Hälytysvartioinnin ( = ikkuna kilahtaa rikki yössä, hälytys lähtee ja vartija suhaa paikalle kieli vyön alla) ohella varmaankin yleisin vartiointipalvelu, jota yrityspuolelle myydään, on piirivartiointi.
Tiivistettynä se tarkoittaa, että vartija käy kohteessa jollain aikavälillä, kävelee siellä sovitun kierroksen tai istuu autossaan toteamassa, että kyllä se halli on vielä siinä paikallaan metsänreunassa. Tähän panostetaan yllättävän paljon huolimatta siitä, että piirivartiointi on aika pitkälti turhaa nykyään. Vielä joskus kahdeksankymmentäluvulla oli ihan yleistä, että esimerkiksi teollisuuslaitoksessa oli öisin paikalla vartija, joka teki tarkastuskierroksia öisin tikkikellon määräämään tahtiin. Nykyään yövartijan korvaa opiskelijajannu pikkuautossa ja tikkikellon viivakoodilukija. Jos olette ikinä ihmetelleet niitä viivakooditarroja, joissa on vartiointiliikkeen logo, ne ovat olemassa juuri tätä tarkoitusta varten.
Se, mikä tuossa touhussa niin sanotusti kusee on, että vartiointiliike haluaa tietenkin mahdollisimman suuren määrän rahaa siitä opiskelijajannusta irti. Eli myydään sama palvelu niin moneen kohteeseen kuin vain kehdataan, ja vielä siten että piirivartija myös vastaa kohteista tuleviin hälytyksiin.
Arvatkaa huviksenne, tehdäänkö niitä kierroksia ollenkaan, jos parikin hälytystä sattuu samalla yölle? No ei tehdä, koska hälytykset menevät aina kierroksien edelle tärkeysjärjestyksessä.
Rehellisyyden nimissä pitää kyllä mainita sekin että hyvällä tuurilla piiri on myyty niin täyteen, että kierroksia ei ehditä tehdä ilman hälytyksiäkään. Ja tässä taas sitten toimii se turvallisuusalan musta laatikko: jos ei tule ongelmia, ei asiakas ikinä huomaa sitä että maksaa tyhjästä. Luonnollisesti, jos asiakas valittaa niin asiakas saattaa saada liikkeeltä hyvitystä, mutta toimintamallit eivät tietenkään vaihdu. Ja miksi vaihtuisivat? Keskimääräisellä pk-yrittäjällä ei ole aikaa eikä mahdollisuuksia lähteä laajemmin selvittämään, mitä vartiointiliike oikeastaan puuhaa.
Jos minulta kysytään, lähestymistapoja tuon vyyhdin purkamiseksi on kaksi.
1: Hankkiudutaan kokonaan eroon piirivartioinnista, korvataan se hälytysvartioinnilla ja ajanmukaisella rikosilmaisinlaitteistolla. Rikosilmaisinlaitteisto kannattaa joka tapauksessa hankkia, ihan vaan siksi, että saa vakuutuksista jonkun prosentin pois. Lisäksi toimivat hälyttimet ovat ympärivuorokautisesti läsnäolevan vartiointihenkilöstön jälkeen paras suoja kenelle tahansa. Useimmissa tapauksissa tämä on paras lähestymistapa.
2: Piirivartiointi ostetaan sillä periaatteella, että oikeasti tarkkaillaan sen toteutumista ja vartiointiliikkeelle tehdään selväksi, että turvallisuuteen suhtaudutaan vakavasti, joten heidänkin toimintaansa valvotaan. Tämä on parempi vaihtoehto silloin, jos pelkkä laitteisto ei riitä tilojen turvaamiseksi. Esimerkkinä vaikkapa isompi teollisuuslaitos, jossa on useita rakennuksia, hankala sijainti ja/tai laaja alue.
Perusasiakkaalle kuitenkin hälytysvartiointi on se paras vaihtoehto, mikä kannattaa pitää mielessä kun vartiointiliikkeen kaupparatsu soittaa ovikelloa.
Niin: ja miksi palvelusta on aika jättänyt? Siksi, että konsepti on keksitty sellaisena maailmanaikana, kun ei vielä ollut nykyaikaisia hälytinlaitteita ja valvonta oli hankalampaa. Yleensä suosittelen ihmistä laitteiden tilalle, mutta tässä tapauksessa laitteet nyt vaan hoitavat hommansa paljon paremmin kuin opiskelijajannu, joka suhaa paikalle kerran yössä viideksi minuutiksi. Jos suhaa.
