Pelottaako? osa 5: Varautumisen viisaus

Aikoinaan kun tein lukkosepän töitä K&T Turvatalot-firman piikkiin, tuli tutuksi ihmisten paniikkireaktiot. En toki ole psykologian ammattilainen, mutta sanoisin että suurin osa ihmisistä toimii suurinpiirtein näin:

• ei haluta ajatella riskejä tai uhkia
• koska ei haluta ajatella, ei varauduta mihinkään
• kun jotain tapahtuu, joku myyntimies tekee hyvän tilin koska siinä kohtaa ihminen maksaa mitä tahansa turvallisuudesta
  

Valehtelematta voin sanoa että ihminen joka on ensimmäistä kertaa väkivallan uhan alla, ostaa käytännössä ihan mitä tahansa ja parhaimmillaan palveluntarjoajan pitää toppuutella ostajaa, koska jonkinasteinen omatunto turva-alan toimijallakin on. Toivottavasti.

Tolkku pitää siis saada mahdollisimman nopeasti mukaan kuvioihin. Perusasiat kuntoon-kohdassa käsiteltiin sitä mikä on suurimmassa osassa uhkailutapauksia riittävää. Luonnollisesti kaikki tapaukset on aina erilaisia ja asiantuntijalla, kuten esimerkiksi minulla, saattaa olla jotain annettavaa silti.

Luonnollisesti kodinturvapuolen hoitaminen ei oikein kenellekään riitä, paitsi ehkä jollekulle ionipiponörtille joka ei koskaan poistu kotoa. Keskimäärin kuitenkin ihmiset haluavat käydä ulkonakin.

Tässä simppeli lista kysymyksiä joita kannattaa miettiä:

• käytkö monesti yksin ulkona?
• millainen työmatkasi on?
• onko sinulla ja uhkailijalla yhteistä tuttavapiiriä?
• pääseekö kuka tahansa työpaikallesi?
• missä säilytät autoasi?
• onko mahdollista törmätä uhkailijaan sattumalta?

Jos käyt monesti yksin ulkona, jos työmatkasi on ennalta-arvattava, jos on yhteistä tuttavapiiriä, jos työpaikallesi voi kuka tahansa marssia sisään, jos säilytät autoasi kauempana, jos on mahdollista törmätä uhkailijaan lähikaupassa, niin kaikki nämä vaatii omien rutiiniesi muuttamista. Tuttavien ja työpaikan tapauksessa kannattaa kertoa että millainen tilanne on päällä eikä salailla sitä. Useammat ihmiset kyllä ymmärtävät tilanteen.

Rutiinien muuttaminen ei ole yleensä erityisen raskasta tai vaikeaa. Se on myös yksinkertaisin tapa tehdä itsestään vaikeasti tavoitettava, mikä on näissä tapauksissa enemmän kuin hyödyllistä. Ei kannata myöskään kuvitella itseään vainoharhaiseksi, jos uhka on todellinen. Enemmänkin kannattaa tehdä tapojensa muutosta tietynlainen peli itselleen: minkä reitin otan tänään työpaikalle, missä kaupassa käyn ostoksilla tänään ja niin edelleen.

Se voi jopa olla hauskaa.

Pelottaako? osa 4: Turvakiellot ja niiden hankkiminen

Helpoin tapa turvata itsensä on olla vaikeasti löydettävä.

Uhkaustapauksissa pitää ymmärtää se että jos ihminen osaa löytää kotiisi, vahinko sillä saralla on jo tapahtunut. Esimerkiksi jos kotiosoitteeseen tulee uhkauskirje, niin tietojen salaaminen ei välttämättä lyhyellä tähtäimellä kauheasti auta. Sama koskee sitä jos uhkailija on esimerkiksi entinen puoliso.

Luonnollisesti jos taas kyse on sellaisesta tyypillisestä tapauksesta missä uhkailija on joku toistaitoinen natsi joka uhkailee sinua koska olet puhunut maahanmuuttajista julkisesti, jatkuvien uhkauksien mahdollisuus on olemassa ja mahdollisesti monilta eri tahoiltakin. Eli kannattaa salata asuinpaikkansa.

Lähtökohtaisesti uhkaustapauksissa ei ole käytettävissä kuin alustava analyysi siitä että onko tapaus vakava vai ei, mutta sitä ei koskaan tiedä että mitä seuraava päivä tuo tullessaan, joten lähivuosia ajatellen saattaa olla hyödyllistä että osoitteesi ei selviä kenelle tahansa yhdellä puhelinsoitolla. Takaat myös sen että jos vaihdat asuntoa, sillä on oikea vaikutuskin siihen että löytääkö joku sinut.

Nyt palataan siihen mistä osassa kolme puhuttiin, eli dokumentaatioon ja poliisille ilmoittamiseen. Poliisilta voit pyytää kopiot tekemästäsi ilmoituksesta, sitten otat sen sekä muut todisteet mukaan ja marssit samantien maistraattiin. Avainsana on "turvakielto".

