torstai 8. syyskuuta 2011

Viideltä kauppaan ja kuudelta putkaan

Yle uutisoi, että kauppakeskuksissa vartijat ovat laittaneet kiinniotettuja lukkojen taakse. Täytyy sanoa, että itse en ole koskaan moista nähnyt saati itse tehnyt, mutta miksipä en Yleä tässä uskoisi. Tällaisia putkankaltaisia tiloja on ilmeisesti rakennutettu aina silloin tällöin uuteen tai vanhaan kauppakeskukseen, oletettavasti jonkun lakia tuntemattoman valopään idean takia. Olen kuullut että silloin tällöin lukkoja on tosiaan käytettykin, mutta hätävarjelutapauksissa, milloin se tietty on lainkin puolesta ihan OK. Yleisenä periaatteena kuitenkaan ei, koska hätävarjelu on hätävarjelua.

Sivuhuomautuksena, kiinnostaako blogin lukijoita kuulla mietteitä hätävarjelusta ja pakkotilasta, noista lainsäädäntömme pikku samuraikaksikosta?

Palataan kiinniotetun kopittamiseen. Teen tässä vaiheessa sellaisen valistuneen arvauksen, että tuskinpa sitä kukaan nyt ihan huvikseen tekee. Tai no ehkä, vartijoista ei koskaan tiedä. Harri Jonkka vaatii nyt tilapäistä säilöönpano-oikeutta ja mikäpä siinä, kunhan se toteutetaan turvallisesti kaikkien kannalta, vähän samalla tavalla kuin järjestyksenvalvojan suorittama säilöönpano. Niin, siis se mille laki järjestyksenvalvojista pistää samanlaiset vaatimukset kuin mitä poliisin tekemälle säilönnälle on. Nämä kriteerit myös takaavat sen, että käytännössä järjestyksenvalvojat eivät ristelyaluksien ulkopuolella tee säilöönpanoja, koska on kauhean kallista järjestää kaikki mitä laki vaatii. Ja ihan niinkuin vartiointiliikkeitä kiinnostaisi sellaiset investoinnit, puhumattakaan liikkeiden asiakkaista, jotka ne investoinnit joutuisivat maksamaan.

Laki sanoo, että kiinniotettava on luovutettava poliisille viipymättä. Siinä päästäänkin siihen ongelman ytimeen. Poliisilla voi kestää tunteja tulla paikalle kirjoittamaan sakko, koska ei ole kyseessä kiireellinen tilanne, joka vaatisi poliisilta nopeata toimintaa. Kuitenkin vartija rajoittaa kiinniotetun perusoikeuksia koko sen ajan. Laki toki sallii tämän, mutta vaikea kuvitella että lainsäätäjä olisi ajatellut, että vartijat joutuvat tuntikaupalla odottelemaan kiinniotetun kanssa poliisia.

Pohjimmiltaan ongelma ei ole poliisinkaan vika, vaan sen että poliiseja ei kerta kaikkiaan ole tarpeeksi. Syyllinen tähän onkin sitten etupäässä valtion tuottavuusohjelma.

-Jussi Marttila

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! Kirjoitathan omalla nimelläsi. Emme enää julkaise nimettömiä kommentteja.