-Jussi Marttila
perjantai 26. elokuuta 2011
torstai 25. elokuuta 2011
Joukkomurha Norjassa herättää ajatuksia
Eräänä päivänä heinäkuussa istuin assistenttini kanssa ulkosalla kahvittelemassa. Pidimme samalla pienen purkutuokion siitä, millaisia tunteita ja ajatuksia Utöyan tapahtumat herättävät. Olimme molemmat aiemmin keväällä olleet töissä Vasemmistonuorten liittokokouksessa, joka oli selkeästi verrattavissa Utöyan tilaisuuteen: suuri yleisötilaisuus, poliittista sisältöä, poliittisen organisaation järjestämä.
Käsittääkseni mikään poliittinen nuorisojärjestö nykyajan Suomessa ei ennen tätä ollut käyttänyt ulkopuolista turvallisuusosaamista vastaavanlaisissa tilaisuuksissa. Saimmekin toimia eräänlaisina koelentäjinä, ja tilaisuudessa työskentely totisesti avasi silmiämme.
Poliittisessa tilaisuudessa turvallisuustoimijoina työskenteleminen näyttäytyy mielenkiintoisena etenkin Utöyan joukkomurhan jälkeen. Kylmä fakta nimittäin on, että tämänkaltaisten tragedioiden ehkäisy sillä panostuksella, minkä poliittiset järjestöt Suomessa nykyään turvallisuustoiminnalleen suovat, on täysin mahdotonta. Osittain tämä johtuu toki siitä, että Suomessa poliittisiin toimijoihin ei ole toistaiseksi suuntautunut merkittävää väkivallan uhkaa, ainakaan erityisen järjestäytyneesti. Satunnaisia tapauksia on toki ollut, mutta niidenkin suhteen tilanne harvoin on eskaloitunut väkivaltaisuuksiin.
Toinen kylmä fakta: Suomessa toimii nykyisellään useampi poliittinen ääriryhmä. Organisaation merkitys tässä on se, että Utöyan kaltaisten tapahtumien todennäköisyys nousee. Kun laittaa kaksikymmentä hullua juttelemaan keskenään, kasvaa todennäköisyys sille, että joku heistä päätyy väkivaltaiseen toimintaan muiden rohkaisemana.
Kolmas kylmä fakta: Utöya oli pelinavaus niiltä, jotka haluavat muuttaa yhteiskuntaa väkivaltaisesti. Se todistaa, että yksinäinenkin asemies voi saada aikaan hirveitä, jos on tarpeeksi tosissaan.
Kolme faktaa. Mitä johtopäätöksiä niistä pitäisi vetää? Ainakin se, että poliittisten toimijoiden pitäisi viimeistään tässä vaiheessa miettiä tarkkaan, miten panostaa turvallisuuteen. Sen voi toki olla tekemättäkin, mutta sitä voisi pitää jokseenkin vastuuttomana. Ihan yleisestikin se, että poliittisissa tapahtumissa ei satu vakavia onnettomuuksia tai järjestyshäiriöitä, on tuurikauppaa. Vaikka laivatkin purjehtivat tuurilla, ei organisaatiotasolla pitäisi niin tehdä.
Selvitetään riskit, mietitään tarkkaan miten ne minimoidaan ja varaudutaan pahimpaan. Tärkeintä on kuitenkin se, ettei pelätä. Kun turvallisuustoiminta on kunnossa, ei tarvitse pelätä.
- Jussi Marttila
Käsittääkseni mikään poliittinen nuorisojärjestö nykyajan Suomessa ei ennen tätä ollut käyttänyt ulkopuolista turvallisuusosaamista vastaavanlaisissa tilaisuuksissa. Saimmekin toimia eräänlaisina koelentäjinä, ja tilaisuudessa työskentely totisesti avasi silmiämme.
Poliittisessa tilaisuudessa turvallisuustoimijoina työskenteleminen näyttäytyy mielenkiintoisena etenkin Utöyan joukkomurhan jälkeen. Kylmä fakta nimittäin on, että tämänkaltaisten tragedioiden ehkäisy sillä panostuksella, minkä poliittiset järjestöt Suomessa nykyään turvallisuustoiminnalleen suovat, on täysin mahdotonta. Osittain tämä johtuu toki siitä, että Suomessa poliittisiin toimijoihin ei ole toistaiseksi suuntautunut merkittävää väkivallan uhkaa, ainakaan erityisen järjestäytyneesti. Satunnaisia tapauksia on toki ollut, mutta niidenkin suhteen tilanne harvoin on eskaloitunut väkivaltaisuuksiin.