Ilmoitus ja muut todistemateriaali yhdessä on sellainen paketti että sen pitäisi riittää osoittamaan turvakiellon tarpeellisuus. Jos maistraatissa virkailija märisee, ota yhteyttä virkailijan esimieheen.

Kannattaa ottaa huomioon se, miten turvakielto saattaa hankaloittaa muuta elämää. Esimerkiksi pankkiasiointi saattaa vaikeutua koska pankki ei voi selvittää virallista osoitettasi noin vain. Se on kuitenkin pieni ongelma josta voi pienellä työllä päästä yli.

Toinen taho jonne kannattaa ottaa yhteyttä on Trafi eli entinen Autorekisterikeskus. Jos sinulla on auto, pelkällä tekstiviestillä ja auton rekisterinumerolla saa melko hämmästyttävän määrän tietoja sieltä, muun muassa osoitteesi. Tee sinne osoitteenluovutuskielto.

Kolmanneksi ota yhteys kännykkäoperaattoriisi ja pistä numerosi salaiseksi.

Nämä kolme tahoa kattavat melko hyvin satunnaisten taulapäiden tiedonhankintamahdollisuudet. Jos minulta kysyttäisiin jotain prosenttilukua, niin suurinpiirtein 95% ihmisistä toteaisi tässä kohtaa että seinä tulee vastaan, ei löydy sitä ihmistä jonka osoitteen haluaa saada.

Ihan toisenlainen ongelma on sitten se jos olet esimerkiksi pistänyt osoitteesi jollekin nettifoorumille tai kotisivullesi, se saattaa olla siellä käytännössä ikuisesti. Jos kotisivut on hävinneet netistä, on silti mahdollista löytää ne kiertoteiden kautta. Sille nyt vaan ei voi mitään. Ainakin googlella kannattaa tarkistaa että löytyykö oma osoite. Jos ei suoraan googlella löydy, niin se kattaa taas suurinpiirtein 95% ihmisistä.

Entäpäs jos sinua etsiikin ihminen joka oikeasti on hyvä jäljittämään osoitteita ja muuta infoa ihmisistä, esimerkiksi minä tai joku muu Suomen yksityisetsivistä? Se on sitten taas huonompi juttu, koska jos haluat elää yhtään minkäänlaista normaalielämää, se on aika mahdotonta salata asuinpaikkaansa päättäväiseltä ja osaavalta etsijältä. Sellaisia lahjakkaita tapauksia on onneksi aika harvassa, koska lähtökohtaisesti lahjakkaat ihmiset ei uhkaile toisia ihmisiä väkivallalla.

Ja jos mustasukkainen aviomiehesi osti Fiskarsin kirveen pahoin aikein ja soittaa minulle jäljittääkseen sinut? Pelko pois, minä en ota epäilyttäviä toimeksiantoja vastaan.

Verokortilla vai toiminimellä?

Jotkut lähtee lauantaina viihteelle, jotkut jää kotiin kirjoittamaan blogia ja lukemaan kirjoja.

Tänään tuli taas vastaan tämä järjestyksenvalvojien eli portsarien työtilanne. Aika moni firma jotka välittää portsareita baarien oville seisoskelemaan, käyttää sellaista konseptia että portsarin pitää hankkia itselleen toiminimi, kun verokortille maksaminen on niin kauhean haastavaa. Perushoukutus on se että "sitten me voidaan maksaa sulle enemmän per tunti".

Vinkki jokaiselle joka alalle haluaa: älkää suostuko siihen. Ellei sitten tuntiliksa jää samalle tasolle kuin mitä esim. NSI laskuttaa. Palveluhinnastostamme voi tsekata vertailulukuja.

Töiden teettäminen tuolla tavoin on silkkaa huijausta, koska käytännössä olet sitten siinä tilanteessa että sinulla on on kaikki yrittäjän vastuut muttei yhtään yrittäjän etuja, ja kaikki työntekijän haitat muttei yhtään hyötyjä. Esimerkiksi sellainen hauska juttu kuin työterveydenhuollon järjestäminen tai sairasloma muuttuu yllättävän mutkikkaaksi kun olet "yrittäjä" muttet ole osannut varautua siihen tilanteeseen että saat joskus flunssan. Tai jos tulee tehtyä joku moka josta sitten sekä työpaikka että firma jossa olet "töissä" toteavat että sun mokas, sä maksat. Ja niinhän muuten maksat. Toivottavasti tuli otettua vakuutus.

Tietty mukaan palettiin tulee sitten myös se että verot, kirjanpito, alvit ja kaikki muukin pitää hoitaa itse.

Ei tarvitse olla kauhean fiksu tajutakseen että tämä nyt vaan ei kannata jos se firma joka duunin välittää maksaa alle kolmekymppiä per tunti, ennen alveja. Kolmekymppiä plus alvit on aika lailla se minimi mitä yhtään mistään bisnestoiminnasta kannattaa tuntitasolla veloittaa.

