Suomessakin nykyään järjestetään. Olen jonkin verran ihmisten kanssa jotka näitä harrastavat jutellut aiheesta, ja kaksi aika ikävää faktaa on noussut pintaan.
Ensinnäkin, järjestäjäpuoli harvemmin tekee mitään jos joku ilmoittaa vaikka tulleensa kourituksi, tekijänä vieras tai järjestäjä. Mikä on vielä pahempaa, joskus järjestäjät ovat aktiivisesti suojelleet ahdistelijoita ja ilmoittaneet uhreille että "tämä kaveri nyt vaan on tälläinen ja deal with it." Suojellaan kaveria, vaikka kaveri olisi tunnettu ja tuomittu alaikäiseen sekaantumisesta.
En halua yleistää että kaikki tämäntyyppiset tilaisuudet olisi tällaisia, koska sitä en voi hyvällä omatunnolla tehdä. Sen sijaan haluaisin väittää että tällaiset jutut kertoo rakenteellisesta ongelmasta. Suojellaan kavereita, ei haluta aiheuttaa skandaalia tai negatiivista julkisuutta, ei yksinkertaisesta osata käsitellä tämänkaltaista turvallisuusongelmaa.
Tässä viisi pointtia jotka esitin toisaalla.
A: Turvallisuusvastuussa pitää olla osaavia ihmisiä. Vapaaehtoiset jotka on puoliväkisin pakotettu järjestyksenvalvojiksi ei kelpaa. Ihmisten pitää osata puuttua tilanteisiin nopeasti ja päättäväisesti. Optimaalisesti kannattaa ottaa mukaan asiantuntijoita ohjaamaan ja kouluttamaan vapaaehtoisia.
B: Turvallisuusvastaaville pitää tehdä selväksi että kaikenlainen ahdistelu pitää ottaa vakavasti. Siitä pitää myös raportoida eteenpäin.
C: On järjestyksen ja turvallisuuden kannalta paljon, paljon parempi poistaa joku potentiaalinen ahdistelija tilaisuudesta kuin olla ottamatta näitä asioita tosissaan.
D: Jos turvallisuusvastaavat eivät reagoi ilmoituksiin tai ota ilmoituksia tosissaan, heittäkää turvallisuusvastaavat ulos.
E: Jokainen tapaus pitää ilmoittaa poliisille. Jos syyllinen on saatu verekseltään kiinni, ottakaa kiinni ja luovuttakaa poliisille.
Yhdysvaltalaisten poliisiviranomaisten tilastoinnin mukaan vieraspaikkakuntalaiset ilmoittavat huomattavasti harvemmin rikoksia kuin kotipaikkakuntalaiset. Noin neljä rikosta viidestä jää ilmoittamatta, peukalosääntönä.
Erityistä huomiotani on kerännyt ihmisten keskustelu ja suhtautuminen seksuaalirikoksiin. Se on äärimmäisen ilmiselvää, että seksuaalirikoksiin ei näiden tapahtumien järjestäjien puolelta suhtauduta vakavasti. Poikkeuksia toki on ja hyvä niin.
Tyypillisesti voidaan sanoa, että kun tapahtumassa on paljon alaikäisiä ja nuoria, niin se on tältä kannalta katsottuna huomattavan tärkeää ryhtyä muuttamaan asenneilmastoa ja toimintamalleja. Esimerkkinä tällaisista tilaisuuksista voidaan mainita erilaiset pelitapahtumat ja animetapahtumat joita Suomessakin nykyään järjestetään. Olen jonkin verran ihmisten kanssa jotka näitä harrastavat jutellut aiheesta, ja kaksi aika ikävää faktaa on noussut pintaan.
Ensinnäkin, järjestäjäpuoli harvemmin tekee mitään jos joku ilmoittaa vaikka tulleensa kourituksi, tekijänä vieras tai järjestäjä. Mikä on vielä pahempaa, joskus järjestäjät ovat aktiivisesti suojelleet ahdistelijoita ja ilmoittaneet uhreille että "tämä kaveri nyt vaan on tälläinen ja deal with it." Suojellaan kaveria, vaikka kaveri olisi tunnettu ja tuomittu alaikäiseen sekaantumisesta.