Toinen kylmä fakta: Suomessa toimii nykyisellään useampi poliittinen ääriryhmä. Organisaation merkitys tässä on se, että Utöyan kaltaisten tapahtumien todennäköisyys nousee. Kun laittaa kaksikymmentä hullua juttelemaan keskenään, kasvaa todennäköisyys sille, että joku heistä päätyy väkivaltaiseen toimintaan muiden rohkaisemana.
Kolmas kylmä fakta: Utöya oli pelinavaus niiltä, jotka haluavat muuttaa yhteiskuntaa väkivaltaisesti. Se todistaa, että yksinäinenkin asemies voi saada aikaan hirveitä, jos on tarpeeksi tosissaan.
Kolme faktaa. Mitä johtopäätöksiä niistä pitäisi vetää? Ainakin se, että poliittisten toimijoiden pitäisi viimeistään tässä vaiheessa miettiä tarkkaan, miten panostaa turvallisuuteen. Sen voi toki olla tekemättäkin, mutta sitä voisi pitää jokseenkin vastuuttomana. Ihan yleisestikin se, että poliittisissa tapahtumissa ei satu vakavia onnettomuuksia tai järjestyshäiriöitä, on tuurikauppaa. Vaikka laivatkin purjehtivat tuurilla, ei organisaatiotasolla pitäisi niin tehdä.
Selvitetään riskit, mietitään tarkkaan miten ne minimoidaan ja varaudutaan pahimpaan. Tärkeintä on kuitenkin se, ettei pelätä. Kun turvallisuustoiminta on kunnossa, ei tarvitse pelätä.
- Jussi Marttila
keskiviikko 24. elokuuta 2011
Säkerhet även på svenska: Privatdetektiver
Eftersom Finland är ett tvåspråkigt land, måste man väl också blogga på svenska. Och varför inte? I framtiden kommer jag att skriva hit en del texter på svenska, eftersom jag frågades ifall jag kunde göra så också.
Poängen med vår blogg är att öppna lite säkerhetsbranchen för intresserade, kunder och annars bara intresserade. för traditionellt har inte säkerhetsbranchen varit intresserad av att öppna sig för människor. Det är ju inte bra, för vi trots all är framför allt en del av den kommersiella sektorn, och om inte människor vet vad vi kunde göra för dem, kan vi ju inte göra det för dem.
Sistone har vår fokus varit på privatdetektivsektorn, eller som jag vill kalla det, konfidentiella utredningar. Man kan också tala om privat brottsutredning, om man så vill, men alla detektivjobb utreder ju inte brott i och för sig. Ibland vill någon hitta en gammal klasskompis som försvunnit, ibland vill man utreda att vem som äger ett visst konstverk, med mera.
Veteranerna i privatdetektivbranchen brukar tala om att hur det här är ett säsongsjobb. Det finns inga säsongsjobb. Det finns bara dålig marknadsföring. I praktiken är ju inte ens människor medvetna om att det faktiskt finns privatdetektiver i Finland liksom i alla andra länder i världen . Vi finns inte bara på TV. Så, man kan kanske tala om dålig marknadsföring.
Om du har ett problem, ring upp mig och fråga vad jag kan göra för dig eller ditt företag. Om du ringer mig har jag en lösning.
Företagets kassa har en dag mindre pengar än vad den borde ha, och du har en hop med suspekta kvitton i bokföringen, alla från en och samma anställd som har haft som ansvar inköp. Ring mig: jag tar reda på att vad som har hänt.
En gammal pojkvän till din fru dyker fram och uppför sig hotfull. Du ringer ju polisen, naturligtvis, och ni blir av med honom för en tid. Sen kommer han tillbaka igen. Ring mig.
Din son har en ny sambo. Du tycker att det är något konstigt med henne, och hon vill inte berätta någonting om sitt förflutna för dig eller din son. Du är orolig, ring mig.
Det är i korthet det vad privatdetektiver gör: du har en fråga, jag skaffar dig ett svar. Du har ett problem, jag skaffar fram en lösning.