Vaikka kyseessä olisi miten houkutteleva tarjous, niin mene mieluummin töihin jollekulle sellaiselle joka maksaa verokortilla niinkuin aikuisten yritykset yleensä maksavat. Tai perusta ihan oikea yritys. Pakkoyrittäjyys ei ole yrittäjyyttä.

Koulukiusaamiskohun satoa

Aiemmin ajattelin etten sen enempää kommentoisi sitä julkisuutta jota koulukiusaamistuotteemme sai (luettavissa tässä) mutta no, nyt on perjantai, kello on kaksi, työviikko tältä päivältä melkein ohitse joten mitään erityisen tuottavaa tuskin saa aikaan. Blogaaminen on joskus ihan hyvä vaihtoehto oikealle työnteolle.

Testautin tosiaan konseptin ennen julkistamista kyselemällä ihmisiltä että mitä mieltä tällaisesta oltaisiin. Se selvisi ns. viiden prosentin testin, eli kaikista kommentoineista noin viisi prosenttia oli palvelua vastaan. Ja, niinkuin kaikki mitään ikinä keksineet tietävät, suurinpiirtein viisi prosenttia ihmisistä on vastarannankiiskiä ja ammattiloukkantujia jotka ovat vähän kaikkea vastaan. Automatian hyväntekeväisyystempaus on tästä hyvä esimerkki.

Se mikä jäi täysin uupumaan oli koherentit selitykset sille miksi palvelu olisi huono idea. Hieman samanhenkisesti kuin parisuhdeväkivallan torjumisen suhteen, kuului mielipiteitä siitä että yhteiskunnan pitäisi hoitaa nämä. Olen täysin samaa mieltä. Vastaus siihen onkin, että millä todennäköisyydellä yhteiskunta huomisaamuna herää ja pistää kaiken kuntoon?

Sepä se.

Firmassa ei ole mitään illuusiota sen suhteen että yhteiskunnan ja valtion toimintamenetelmät monen asian suhteen on huomattavasti parempia ratkaisuja kuin ne mitä me voimme tarjota. Järjestelmä on kuitenkin sellainen että resursseja ei ole, tai sitten vaikka resursseja olisikin, niin joku yksilötason juttu estää tehokkaan puuttumisen. Se voi olla vaikka koulun rehtori joka haluaa suojella koulunsa julkisuuskuvaa, tai opettaja joka nyt vaan ei satu tykkäämään jostain tietystä oppilaasta.

Meidän ei näin ollen tarvitse kauheasti puolustella sitä että miksi tarjoamme mitäkin palveluita.

Ja mitä palautetta julkisuuden seurauksena tuli? Ylivoimaisesti suurin osa palautteesta on ollut positiivista. Ammattinärkästyjiä on näkynyt, samoin hieman sellaisia kommentoijia joilla on jollain tavalla oma lehmä ojassa. Viittauksia epäpätevyyteen ja puoskarointiinkin näkyy, tietty. Kun ei olla sosiaalityöntekijöitä tai psykologeja.

No ei olla, koska emme me tarjoa sosiaalialan palveluita emmekä terapiapalveluita. Minulla on aika hyvä käsitys siitä että mikä on meidän ydinosaamisalue. Se on erityisturvallisuuspalvelut sekä yksityisetsivätoiminta.

Hyvin olennaisella tavalla koulukiusaamistapauksien tutkiminen ei eroa mitenkään minkään muun yksityisetsivätoimeksiannon suorittamisesta. Ja se on se missä me nyt kertakaikkiaan ollaan helvetin hyviä.

Pelottaako? osa 3: Perusasiat kuntoon

Uhkaus on saapunut ja vastaanotettu. Mistä sitten aloitetaan vyyhdin purkaminen?

Ihan ensimmäiseksi pitää rauhoittua. On sitten kyseessä rappukäytävässä huutelija tai postissa tullut kortti, kun olet omassa asunnossasi sisällä, olet jonkinlaisessa turvassa. Jos rappukäytävässä on joku, niin kannattaa toki ihan ensimmäiseksi soittaa poliisi. Jos kyseessä taas on muunlainen uhkaus, keitä kahvit ja istu alas hetkeksi.

Ota sitten kynä ja paperia ja tee muistiinpano asiasta. Kirjoita ylös mitä tapahtui, miten, kellonaika ja kaikki muu tärkeä tieto. Jos kyseessä on puhelinsoitto, kirjoita numero ylös jos sellainen näkyi. Sähköpostiviesti kannattaa säilyttää, kuten myös kirje tai kortti. Suosittelen että jos kyseessä on kirje tai vastaava fyysinen viesti, ei pidä käsitellä sitä enemmän kuin on tarpeellista. Ota minigrip-pussi tai vastaava ja pudota se sinne talteen. Sille voi olla myöhemmin käyttöä.