En halua yleistää että kaikki tämäntyyppiset tilaisuudet olisi tällaisia, koska sitä en voi hyvällä omatunnolla tehdä. Sen sijaan haluaisin väittää että tällaiset jutut kertoo rakenteellisesta ongelmasta. Suojellaan kavereita, ei haluta aiheuttaa skandaalia tai negatiivista julkisuutta, ei yksinkertaisesta osata käsitellä tämänkaltaista turvallisuusongelmaa.
Tässä viisi pointtia jotka esitin toisaalla.
A: Turvallisuusvastuussa pitää olla osaavia ihmisiä. Vapaaehtoiset jotka on puoliväkisin pakotettu järjestyksenvalvojiksi ei kelpaa. Ihmisten pitää osata puuttua tilanteisiin nopeasti ja päättäväisesti. Optimaalisesti kannattaa ottaa mukaan asiantuntijoita ohjaamaan ja kouluttamaan vapaaehtoisia.
B: Turvallisuusvastaaville pitää tehdä selväksi että kaikenlainen ahdistelu pitää ottaa vakavasti. Siitä pitää myös raportoida eteenpäin.
C: On järjestyksen ja turvallisuuden kannalta paljon, paljon parempi poistaa joku potentiaalinen ahdistelija tilaisuudesta kuin olla ottamatta näitä asioita tosissaan.
D: Jos turvallisuusvastaavat eivät reagoi ilmoituksiin tai ota ilmoituksia tosissaan, heittäkää turvallisuusvastaavat ulos.
E: Jokainen tapaus pitää ilmoittaa poliisille. Jos syyllinen on saatu verekseltään kiinni, ottakaa kiinni ja luovuttakaa poliisille.
sunnuntai 24. kesäkuuta 2012
Kylmät metsät, kylmä jälki
Aloitin tämän nimenomaisen jutun kirjoittamisen jo marraskuun puolella viime vuonna, mutta en tullut viimeistelleeksi sitä tuolloin. Yksityiskohtia ja totuutta on tässä kirjoituksessa muuteltu, joten esimerkit eivät ole elävästä elämästä.
Juhannuksena kysyttiin että mitkä on yksityisetsivälle hankalimmat jutut. Murhia en ole tutkinut ainakaan vielä, joten niistä en osaa sanoa. Jotkut varkausjutut on hankalia selvitellä kun ne usein tulee minulle tutkittavaksi aivan liian myöhään. Huoltajuuskiistat on usein rankkoja juttuja. Uhkailu- ja kiusaamistapaukset myös.
Eniten kuitenkin mietityttää katoamistapaukset. Näistä voidaan toki unohtaa merkittävä osa suoralta kädeltä, koska suurin osa katoamistapauksista kyllä selviää tavalla tai toisella. Yleensä siten että ihminen itse sattuu ilmestymään takaisin ihmisten ilmoille. Vaikka ihminen ei ilmaantuisi oma-aloitteisesti kotiin, on monesti hyvin selkeää että ihminen on kadonnut omasta tahdostaan.
Velkaantuneet ja muuten vain ongelmaiset herkästi tuppaavat tekemään sellaista. Uusi aloitus jossain ulkomailla voi olla houkutteleva jos maa polttaa jalkojen alla. Sitten on toki neljänkympin kriisit ja viidenkympin villitykset, joissa yhtäkkiä jätetään perhe Suomeen ja lähdetään itse Pattayalle tai Malagaan. Nämä on ihan selvitettävissä olevia juttuja.
Mutta entäs ne kummallisemmat jutut, ne jotka eivät koskaan ratkea? Ne, joissa ei ole ilmeistä selitystä? Perheenisä lähtee hakemaan tupakkaa kioskilta ja katoaa sillä matkalla. Ravintolasta kotiin lähtenyt nähdään viimeksi huoltoasemalla ja sen jälkeen ei enää koskaan. Joku lähtee aamulla töihin eikä koskaan saavu työpaikalleen. Aikaa kuluu, kadonnut ei löydy, jäljet kylmenevät, media unohtaa jutun.