-Jussi Marttila
PS: Mitt telefonnummer är 04558716440. Ring mig!
Poängen med vår blogg är att öppna lite säkerhetsbranchen för intresserade, kunder och annars bara intresserade. för traditionellt har inte säkerhetsbranchen varit intresserad av att öppna sig för människor. Det är ju inte bra, för vi trots all är framför allt en del av den kommersiella sektorn, och om inte människor vet vad vi kunde göra för dem, kan vi ju inte göra det för dem.
Sistone har vår fokus varit på privatdetektivsektorn, eller som jag vill kalla det, konfidentiella utredningar. Man kan också tala om privat brottsutredning, om man så vill, men alla detektivjobb utreder ju inte brott i och för sig. Ibland vill någon hitta en gammal klasskompis som försvunnit, ibland vill man utreda att vem som äger ett visst konstverk, med mera.
Veteranerna i privatdetektivbranchen brukar tala om att hur det här är ett säsongsjobb. Det finns inga säsongsjobb. Det finns bara dålig marknadsföring. I praktiken är ju inte ens människor medvetna om att det faktiskt finns privatdetektiver i Finland liksom i alla andra länder i världen . Vi finns inte bara på TV. Så, man kan kanske tala om dålig marknadsföring.
Om du har ett problem, ring upp mig och fråga vad jag kan göra för dig eller ditt företag. Om du ringer mig har jag en lösning.
Företagets kassa har en dag mindre pengar än vad den borde ha, och du har en hop med suspekta kvitton i bokföringen, alla från en och samma anställd som har haft som ansvar inköp. Ring mig: jag tar reda på att vad som har hänt.
En gammal pojkvän till din fru dyker fram och uppför sig hotfull. Du ringer ju polisen, naturligtvis, och ni blir av med honom för en tid. Sen kommer han tillbaka igen. Ring mig.
Din son har en ny sambo. Du tycker att det är något konstigt med henne, och hon vill inte berätta någonting om sitt förflutna för dig eller din son. Du är orolig, ring mig.
Det är i korthet det vad privatdetektiver gör: du har en fråga, jag skaffar dig ett svar. Du har ett problem, jag skaffar fram en lösning.
-Jussi Marttila
PS: Mitt telefonnummer är 04558716440. Ring mig!
tiistai 23. elokuuta 2011
Yksityisetsivätoiminta Suomessa
Kävin talvella elokuvissa erään sittemmin yrityksemme palvelukseen siirtyneen ystävän kanssa. Elokuva oli Vares: Pahan suudelma. Elokuvan jälkeen seuralaiseni kysyi, onko yksityisetsivän arki nyt sitten tuollaista. Piti kyllä sanoa että ei nyt oikeastaan, vaikka Antti Reinin pukeutumistyyli onkin lähestulkoon allekirjoittaneelta varastettu.
Yhtään murhaa en ole selvittänyt, eikä kadonneita ole etsitty. Sen sijaan olen istunut autoissa pitkiä tunteja, selannut julkisia asiakirjoja silmät särkien, kävellyt edestakaisin pitkin kaupungin katuja, roikkunut puhelimessa kunnes korvat vuotavat verta ja joskus jopa paljastettukin jotain, on se sitten jonkun ihmisen rankka rikoshistoria tai aviorikos.
Joku joskus sanoi minulle, että nykyään yksityisetsivät noin parinkymmenen ammatinharjoittajan edustuksella ovat Suomen toiseksi pienin ammattikunta. Ammatikseen paimenen ilmoittavia on kolme. Vielä reilut 10 vuotta sitten Suomessa oli parisataa yksityisetsivää, silloin kun ammattia harjoitettiin vielä vuoden 1944 asetuksen perusteella. Itse missasin sen ajan, mutta kuulemma siihen aikaan joka paikkakunnalla oli vähintään yksi viinaanmenevä sekundapoliisi. Avioerolain muuttuessa uskottomuustapauksien tutkinta väheni ja bisnes niiltä osin lakkasi kannattamasta, mikä luonnollisesti vähensi kysyntää.
Käytännön tasolla koko Suomessa taitaa enää olla alle kymmenen yksityisetsiväpalveluita päätoimisesti tarjoavia yrityksiä. Osittain tämä johtuu lakimuutoksista, jotka ovat lisänneet alan valvontaa niin, että yksityisetsivän praktiikka vaatii nykyään muutakin paperisotaa kuin pelkän lääninhallituksen luvan. Yksityisetsivä ei enää nykyään kanna asetta, niin kuin aiempina vuosina monet tekivät. Ala on pienentynyt mutta ammattimaistunut huomattavasti. Päättäväisellä työllä mielikuva viinaanmenevästä sekundapoliisista saadaan karkotettua.