Ja riippumatta siitä että miten huolestunut olet, ilmoita asiasta poliisille. Siitä on vähän vaivaa sinulle, mutta on erittäin tärkeää että tämänkaltaisissa tapauksissa poliisiin otetaan ajoissa yhteyttä. Tärkeää se on siksi, että jos tilanne kääntyy vakavammaksi, poliisilla on sitten samantien tiedossa tilanteen jatkuvuus.

Blogissa on mahdotonta käydä läpi yksityiskohtaisesti kaikki mahdolliset asiat mitkä pitää ottaa huomioon, mutta yksi erittäin helppo asia on yleensä tehtävissä. Hanki asuntoosi turvalukko. Suosittelen myös sitä että jos turvalukkoa ei käytä kotona ollessaan, kannattaa sarjoittaa uudelleen oven käyttölukko, mikäli avaimia on kenelläkään muulla kuin itselläsi. Myös parvekkeen oven varustamista lukolla kannattaa harkita. Tämä siis pätee kerrostaloasuntoon.

Omakotitaloasujalle taas pätee sama, mutta omakotitalossa kannattaa myös vakavasti harkita hälytinlaitteiden asennusta. Yleisesti ottaen omakotitaloon on helpompi päästä sisään muuten kuin oven kautta.

Siinä konkreettisimmat perusasiat. Muistiinpanoilla dokumentointi, yhteys poliisiin, lukot. That's it.

Oman käytöksen roolia käsitellään osassa 4.

Turvallisuusala ja asiakasviestintä

Lueskelin tässä huvikseni työpäivän aikana Turvatiimin kotisivuja. Turvatiimi on melkoisen mielenkiintoinen firma Suomen turvallisuuskentällä, koska Turvatiimi on ostanut monia pienempiä toimijoita alalta, mukaanlukien Daifu Oy:n joka oli aiemmin ehdoton ykkönen erityisturvallisuuspuolella Suomessa.

Päädyin tutkiskelemaan Turvatiimin erityisturvallisuuspalveluita, ihan jo siksi että samaahan mekin teemme. Palveluiden taso on varmasti enemmän kuin kohtuullinen mutta ilmaisu on lievästi sanoen vähän turhan mutkikas.

Katsokaa vaikka itse: http://www.turvatiimi.fi/fi/pal-elut/asiantuntijapalvelut/erikoispal-elut-yleista.html

Veikkaan että suurelle osalle potentiaalisista asiakkaista jää ihan mysteeriksi se mitä Turvatiimi heille haluaa myydä.

Pelottaako? osa 2: Tuuli viestin tuo

Osassa yksi tarkasteltiin sitä että mistä uhkaukset johtuvat. Tässä osassa taas puhutaan siitä miten uhkaukset tulevat ja mitä eroja niillä on, ja mistä kannattaa oikeasti huolestua. Suurimmasta osasta nimittäin ei kannata.

Ihan aluksi kannattaa mainita kohdistamaton uhkaus, eli arkikielellä nyhveröiden paskanjauhanta. Tämä tarkoittaa siis netissä kirjoittelua jota ei ole kohdistettu henkilökohtaisesti uhattavalle. Näihin ei erityisemmin kannata reagoida, vaikka ne onkin epämiellyttäviä. Ainesta kunnianloukkaussyytteeseen saattaa joskus olla, mutta ihan käytännön tasolla suurin osa ihmisistä jotka uhkailee julkisuuden henkilöitä netissä on jotain kynäniskoja ja yleisiä itkuiikkoja joista ei ole mihinkään. Tämäntyyppistä uhkailua saa osakseen lähinnä julkisuuden kautta, kuten esimerkiksi ministeri Astrid Thors.

Sähköpostitse tulevat uhkailut voivat säväyttää vähän enemmän, koska se tulee ihan kotiin asti. Uhka on näissä aika pieni, sillä sähköpostiosoitteen voi tällaista käyttöä varten saada käyttöön ihan minuuteissa ja se ei vaadi oikeastaan yhtään vaivaa tekijältään. Tietty jos tekijä on tarpeeksi tyhmä että on käyttänyt tunnistettavaa sähköpostiosoitetta, niin sitten poliisille voi asiasta ilmoittaa. Sanoista tekoihin-kynnys on silti melko korkea.

Nämä kaksi kategoriaa on ne, joilla ei kannata oikeastaan päätään vaivata. Kirjoittelevat mitä kirjoittelevat. Vasta jos samat tyypit uhkailevat usein, kannattaa huolestua.

Puhelimitse soitetut uhkailusoitot on usein vähän samaa kategoriaa kuin sähköpostilla tapahtuva uhkailu. Kyse on useimmiten enemmänkin kiusanteosta kuin mistään muusta. Puhelinuhkailussa on sellainen huono puoli, että jos tekijä on vähänkin fiksumpi, sen jäljittäminen on hankalaa ja se häiritsee enemmän kuin sähköpostiin tulevat avautumiskirjeet. Voidaan kuitenkin sanoa, että siihen kannattaa suhtautua enemmän varautuneesti, koska puhelinsoittoa ei voi tehdä samalla tavalla täysin anonyymisti kuin sähköpostin lähettämistä. Se kielii uhkailijan motivaatiosta.