Näitä juttuja jää vuositasolla koko maassa auki noin parisenkymmentä. Katoamisia vuositasolla on 1500-2000, suurinpiirtein. Ei siis ihan kauhean yleinen juttu. Mutta jos se sattuu omalle kohdalle, se voi olla avoin haava koko loppuelämän.
Yksi tuttava ilmaisi sen tunteen jokseenkin niin että tuntuu siltä kuin kylmä metsä olisi syönyt läheisen. Kun mistään ei voi olla varma.
Juhannuksena kysyttiin että mitkä on yksityisetsivälle hankalimmat jutut. Murhia en ole tutkinut ainakaan vielä, joten niistä en osaa sanoa. Jotkut varkausjutut on hankalia selvitellä kun ne usein tulee minulle tutkittavaksi aivan liian myöhään. Huoltajuuskiistat on usein rankkoja juttuja. Uhkailu- ja kiusaamistapaukset myös.
Eniten kuitenkin mietityttää katoamistapaukset. Näistä voidaan toki unohtaa merkittävä osa suoralta kädeltä, koska suurin osa katoamistapauksista kyllä selviää tavalla tai toisella. Yleensä siten että ihminen itse sattuu ilmestymään takaisin ihmisten ilmoille. Vaikka ihminen ei ilmaantuisi oma-aloitteisesti kotiin, on monesti hyvin selkeää että ihminen on kadonnut omasta tahdostaan.
Velkaantuneet ja muuten vain ongelmaiset herkästi tuppaavat tekemään sellaista. Uusi aloitus jossain ulkomailla voi olla houkutteleva jos maa polttaa jalkojen alla. Sitten on toki neljänkympin kriisit ja viidenkympin villitykset, joissa yhtäkkiä jätetään perhe Suomeen ja lähdetään itse Pattayalle tai Malagaan. Nämä on ihan selvitettävissä olevia juttuja.
Mutta entäs ne kummallisemmat jutut, ne jotka eivät koskaan ratkea? Ne, joissa ei ole ilmeistä selitystä? Perheenisä lähtee hakemaan tupakkaa kioskilta ja katoaa sillä matkalla. Ravintolasta kotiin lähtenyt nähdään viimeksi huoltoasemalla ja sen jälkeen ei enää koskaan. Joku lähtee aamulla töihin eikä koskaan saavu työpaikalleen. Aikaa kuluu, kadonnut ei löydy, jäljet kylmenevät, media unohtaa jutun.
Näitä juttuja jää vuositasolla koko maassa auki noin parisenkymmentä. Katoamisia vuositasolla on 1500-2000, suurinpiirtein. Ei siis ihan kauhean yleinen juttu. Mutta jos se sattuu omalle kohdalle, se voi olla avoin haava koko loppuelämän.
Yksi tuttava ilmaisi sen tunteen jokseenkin niin että tuntuu siltä kuin kylmä metsä olisi syönyt läheisen. Kun mistään ei voi olla varma.
tiistai 19. kesäkuuta 2012
Turvallisuuden ja toimintavapauden suhde
Yksi asia johon olen törmännyt aina silloin tällöin kun puhutaan turvallisuudesta esimerkiksi poliittisessa toiminnassa, on se että aina toimeksiantajan ja turvallisuusammattilaisen näkemykset ei kohtaa. Nimittäin, kun vaikka poliittinen järjestö hankkii ulkopuoliselta turvallisuusosaamista, menee sukset monesti ristiin.
Turvallisuusihminen ajattelee vain turvallisuutta, ellei muuta käsketä ajattelemaan. Ja hyvä niin, koska siitähän turvallisuusihminen palkkansa saa. Ongelmaksi sitten muodostuu helposti se että järjestötoiminnassa on omat lainalaisuutensa koska poliittisen järjestön päätehtävä on yhteiskuntavaikuttaminen. Yhteiskuntavaikuttamista ei voi tehdä ilman toimintavapautta.