Ja hyvä niin, koska yhäkin yksityisetsivätoimintaa hiukan häpeillään. Jos joku on turvallisuusalan punatukkainen äpärälapsi, on se juuri yksityisetsivä. Vaikka sama laki sääteleekin nykyään yksityisetsivätoimintaa ja vartioimisliiketoimintaa, ei niillä käytännön tasolla ole mitään tekemistä keskenään. Vaikka vartijakortti olisikin lompakossa, yksityisetsivä ei vartijan oikeuksilla tee juuri mitään. Vartijan ja yksityisetsivän ammatit myöskin vaativat keskenään hyvin erilaisia taitoja ja valmiuksia.
Suurin osa vartiointialan yrityksistä ei tarjoa ollenkaan yksityisetsiväpalveluita, vaikka lain puolesta ne niin saisivatkin tehdä. Syy siihen on varsin ilmeinen: turvallisuusala keskimäärin tuottaa massapalvelua, ei asiantuntijapalvelua. Oma konseptimme on nimenomaan asiantuntijapalvelun myyminen, ja mitä tahansa sekundapoliiseista sanotaankin, suurin osa vartioimisalan liikkeistä ei pysty tuottamaan laadukkaita yksityisetsiväpalveluita. Asiantuntijalle ei voi maksaa suorittavan työn tekijän tasoista korvausta, eikä asiantuntijaa saa keikalle halvalla.
Ajat on muuttuneet, toimeksiannot olennaisesti eivät. Itseäni työllistävät yhä hyvin pitkälti yksityishenkilöiden luottamukselliset tutkimukset. Myönnän ihan suoraan että olen rehellisesti rakastunut alaan - niin kuin kentuckylainen yksityisetsivä John Landreth sanoo: "Hienointa tässä on se, että yksityisetsivät ovat siinä suhteessa samanlaisia kuin vampyyrit, että kukaan ei usko niiden olemassaoloon."
-Jussi Marttila
Yhtään murhaa en ole selvittänyt, eikä kadonneita ole etsitty. Sen sijaan olen istunut autoissa pitkiä tunteja, selannut julkisia asiakirjoja silmät särkien, kävellyt edestakaisin pitkin kaupungin katuja, roikkunut puhelimessa kunnes korvat vuotavat verta ja joskus jopa paljastettukin jotain, on se sitten jonkun ihmisen rankka rikoshistoria tai aviorikos.
Joku joskus sanoi minulle, että nykyään yksityisetsivät noin parinkymmenen ammatinharjoittajan edustuksella ovat Suomen toiseksi pienin ammattikunta. Ammatikseen paimenen ilmoittavia on kolme. Vielä reilut 10 vuotta sitten Suomessa oli parisataa yksityisetsivää, silloin kun ammattia harjoitettiin vielä vuoden 1944 asetuksen perusteella. Itse missasin sen ajan, mutta kuulemma siihen aikaan joka paikkakunnalla oli vähintään yksi viinaanmenevä sekundapoliisi. Avioerolain muuttuessa uskottomuustapauksien tutkinta väheni ja bisnes niiltä osin lakkasi kannattamasta, mikä luonnollisesti vähensi kysyntää.
Käytännön tasolla koko Suomessa taitaa enää olla alle kymmenen yksityisetsiväpalveluita päätoimisesti tarjoavia yrityksiä. Osittain tämä johtuu lakimuutoksista, jotka ovat lisänneet alan valvontaa niin, että yksityisetsivän praktiikka vaatii nykyään muutakin paperisotaa kuin pelkän lääninhallituksen luvan. Yksityisetsivä ei enää nykyään kanna asetta, niin kuin aiempina vuosina monet tekivät. Ala on pienentynyt mutta ammattimaistunut huomattavasti. Päättäväisellä työllä mielikuva viinaanmenevästä sekundapoliisista saadaan karkotettua.