Kirjeet ja muu postin välityksellä tuleva on myös sellaista. Sellainen uhkailu vaatii tiettyä vaivaa tekijältä ja lisäksi tietynkaltaista hulluutta koska kirjeen kirjoittaminen ja postittaminen vaatii jotain muutakin kuin kotona pönöttämistä koneen äärellä.

Viimeinen ja ehdottomasti vaarallisin kategoria on se että joku ilmestyy fyysisesti paikalle uhkailemaan. Vaikka useimmin tällaisetkin keissit jää siihen että tullaan pihalle huutelemaan kunnes lähdetään pois, niihin on ehdottomasti syytä suhtautua vakavasti aina ja joka kerta. Paikalle tuleminen kertoo motivaatiosta ja yleisestä piittaamattomuudesta seurausten suhteen, miksi sanonkin jo heti tässä yhden perussäännön. Jos joku ilmestyy oven taakse tai työpaikallesi tai minne tahansa uhkailemaan, riippumatta siitä että millainen fiilis itselläsi on, tartu välittömästi puhelimeen ja soita poliisi.

Pelottaako? osa 1: Uhanalaisuuden kategorisointi

Kuin faksi poliitikolle, usein uhkailu tulee ihmiselle yllättäen ja pyytämättä. Harva on henkisesti valmistautunut joutumaan uhkailun kohteeksi. Artikkelisarjassa "Pelottaako?" tarkastellaan uhkailun eri muotoja, riskiarviointia sekä reagointia uhkailuun. Luonnollisesti tarkastellaan myös sitä että miten siitä pääsee eroon.

Uhkailun syyt voidaan karkeasti jakaa kahteen eri kategoriaan. Yksityiselämästä johtuvat syyt ja julkisesta elämästä johtuvat syyt. Yksinkertaisesti sanottuna, yksityiselämän takia uhkailija on suurimman osan ajasta tuttu tai tuntemasi henkilön tuttu, julkisen elämän takia uhkailija on tuntematon.

Yksityiselämässä todennäköisin uhkauksiin syyllistyvä on seurustelukumppani, nykyinen tai entinen sellainen. Muita tyypillisiä tällaisia on tyytymätön liikekumppani, entisen seurustelukumppanin nykyinen kumppani, naapuri, ja niin edelleen. Syyt näissä on usein ilmeisiä: mustasukkaisuus, vanhat kaunat, henkinen epätasapaino, käynnissä olevat kiistat ja muut sellaiset.

Julkisen elämän puolella taas kyse on siitä kuka olet ja mitä olet sanonut. Esimerkiksi maahanmuuttoa työkseen tutkinut ja lehtihaastattelun aiheesta antanut voi yhtenä yönä herätä siihen että joku "maahanmuuttokriittinen" soittaa ja puhuu sekavia suohaudoista, kommunisteista ja ysimillisestä buranasta. Tätä on nähty, kuten myös sitä että nettifoorumeilla kaivetaan esiin ihmisten kotiosoitteita ja aviopuolisojen nimiä. Poliittinen toiminta ja liike-elämässä näkyvästi toimiminen altistaa tällaiselle.

Näiden olennaisin ero on tiivistettävissä yhteen lauseeseen: henkilökohtaisista syistä johtuva uhkailu on aina vakavampi asia.

Miksi? Syitä on monia. Henkilökohtainen motiivi on aina vahvempi motiivi ihmiselle kuin epämääräiset poliittiset näkemykset. Se joka tietää kuka olet tietää myös mistä löydyt. Todennäköisyys sille että joudut kasvotusten uhkailijan kanssa jatkossakin on suurempi.

Seuraavassa osassa käsitellään uhkailun eri muotoja.

Pelottaako? Ei enää.

Pientä kiirettä on pitänyt tässä, mutta älkää huoliko, bloggaaminen jatkuu.

Seuraavien parin viikon pääteemana on uhkailu. Itse sain tänään sellaista lukea. Yksi hyypiö aikoo tulla Suomeen, hankkia laittoman aseen ja kiduttaa minut kuoliaaksi. En ole erityisen huolissani.

Sen jälkeen kun olette lukeneet tulevat postaukset, ei teitäkään pelottaisi.

Esivilkaisu aiheeseen: uhkailijat ovat pelkureita.

Tapahtumaturvallisuutta ja tapahtumaturvattomuutta

Missä tahansa yleisötapahtumassa on aina potentiaalia katastrofille. Se on sääntö. Sanotaan se vielä uudestaan. Missä tahansa yleisötapahtumassa on aina potentiaalia katastrofille. Ei kuulosta kivalta?