Turvallisuuskysymykset vaikuttavat aina toimintavapauteen tavalla tai toisella, koska riskien vähentäminen tarkoittaa aina sitä että jotkut vanhat tavat toimia jäävät pois käytöstä. Se voi olla niin yksinkertainen asia kuin että toimiston ovea ryhdytään päiväsaikaankin pitämään lukossa, mistä seuraa ylimääräistä juoksemista ja etukäteissuunnittelua vierailijoiden varalta. Tai että aiemmin avoimia tilaisuuksia järjestetäänkin nyt kutsuvieraspohjalta.
Turvallisuusasiantuntijan pitääkin osata tunnistaa että missä kohtaa pitää tehdä kompromisseja, jotta asiakastahon oma toiminta ei häiriinny turvallisuustoiminnan takia liikaa. Se vaatii ammattitaitoa, kykyä kuunnella asiakasta ja tehdä kompromisseja. Kenttätyön kannalta se vaatii kykyä ottaa huomioon muuttuvat tilanteet sekä paljon improvisointitaitoa.
Syy siihen, että miksi pitää olla valmis jopa laskemaan turvallisuustasoa, on yksinkertainen. Asiakkaan olemassaolo ei ole itsestäänselvyys: Asiakas haluaa tehdä jotain, kuten esimerkiksi yhteiskuntavaikuttamista. Yhteiskuntavaikuttamista ei voi tehdä sulkeutumalla lukittujen ovien, panssarilasien ja turvamiesten taakse. Poliittisen järjestön pitää säilyttää toiminnassaan tietty avoimuus ja lähestyttävyys. Turvallisuusasiantuntijan tarvitsee tuntea uhkakuvat ja nimenomaan ne todelliset uhkakuvat, että voidaan hakea ratkaisuja jotka tukee asiakkaan toimintaa eikä aiheuta asiakkaalle turhaa harmia.
Turvallisuusihminen ajattelee vain turvallisuutta, ellei muuta käsketä ajattelemaan. Ja hyvä niin, koska siitähän turvallisuusihminen palkkansa saa. Ongelmaksi sitten muodostuu helposti se että järjestötoiminnassa on omat lainalaisuutensa koska poliittisen järjestön päätehtävä on yhteiskuntavaikuttaminen. Yhteiskuntavaikuttamista ei voi tehdä ilman toimintavapautta.
Turvallisuuskysymykset vaikuttavat aina toimintavapauteen tavalla tai toisella, koska riskien vähentäminen tarkoittaa aina sitä että jotkut vanhat tavat toimia jäävät pois käytöstä. Se voi olla niin yksinkertainen asia kuin että toimiston ovea ryhdytään päiväsaikaankin pitämään lukossa, mistä seuraa ylimääräistä juoksemista ja etukäteissuunnittelua vierailijoiden varalta. Tai että aiemmin avoimia tilaisuuksia järjestetäänkin nyt kutsuvieraspohjalta.
Turvallisuusasiantuntijan pitääkin osata tunnistaa että missä kohtaa pitää tehdä kompromisseja, jotta asiakastahon oma toiminta ei häiriinny turvallisuustoiminnan takia liikaa. Se vaatii ammattitaitoa, kykyä kuunnella asiakasta ja tehdä kompromisseja. Kenttätyön kannalta se vaatii kykyä ottaa huomioon muuttuvat tilanteet sekä paljon improvisointitaitoa.
Syy siihen, että miksi pitää olla valmis jopa laskemaan turvallisuustasoa, on yksinkertainen. Asiakkaan olemassaolo ei ole itsestäänselvyys: Asiakas haluaa tehdä jotain, kuten esimerkiksi yhteiskuntavaikuttamista. Yhteiskuntavaikuttamista ei voi tehdä sulkeutumalla lukittujen ovien, panssarilasien ja turvamiesten taakse. Poliittisen järjestön pitää säilyttää toiminnassaan tietty avoimuus ja lähestyttävyys. Turvallisuusasiantuntijan tarvitsee tuntea uhkakuvat ja nimenomaan ne todelliset uhkakuvat, että voidaan hakea ratkaisuja jotka tukee asiakkaan toimintaa eikä aiheuta asiakkaalle turhaa harmia.
torstai 14. kesäkuuta 2012
Konkurssin ovelle kolkutellessa
Ikävä kyllä minä en oikein osaa auttaa konkurssiuhan alaisia yrityksiä, tämä teksti onkin enemmän suunnattu tahoille joille tulee konkurssipesä hoidettavaksi. Nokian tämänpäiväisten uutisten myötä asia saattaa taas tulla ajankohtaiseksi.