Ja hyvä niin, koska yhäkin yksityisetsivätoimintaa hiukan häpeillään. Jos joku on turvallisuusalan punatukkainen äpärälapsi, on se juuri yksityisetsivä. Vaikka sama laki sääteleekin nykyään yksityisetsivätoimintaa ja vartioimisliiketoimintaa, ei niillä käytännön tasolla ole mitään tekemistä keskenään. Vaikka vartijakortti olisikin lompakossa, yksityisetsivä ei vartijan oikeuksilla tee juuri mitään. Vartijan ja yksityisetsivän ammatit myöskin vaativat keskenään hyvin erilaisia taitoja ja valmiuksia.
Suurin osa vartiointialan yrityksistä ei tarjoa ollenkaan yksityisetsiväpalveluita, vaikka lain puolesta ne niin saisivatkin tehdä. Syy siihen on varsin ilmeinen: turvallisuusala keskimäärin tuottaa massapalvelua, ei asiantuntijapalvelua. Oma konseptimme on nimenomaan asiantuntijapalvelun myyminen, ja mitä tahansa sekundapoliiseista sanotaankin, suurin osa vartioimisalan liikkeistä ei pysty tuottamaan laadukkaita yksityisetsiväpalveluita. Asiantuntijalle ei voi maksaa suorittavan työn tekijän tasoista korvausta, eikä asiantuntijaa saa keikalle halvalla.
Ajat on muuttuneet, toimeksiannot olennaisesti eivät. Itseäni työllistävät yhä hyvin pitkälti yksityishenkilöiden luottamukselliset tutkimukset. Myönnän ihan suoraan että olen rehellisesti rakastunut alaan - niin kuin kentuckylainen yksityisetsivä John Landreth sanoo: "Hienointa tässä on se, että yksityisetsivät ovat siinä suhteessa samanlaisia kuin vampyyrit, että kukaan ei usko niiden olemassaoloon."
-Jussi Marttila
Turvallisuusalan musta laatikko
Yksi syy siihen, että päätimme ryhtyä pitämään tätä yritysblogiamme, on ystävien, tuttavien ja asiakkaiden parissa kohtaamamme suhtautuminen turvallisuusalaan. Jokaisella on huonoja kokemuksia alasta ja tarinoita, joissa joku on maksanut turhasta, kuulee jatkuvasti. Ylipäätään alan maine on huono.
Kun tätä toimintaa tarkkailee sisältä päin, on todettava, ettei negatiivisessa suhtautumisessa ole mitään kummallista. Tälläkin alalla on ongelmansa. Suurin osa ongelmista tuntuisi liittyvän siihen, etteivät turva-alan yritykset osaa tuottaa tasalaatuista palvelua. Imagon kannalta suurin ongelma on se, että yritykset eivät kerro itsestään mitään normaalin markkinointihölynpölyn lisäksi. Tavallisen kansalaisen peruskontakti alaan on vähän pelottavan tai naurettavan näköinen tyyppi marketin parkkipaikalla työntelemässä ostoskärryjä. Mistään ei oikeastaan kerrota mitään.Kyse ei ole siitä, että alalla olisi mitään erityisen suuria salaisuuksia. Ei vain ole tapana puhua näistä asioista. Eihän se sovi.
Koska turva-alan yritysten antama informaatio itsestään on puutteellista, alan imago rakentuu pitkälti niiden uutisten varaan, joissa vartija lyö jotakuta. Yhdistettynä siihen, että monet yritykset myyvät kerrassaan kelvottomia palveluita kirkkain silmin, tämä luo varsin ruman kuvan. Turvallisuusala sijaitsee sekä asiakkaan että ulkopuolisten ihmisten näkökulmasta sellaisessa mustassa laatikossa, josta tietoa tulee ulos yleensä vain silloin kun jokin menee pahasti pieleen. Monien palveluntarjoajien kannalta tässä laatikossa oleminen luo tietysti turvallisuudentunnetta, niinkuin Jari Parantainen omassa blogauksessaan kirjoittaa, mutta pidemmällä aikavälillä se on iso ongelma. Jos kirjoittaa googleen vartiointia koskevia hakusanoja ja sanan blogi, ensimmäiseksi tulee vastaan vartijoiden väkivaltaisuutta käsitteleviä blogeja ja muuta vastaavaa. Millaisen kuvan se alasta antaa?