Asia on hyvin yksinkertainen. Kun on paljon väkeä ympärillä, mikä tahansa häiriö tai onnettomuus saattaa monikertaistua kun paniikki iskee. Jos vaikka kaverit Jaakko ja Teppo leikillään vähän nyrkkeilevät, parin minuutin sisään saattaa olla käynnissä joukkotappelu. Jos Jaakko sytyttää läpällä kännissä teltan festarialueella tuleen, pian on käynnissä joukkopako alueelta ja heikommat jää jalkoihin.

Olisi varmaan sitten syytä panostaa turvallisuuteen vahvasti, vai mitä? Arvatkaas mitä: niin ei tehdä. Järjestyksenvalvonta ylipäätään yleisötapahtumissa pohjaa lähinnä siihen että tehdään sen minimin mukaan kuin mitä viranomaiset vaatii, kuka tahansa jolla on järjestyksenvalvojakortti povarissa pääsee töihin käytännössä ihan mihin tapahtumaan vaan, koska halpaa työvoimaa ei ole koskaan liikaa.

Entäs sitten kortittomat järjestyksenvalvojat? Niitäkin on vielä isommissa tapahtumissa.Yleensä kyseessä on jonkin urheiluseuran tai vastaavan jäsenet jotka tekevät palkatta työtä johon eivät ole ollenkaan pätevöityneitä. Arvatkaapas vain huviksenne että miten ammattitaitoista väkeä siitä porukasta löytyy.

Se on se realiteetti yleisötapahtumissa tällä hetkellä. Jos mitään kamalaa ei satu, niin se on puhtaasti tuuripeliä.

Miksi tilanne on tämä? Hyvin pitkälti siksi että tapahtumia järjestävillä tahoilla harvemmin on erityistä turvallisuusosaamista ja tapahtuman järjestäjä haluaa aina selvitä näistä velvoitteista mahdollisimman halvalla, mikä on tietty luonnollista.

Vanha viisaus sanoo, että kun maksaa pähkinöillä saa apinoita. Sama pätee turvallisuuteen. En tietenkään väitä etteikö joukossa olisi ammattitaitoisia asiantuntijoita, mutta kourallinen osaavia ihmisiä amatöörien meressä ei vielä tee kesää.

Ratkaisumalli tähän ongelmaan on aika yksinkertainen. Mahdollisimman aikaisessa vaiheessa tapahtuman järjestäjän pitäisi hankkia asiantuntija-apua. Ei pelkästään siksi, että varsinainen turvallisuustyö vaatisi sitä, mutta myös siksi että melko usein järjestäjätaholle ei ole ihan sataprosenttinen selvyys siitä että mitä laki vaatii järjestäjältä.

Asiantuntijan pitäisi mahdollisimman aikaisin tutustua paikkaan jossa tapahtuma järjestetään, ja kasata työryhmä josta löytyy osaajia kaikilta niiltä sektoreilta joita tullaan tarvitsemaan: järjestyksenvalvonta, ensiapu, paloturvallisuus, viestintä, tiedotus ynnä muuta.

Näiden osaajien ja asiantuntijan avulla voidaan kasata sellainen työporukka, joka oikeasti tietää mitä tapahtuma vaatii, mitä pitää tehdä jos tulee ongelmia ja ennen kaikkea, kenttätyötä tekevien ihmisten pitää olla sataprosenttisen varmoja siitä että missä pitää olla ja mitä tehdä. Viimeinen saattaa vaikuttaa itsestäänselvältä, mutta ihan turhan usein se ei ole lainkaan selvää.

Muistan itse yhden Ruisrockin 1990-luvun puolelta jossa oli mm. paikallisen uimaseuran väkeä tekemässä työtä järjestyksenvalvojina. Käytännössä yksikään heistä ei missään kohtaa tiennyt mitä oikeasti piti tehdä ja missä piti olla milloinkin. Festarien loppuessa nämä sitten hätäisesti pistettiin ohjaamaan poistuvia festarivieraita pois alueelta, ja seurauksena oli täysi kaaos koska minkäänlaisia viestintävälineitä ei ollut, työtehtävästä ei annettu minkäänlaista ohjeistusta etukäteen. Osa järjestyksenvalvojista totesikin kansainväliseen tyyliin että Fuck this, heittivät keltaiset liivinsä ojaan ja lähtivät muiden ihmisten joukossa kotiin. Eikä heitä voi siitä syyttää! Ei kukaan voi toimia haastavissa työtehtävissä ilman minkäänlaista opastusta tai aiempaa kokemusta.

Paitsi että tapahtumaturvallisuuspuolella voi.

-Jussi Marttila

Seurannasta ja munkkikahveista

Jokin aika sitten loppui toimeksianto jossa oli tehty seurantaa erään epäilyn takia. Pitkällisen seurantatyön jälkeen totesin että mitään vilunkipeliä ei ollut tapahtunut. Ilmoitin siis asiakkaalle asiantilan, vaikka tämä olisikin jatkanut toimeksiantoa.