Mikä on kriittisin ja välittömin ongelma kun puhutaan konkurssipesän haltuunottamisesta? Turvallisuus! Nimittäin monilla aloilla joilla käytetään paljon alihankkijoita, yksi suuri ongelma konkurssipesän hoitamisessa on se että melko usein alihankkijat jää täysin tyhjän päälle yrityksen kaatuessa. Silloin kiusaus erilaiseen epärehellisyyteen on suuri. Rakennustyömaalla ja muussa teollisuudessa tämä käytännössä tarkoittaa sitä että kun ilmoitus konkurssista tulee, työmailla alkaa Hullut Päivät ja kaikki mikä irti lähtee ja kaikki millä on jonkinlainen myyntiarvo, lähtee alihankkijoiden matkaan niin kauan kun tilannetta ei voida mitenkään valvoa. Luonnollisesti konkurssin tullessa turvallisuushenkilötkin lähtevät kotiin niinkuin kaikki muutkin, koska ei turvallisuustyötä kukaan tee siksi että se on tosi kivaa vaan siksi että joku siitäkin maksaa palkkaa.
Alihankkijoiden ja vastaavien epärehellisyyden lisäksi konkurssipesän aiemmat osakkaat ja erityisesti siellä työtä tekevät osakkaat ovat riskitekijä konkurssipesän hoitamiselle. Alihankkija yrittää saada takaisin edes jotain omistaan, mutta epärehellinen konkurssin kärsinyt pyrkii lähinnä maksimoimaan oman hyötynsä tilanteesta. Sama periaate: kaikki mitä irti lähtee yritetään viedä, useimmiten jo ennen konkurssia, koska voudin lyödessä lukot oviin on jo liian myöhäistä.
Mitäs tälle voi tehdä? Ennakoida, luonnollisesti. Konkurssi harvoin tulee täysin yllättäen. Turvallisuusalalta löytyy osaamista tämänkaltaisten ilmiöiden ehkäisyyn ja epärehellisyyksien selvittelyyn. Hyvällä ennakoinnilla voidaan tehtaan portille saada vartijat estämään pääsy ulkopuolisilta samalla minuutilla kuin konkurssi muuttuu tosiasiaksi.
Yksityisetsivät voivat selvitellä muuta epärehellisyyttä ja väärinkäyttöjä jotka voivat liittyä aihepiiriin. Ennen kaikkea, kunnollinen turvallisuusajattelu helpottaa olennaisesti konkurssin hoitamista.
Mikä on kriittisin ja välittömin ongelma kun puhutaan konkurssipesän haltuunottamisesta? Turvallisuus! Nimittäin monilla aloilla joilla käytetään paljon alihankkijoita, yksi suuri ongelma konkurssipesän hoitamisessa on se että melko usein alihankkijat jää täysin tyhjän päälle yrityksen kaatuessa. Silloin kiusaus erilaiseen epärehellisyyteen on suuri. Rakennustyömaalla ja muussa teollisuudessa tämä käytännössä tarkoittaa sitä että kun ilmoitus konkurssista tulee, työmailla alkaa Hullut Päivät ja kaikki mikä irti lähtee ja kaikki millä on jonkinlainen myyntiarvo, lähtee alihankkijoiden matkaan niin kauan kun tilannetta ei voida mitenkään valvoa. Luonnollisesti konkurssin tullessa turvallisuushenkilötkin lähtevät kotiin niinkuin kaikki muutkin, koska ei turvallisuustyötä kukaan tee siksi että se on tosi kivaa vaan siksi että joku siitäkin maksaa palkkaa.