Me päätimme ottaa toisen lähestymistavan, ihan vain jo siksi, että meitä ei mikään estä sitä tekemästä. Uskomme uudenlaisten toimintatapojen antavan yrityksellemme ainutlaatuista hyötyä. Silloin kun Novemberia ryhdyimme perustamaan, piti meidän vakuuttaa sijoittajamme siitä, että olemme tekemässä tätä eri tavalla kuin useimmat muut alalla. Tämä lähestymistapa näyttäisi toimivan ihan oikeasti: olemme päässeet kiinni sellaisiin markkinarakoihin, joita perinteiset vartioimisliikkeet eivät ikinä tavoita, sillä niiltä puuttuu luottamusta. Suurimmaksi osaksi tämä luottamuksen puute ei edes johdu käytännön asioista vaan siitä, että ei olla tarpeeksi avoimia oman toiminnan suhteen.
- Jussi Marttila
Kun tätä toimintaa tarkkailee sisältä päin, on todettava, ettei negatiivisessa suhtautumisessa ole mitään kummallista. Tälläkin alalla on ongelmansa. Suurin osa ongelmista tuntuisi liittyvän siihen, etteivät turva-alan yritykset osaa tuottaa tasalaatuista palvelua. Imagon kannalta suurin ongelma on se, että yritykset eivät kerro itsestään mitään normaalin markkinointihölynpölyn lisäksi. Tavallisen kansalaisen peruskontakti alaan on vähän pelottavan tai naurettavan näköinen tyyppi marketin parkkipaikalla työntelemässä ostoskärryjä. Mistään ei oikeastaan kerrota mitään.Kyse ei ole siitä, että alalla olisi mitään erityisen suuria salaisuuksia. Ei vain ole tapana puhua näistä asioista. Eihän se sovi.
Koska turva-alan yritysten antama informaatio itsestään on puutteellista, alan imago rakentuu pitkälti niiden uutisten varaan, joissa vartija lyö jotakuta. Yhdistettynä siihen, että monet yritykset myyvät kerrassaan kelvottomia palveluita kirkkain silmin, tämä luo varsin ruman kuvan. Turvallisuusala sijaitsee sekä asiakkaan että ulkopuolisten ihmisten näkökulmasta sellaisessa mustassa laatikossa, josta tietoa tulee ulos yleensä vain silloin kun jokin menee pahasti pieleen. Monien palveluntarjoajien kannalta tässä laatikossa oleminen luo tietysti turvallisuudentunnetta, niinkuin Jari Parantainen omassa blogauksessaan kirjoittaa, mutta pidemmällä aikavälillä se on iso ongelma. Jos kirjoittaa googleen vartiointia koskevia hakusanoja ja sanan blogi, ensimmäiseksi tulee vastaan vartijoiden väkivaltaisuutta käsitteleviä blogeja ja muuta vastaavaa. Millaisen kuvan se alasta antaa?
Me päätimme ottaa toisen lähestymistavan, ihan vain jo siksi, että meitä ei mikään estä sitä tekemästä. Uskomme uudenlaisten toimintatapojen antavan yrityksellemme ainutlaatuista hyötyä. Silloin kun Novemberia ryhdyimme perustamaan, piti meidän vakuuttaa sijoittajamme siitä, että olemme tekemässä tätä eri tavalla kuin useimmat muut alalla. Tämä lähestymistapa näyttäisi toimivan ihan oikeasti: olemme päässeet kiinni sellaisiin markkinarakoihin, joita perinteiset vartioimisliikkeet eivät ikinä tavoita, sillä niiltä puuttuu luottamusta. Suurimmaksi osaksi tämä luottamuksen puute ei edes johdu käytännön asioista vaan siitä, että ei olla tarpeeksi avoimia oman toiminnan suhteen.
- Jussi Marttila
perjantai 19. elokuuta 2011
Tervetuloa uuteen blogiimme!
Tämä on November Security & Investigations Oy:n virallinen blogi. Blogi tulee käsittelemään yleistä turvallisuusasiaa, yrityksemme toimintaa ja turvallisuusalaa yleensä.
Koemme olevamme tietynlainen uuden aallon yritys Suomessa, ja tässä blogissa tulemmekin kertomaan omista näkemyksistämme alan kehityksen ja tulevaisuuden suhteen ja niistä lähtökohdista, joista me teemme turvallisuustyötä.
Koemme olevamme tietynlainen uuden aallon yritys Suomessa, ja tässä blogissa tulemmekin kertomaan omista näkemyksistämme alan kehityksen ja tulevaisuuden suhteen ja niistä lähtökohdista, joista me teemme turvallisuustyötä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)