Asiantilahan oli tämä: epäilyyn ei ollut nähdäkseni syytä ja minä en voi hyvällä omatunnolla jatkaa toimeksiantoa, koska yhtä hyvin asiakas voisi lämmittää rahoillaan vaikka takan. Saman hyödyn asiakas siitä saisi.

Yksityisetsivä toimii 99 % ajasta niin, että asiakkaalla ei ole käytännön mahdollisuuksia valvoa työntekoa mitenkään. Asiakas ei voi myöskään koskaan olla varma tehdyn työn laadusta. Vielä kun tähän lisää sen että kyseessä on hyvin usein arkaluontoiset yksityisasiat, niin työ vaatii luottamusta tekijään. Mistä se asiakas tietää että käytätkö laskuttamaasi aikaa siihen että istut munkkikahveilla tai tuopin ääressä? Ei yhtään mistään. Jos tulosta ei tule, asiakkaalle tulee helposti sellainen kuva että et ole tehnyt yhtään mitään.

Siksi, vaikka sen ei pitäisi, nollatulos tutkimuksessa harmittaa aina. Yritän aina muistuttaa itseäni siitä että nollatulos on myös tulos: tutkimuksen kohde ei ole automaattisesti syyllinen. Siitä en pääse eroon, että jos asiakkaasta selvästi näkyy epäily siitä etten ole hoitanut toimeksiantoa ollenkaan, niin se tuntuu aina pahalta.

Olen itse pyrkinyt nyt Novemberin toimeksiannoista karsimaan pois turhanpäiväisen seurannan. Se on asiakkaalle kallista ja se ei ole minullekaan mielekästä. Suosittelenkin asiakkaille mieluusti sellaista lähestymistapaa tutkimuksiin, että ensin perataan muut johtolangat ja vasta jos niistä koukuista ei nouse kalaa, tehdään seurantaa. Lisäksi minimoidaan seurannan määrä.

Tiedän kyllä monien mielellään tekevät pitkiä seurantarupeamia: mikäs siinä. Laskutettavien tuntien määrän saa hyvin maksimoitua sillä tavalla. Ei siinä kyllä mitään järkeä ole. Itse järjestän asiat mieluummin niin että tekeminen säilyy mielekkäänä ja en laskuta asiakasta turhasta. Munkkikahvitkin voin juoda omalla ajalla. Työmaajuopotteluunkaan en sorru.

Kiusataanko lastasi koulussa? Haluaisitko tehdä sille jotain?

Koti kuntoon-kampanjamme edetessä ja yhden asiakkaan kanssa keskustelessa tulimme ajatelleksi sitä, että joulurauhan lisäksi tässä maassa julistetaan koulurauha. Eli: jos tiedät tai epäilet että lastasi kiusataan koulussa, meillä on tarjota nyt työkalut sen selvittelyyn, mikäli koulu ei hoida asiaa. Suoritin nimittäin pientä markkinatutkimusta aiheesta ja yksi äiti kertoi että hänen lastaan oltiin koulussa kiusattu ja kun koulun rehtorille soitettiin asiasta, rehtorin reaktio oli toteamus "Minun koulussani ei kiusata ketään!" jonka jälkeen rehtori löi luurin korvaan. Ja koulukuraattorit pajattavat että kiusaajaakin pitää ymmärtää.


Meillä on prioriteetti tämän suhteen selvä. Emme me jaksa ymmärtää ketään. Ei kuulu toimenkuvaan. Se mitä me teemme on tämä:

- Selvitetään kiusaamisen muodot, miten kauan se on jatkunut, onko asialle aiemmin tehty mitään, eli niin sanottu peruskartoitus.
- Yritetään ensisijaisesti saada koulun kanssa keskusteluyhteys auki. Ikävä kyllä asia on niin, että sinut otetaan monesti vakavasti vasta sitten, kun näytät että olet valmis jopa käyttämään rahaa asiaan.
- Haastatellaan mahdollisimman moni asianosainen. Jos opettajat ja rehtorit kieltäytyvät yhteistyöstä, sekin pistetään tarkasti muistiin.
- Pyritään tunnistamaan kiusaajat, on kyseessä sitten oppilas tai opettaja. Sillä ei ole meille mitään väliä.
- Jos koululta löytyy yhteistyökykyä, niin pyritään saamaan koulu kyntämään oma etupeltonsa.
- Jos koululta ei löydy yhteistyökykyä, asiakas voi kerätyn dokumentaation avulla lähteä hankkimaan kiusaajille lähestymiskiellon. Kyllä, se tarkoittaa monesti sitä että kiusaaja joutuu sitten vaihtamaan koulua. Ja se on voi voi.
- Samalla vaivalla ja samoilla dokumenteilla asiakas voi halutessaan lähteä nostamaan syytteitä koulun henkilökuntaa vastaan, jos nämä eivät ole puuttuneet kiusaamiseen.