Alihankkijoiden ja vastaavien epärehellisyyden lisäksi konkurssipesän aiemmat osakkaat ja erityisesti siellä työtä tekevät osakkaat ovat riskitekijä konkurssipesän hoitamiselle. Alihankkija yrittää saada takaisin edes jotain omistaan, mutta epärehellinen konkurssin kärsinyt pyrkii lähinnä maksimoimaan oman hyötynsä tilanteesta. Sama periaate: kaikki mitä irti lähtee yritetään viedä, useimmiten jo ennen konkurssia, koska voudin lyödessä lukot oviin on jo liian myöhäistä.
Mitäs tälle voi tehdä? Ennakoida, luonnollisesti. Konkurssi harvoin tulee täysin yllättäen. Turvallisuusalalta löytyy osaamista tämänkaltaisten ilmiöiden ehkäisyyn ja epärehellisyyksien selvittelyyn. Hyvällä ennakoinnilla voidaan tehtaan portille saada vartijat estämään pääsy ulkopuolisilta samalla minuutilla kuin konkurssi muuttuu tosiasiaksi.
Yksityisetsivät voivat selvitellä muuta epärehellisyyttä ja väärinkäyttöjä jotka voivat liittyä aihepiiriin. Ennen kaikkea, kunnollinen turvallisuusajattelu helpottaa olennaisesti konkurssin hoitamista.
keskiviikko 13. kesäkuuta 2012
Avainasiaa
Fiksut amerikkalaiset ovat keksineet tavan kuvata avaimia matkan päästä ja tällä tavalla tehdä niistä kopioita. Tiedote on vuodelta 2008, mutta kuulin itse siitä vasta äskettäin tupakkapaikalla. Tupakkapaikallahan ne parhaat jutut ja tuoreimmat tiedot aina kuulee.
Olen yhdessä aiemmassa jutussani sivunnut avainasiaa jonkin verran. Noin niinkuin tiivistettynä amerikkalaisten keksinnöstä: en olisi kovinkaan huolissani. Avainten kuvaaminen ja kopiointi on aikamoista agenttitoimintaa vielä nykyään. Kyllä sitä ennenkin osattiin: jotkut vanhan ajan konnat osasivat kuulemma vankilassa ollessaan kopioida vartijoiden avaimia sen jälkeen kun olivat kerran ne nähneet. Ammattimiehiä!
Kodinturvallisuuden ja yritysturvallisuuden kannalta ehkä tärkeämpää on se että Abloy Execin mallisuoja päättyy ensi vuonna. Se on siis se pitkulainen Abloy-avain jossa on musta muoviperä, joiden kopiointi on hankalaa koska siihen tarvitsee Abloyn toimittaman läpyskän ja mallisuojan takia niitä ei ole voinut teettää millä tahansa pikasuutarilla. Ne on olleet turvallisuuden kannalta erinomaisia juuri siksi, koska käytännön tasolla, jos on luovuttanut avaimen eteenpäin joskus vaikkapa talonmiehelle tai huoltoyhtiölle, ei ole koskaan voinut tietää että tekeekö joku varmuuden vuoksi itselleen kopiot niistä.
Execillä tätä ei ole voinut ihan yksinkertaisesti tehdä. Olen kyllä kuullut, että Virossa ja Venäjällä niitä on voinut kopioida, mutta se taas ei ole sellainen perustavanlaatuinen riskitekijä jota tarvitsisi erikseen ottaa huomioon.
Miten sitten ensi vuodesta eteenpäin, jos kiinnostaa pitää avaimet hallussa? Yksinkertaista. Älä luovuta niitä ulkopuolisille ollenkaan, vaikka huoltoyhtiö tai taloyhtiö miten kärttäisi niitä. Saattaa joskus hankaloittaa elämää, mutta se on paras tapa varmistua siitä että kukaan ulkopuolinen ei itselleen niitä kopioi väärinkäyttöä varten.
Olen yhdessä aiemmassa jutussani sivunnut avainasiaa jonkin verran. Noin niinkuin tiivistettynä amerikkalaisten keksinnöstä: en olisi kovinkaan huolissani. Avainten kuvaaminen ja kopiointi on aikamoista agenttitoimintaa vielä nykyään. Kyllä sitä ennenkin osattiin: jotkut vanhan ajan konnat osasivat kuulemma vankilassa ollessaan kopioida vartijoiden avaimia sen jälkeen kun olivat kerran ne nähneet. Ammattimiehiä!