Asianajo- tai lakimiespalveluja emme tarjoa asiakkaillemme. Todella perusteelliset tutkintapalvelut meiltä kyllä saa. Ja luonnollisesti tutkimusten kestäessä pidämme huolta siitä että kiusaajille ei anneta ylimääräisiä tilaisuuksia jatkaa puuhiaan. Tutkimusten käynnissä ollessa kynnyksen ylittyessä otamme välittömästi yhteyttä poliisiin aiheesta.

Siinä kohtaa kun ei enää jaksaa ymmärtää sitä kuinka sillä kiusaajalla on vaikeaa kotona ja legotkin jumissa patterin takana, soita meille.

-Jussi Marttila

P.S. Ja se numero on 0458716440, 24/7/365.

Rosvoja raksalla

http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/kuparirosvo_vie_usein_muutakin_kuin_metallia/

Tavallisin kuparivarkaus sattuu rakennustyömaalla. Pitkäkyntiset nappaavat mukaansa usein kuparilastin, joka on valmiiksi kasassa esimerkiksi lavalla. On huomattavasti harvinaisempaa, että kuparia puretaan rakennuksesta tai työmaalta, jossa se on jo asennettu paikoilleen.

Olen tästä aiemminkin kirjoittanut mutta aihe tuntuisi olevan taas pinnalla joten miksei kirjoittaa uudestaan. Miksi näitä varkauksia tapahtuu? Paitsi että maailma nyt yleensä on melko paha paikka, niin pääsyynä pitäisin sitä että rakennusalalla ei ole panostettu turvallisuuteen oikealla tavalla.

Rakennusalalle tarjotaan etupäässä teknisiä ratkaisuja jotka on kalliita ja suurimman osan ajasta erittäin tehottomasti käytettyjä. Vartiointipalveluita hankitaan tietämättä että mitä sillä saadaan aikaan. Rahaa pitää tietty käyttää, mutta järkevästi ja suhteessa siihen todelliseen tappioon.

Todellinen tappio on hankalasti laskettavissa koska se summa ei ole nimittäin välittömästi näkyvä. Vaikka kuparia tai muuta tavaraa häipyisikin vajaan tonnin edestä, se voi hidastaa töitä ja aiheuttaa tappioita sitä kautta. Hommat seisoo niin kauan kunnes saadaan korvaavaa materiaalia tilalle, äijien palkka juoksee silti, asiakas saattaa myöhästymisen seurauksena olla oikeutettu korvauksiin, ja niin edespäin. Parhaimmillaan se tonnin materiaalihävikki muuttuu kymppitonnien tappioiksi. Jos proggis on tarpeeksi iso, voidaan puhua vielä isommista summista. Kaikki riippuu siitä, että miten kriittinen menetetty tavara on ja miten nopeasti sen tilalle saadaan jotain korvaavaa. Joten lähdetäänpäs ratkaisemaan ongelmaa.

Siitä voi olla aika varma että tämänkaltaiset uutiset saa kauppalopot liikkeelle. Jokaisella on tarjota uusi huipputekninen ratkaisu probleemaan. Jos minä olisin rakennusalan yrittäjä, heittäisin jätkät ulos toimistostani samantien. Pelkällä tekniikalla ei ratkaista tällaisia ongelmia. Jos taas rakennusalan yrittäjä soittaa minulle, niin minä en yritä myydä jotain vanhaa hälytinlaitteistoa joka kerää pölyä nurkissani tai halpatuotuja kameravalvontalaitteita. Minä uskon siihen, että tämä on enemmänkin sellainen ongelma, joka ratkaistaan asiantuntemuksella.

Analysoidaan tarkasti se miten tavaraa lähtee. Tehdään menetelmä hävikin tilastoimiseksi, mikä on ensiarvoisen tärkeää, koska jollei tiedä mitä on hukassa, niin miten seurata hävikkiä ylipäätään. Selvitetään alihankkijoiden luotettavuus ja pistetään muutama kaveri tutkimaan meininkiä rakennustyömaalla vaivihkaa. Näillä eväillä saadaan rakennettua sellainen ratkaisu, että hävikki saadaan painettua minimiin. Samalla voidaan vaikka pistää dekkari varastetun tavaran perään ja saada syyllisiä kiinnikin.

Miksi tehdä näin iso työ sen jälkeen kun vahinko on jo tapahtunut?

Se on yksinkertainen juttu. Se mistä helpolla on kerran saatu, sieltä tulee jatkossakin lähtemään. Toisin kuin vähittäiskaupassa, tieto hyvästä asiakaspalvelusta leviää tehokkaasti rosvojen keskuudessa. Sillä että tehdään työmaasta oikeasti hankala kohde ja otetaan tekijöitä kiinnikin, saadaan luotua uskottava pelote minkä jälkeen sinne ei enää yritetä tulla. Konna kun valitsee aina helpoimman kohteen.