Kodinturvallisuuden ja yritysturvallisuuden kannalta ehkä tärkeämpää on se että Abloy Execin mallisuoja päättyy ensi vuonna. Se on siis se pitkulainen Abloy-avain jossa on musta muoviperä, joiden kopiointi on hankalaa koska siihen tarvitsee Abloyn toimittaman läpyskän ja mallisuojan takia niitä ei ole voinut teettää millä tahansa pikasuutarilla. Ne on olleet turvallisuuden kannalta erinomaisia juuri siksi, koska käytännön tasolla, jos on luovuttanut avaimen eteenpäin joskus vaikkapa talonmiehelle tai huoltoyhtiölle, ei ole koskaan voinut tietää että tekeekö joku varmuuden vuoksi itselleen kopiot niistä.
Execillä tätä ei ole voinut ihan yksinkertaisesti tehdä. Olen kyllä kuullut, että Virossa ja Venäjällä niitä on voinut kopioida, mutta se taas ei ole sellainen perustavanlaatuinen riskitekijä jota tarvitsisi erikseen ottaa huomioon.
Miten sitten ensi vuodesta eteenpäin, jos kiinnostaa pitää avaimet hallussa? Yksinkertaista. Älä luovuta niitä ulkopuolisille ollenkaan, vaikka huoltoyhtiö tai taloyhtiö miten kärttäisi niitä. Saattaa joskus hankaloittaa elämää, mutta se on paras tapa varmistua siitä että kukaan ulkopuolinen ei itselleen niitä kopioi väärinkäyttöä varten.
maanantai 11. kesäkuuta 2012
Repo Man, eli perintätoimi ja yksityisetsivät
Aina silloin tällöin puhelin soi ja meiltä pyydetään perintäpalveluita. Me emme tarjoa niitä koska se ei ole erityisalaamme ja toiseksi me emme ole perintätoimisto kaikkine asiaan liittyvine lupineen.Se saattaa ehkä yllättää jonkun lukijan että ensimmäinen kysymys jokaisesta potentiaalisesta toimeksiannosta on aina että "onko tämä toimeksianto lain kirjaimen ja hengen mukainen?" Voimme onnistuneesti suorittaa käytännössä minkä tahansa toimeksiannon, mutta lain väärälle puolelle emme ole menossa.
Se on se ammattitaitoisuusjuttu se.
Mutta perintäjutut, mitäpä niistä vielä? Olettaen että asiakas on täysin lain oikealla puolen, niin me voimme tehdä paljonkin asiakkaalle joka laillisesti harjoittaa perintätointa. Jos on esimerkiksi epäily siitä että velallinen on epärehellinen ja pimittää taihi hävittää omaisuuttaan, voimme auttaa omaisuuden jäljittämisessä. Voimme hankkia todisteet velallisen epärehellisyydestä, Se ei ole meille sen kummallisempi temppu kuin mikään muukaan mitä teemme. Niin kauan kuin toimeksiantosopimuksessa toimeksiantajana on luvan kanssa perintätointa harjoittava taho, meiltä löytyy osaamista tuohonkin.
Se on se ammattitaitoisuusjuttu se.
Mutta perintäjutut, mitäpä niistä vielä? Olettaen että asiakas on täysin lain oikealla puolen, niin me voimme tehdä paljonkin asiakkaalle joka laillisesti harjoittaa perintätointa. Jos on esimerkiksi epäily siitä että velallinen on epärehellinen ja pimittää taihi hävittää omaisuuttaan, voimme auttaa omaisuuden jäljittämisessä. Voimme hankkia todisteet velallisen epärehellisyydestä, Se ei ole meille sen kummallisempi temppu kuin mikään muukaan mitä teemme. Niin kauan kuin toimeksiantosopimuksessa toimeksiantajana on luvan kanssa perintätointa harjoittava taho, meiltä löytyy osaamista tuohonkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)